Eugen Savoijilainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eugen Savoijilainen

Eugen Savoijilainen (oikeastaan Eugène-François, Savoiji prinssi) eli Savoijin prinssi Eugen (saks. Eugen von Savoyen, ransk. Eugène de Savoie, ital. Eugenio di Savoia) (18. lokakuuta 1663 Pariisi21. huhtikuuta 1736 Wien) oli ranskalainen marsalkka, joka palveli Itävallan armeijassa. Hän on keisarillisen armeijan historian merkittävimpiä komentajia.

Eugen Savoijilaisen kuuluisia sukulaisia olivat pikkuserkku Savoijin herttua Kaarle Emanuel II sekä serkut Baden-Badenin kreivi Ludvig Wilhelm ja Ranskan marsalkka Louis Joseph Vendôme.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugen jätti Ranskan hovin vuonna 1683 seuratakseen veljeään Louisia Itävallan armeijan palvelukseen. Aluksi hän sai ratsuväkirykmentin komentajuuden ja otti 1683 osaa Wienin taisteluun, Budan valtaukseen ja Belgradin piiritykseen.

Yhdeksänvuotisen sodan aikana Eugen oli ratsuväen kenraali Itävallan armeijassa Italiassa vuosina 1690–1693. Italian armeijan komentaja hänestä tuli vuonna 1694.

Vuosina 1697–1699 Eugen oli Unkarin armeijan komentaja ja voitti turkkilaiset Zentan taistelussa 1697 (turkkilaiset kärsivät 30 000 miehen tappiot Savoijin tappioiden ollessa 300), mikä johti Itävallalle suotuisaan Karlowitzin rauhaan vuonna 1699.

Espanjan perimyssodan sytyttyä Eugen toimi Pohjois-Italiassa operoivan armeijan komentajana vuosina 1701–1707. Hän oli menestyksekäs ja voitti maahan tunkeutuneet ranskalaiset Caprin (1701), Chiarin (1701) ja Luzzaran (1702) taisteluissa. Lisää menestystä tuli kun hän voitti yhdessä John Churchill Marlboroughin kanssa ranskalaiset Blenheimin taistelussa 1704. Seuraavat kolme vuotta Eugen operoi taas Italiassa, jossa kärsi tappion serkulleen Vendômelle Cassanon taistelussa, mutta voitti ratkaisevamman Torinon taistelun 1706, jonka jälkeen Ranskan kuningas Ludvig XIV veti armeijansa pois Italiasta.

Eugen siirtyi taistelemaan Flanderiin, jossa yhdisti taas voimansa Marlboroughin kanssa. Yhdessä he voittivat Oudenaarden ja Malplaquetin taistelut. Marlboroughin ja Eugenin menestys päätti Espanjan perimyssodan vuonna 1714 Itävallalle edulliseen Rastattin rauhaan, sen saadessa Espanjalta nykyisen Belgian. Eugenista tehtiin uuden alueen, Itävallan Alankomaiden kuvernööri, mutta hän palasi Itävallan armeijan johtoon sodassa turkkilaisia vastaan (1716–1718), jossa voitti Peterwardeinin taistelun 1716 ja valtasi Belgradin 1717. Menestys johti Passarowitzin rauhaan, jossa Itävalta sai Pohjois-Serbian.

Eugenin viimeiseksi sodaksi jäi Puolan perimyssota vuosina 1733–1735.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Black, Jeremy: Warfare in the Eighteenth Century. Lontoo: Cassell, 2002. ISBN 0-304-36212-3.
  • Childs, John: Warfare in the Seventeenth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.