Armahdus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Armahdus on hallinnollinen menettely, jossa hallitsija tai armahdusoikeutta käyttävä toimielin voi vapauttaa tuomitun rikollisen rangaistuksesta tai sen osasta, tai lieventää rangaistusta. Tyypillisimpiä armahduksia ovat kuolemanrangaistuksen muuttaminen pitkäksi vankeusrangaistukseksi, tai ehdottoman vankeusrangaistuksen loppuosan muuttaminen ehdolliseksi, kun alkuosa on kärsitty mallikelpoisesti.

Suomessa on ollut yleistä, että tasavallan presidentti armahtaa elinkautiseen vankeuteen tuomitun noin 10–15 vuoden kuluttua. Armahduksen merkitystä elinkautisvankien kohdalla on nyttemmin vähentänyt 1. lokakuuta 2006 voimaan tullut lainuudistus, jolla Helsingin hovioikeudelle annettiin oikeus hakemuksesta vapauttaa elinkautiseen tuomittu ehdonalaiseen vapauteen.[1]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa armahduksesta säädetään perustuslain 105 §:ssä, jossa on säännökset sekä yksittäisestä armahduksesta että yleisestä armahduksesta eli amnestiasta. Yksittäisessä tapauksessa armahduksesta päättää tasavallan presidentti saatuaan lausunnon korkeimmalta oikeudelta. Yleisestä armahduksesta on säädettävä lailla.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin Ruotsin kuningas käytti sekä lainsäädäntövaltaa että ylintä rikoksia koskevaa tuomiovaltaa. Kuninkaan ratkaisuvalta siirtyi 1700-luvun kuluessa valtaneuvostolle ja oikeusrevisiolle, mutta valtion päämiehelle jäi edelleen oikeus armahtaa rikollisia yksittäistapauksissa. Autonomian aikana armahdusoikeus oli Venäjän keisarilla. Ennen vuoden 1919 hallitusmuodon säätämistä senaatin oikeusosasto valmisteli armahdusasiat esiteltäviksi keisarille. Kun oikeusosasto katsoi anomuksen "ansaitsevan huomiota", se lähetti asian oman lausuntonsa kera hallitsijan ratkaistavaksi. Muussa tapauksessa oikeusosasto saattoi itse hylätä anomuksen. Vuoden 1919 hallitusmuodossa armahdusoikeus siirrettiin tasavallan presidentille.[3]

Oikeusvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustuslain mukaan presidentti voi armahtaa tuomioistuimen määräämästä rangaistuksesta tai muusta rikosoikeudellisesta seuraamuksesta joko kokonaan tai osittain. Armahdus vaikuttaa vain rangaistuksen täytäntöönpanoon; se ei poista rikoksen syyksilukemista. Armahdettu henkilö on armahduksen jälkeenkin syyllinen tuomittuun tekoon. Armahdus ei myöskään merkitse aikaisemman tuomion muuttamista tai puuttumista muutenkaan tuomioistuimen antamaan päätökseen.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkkejä armahdustapauksista Suomessa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin Sanomat 8.5.2006
  2. Suomen perustuslaki, 105 § Finlex. (11.6.1999/731). Viitattu 5.10.2013.
  3. a b Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosten seuraamukset, s. 505–516. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-670-028-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]