Hotelli Torni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sokoshoteltorni.jpg
Sokos Hotelli Tornin pääsisäänkäynti Yrjönkadun puolella.
Hotelli Tornin vaakuna.

Hotelli Torni eli kaupalliselta nimeltään Sokos Hotel Torni on Helsingissä sijaitseva vuonna 1931 avattu maineikas, historiallinen hotelli. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Jung & Jung. Helsingin suurimpiin ja tunnetuimpiin hotelleihin kuuluva Hotelli Torni kuuluu Sokos Hotels -ketjuun.

69,5 metriä korkea ja 13-kerroksinen Torni oli kirkontorneja lukuun ottamatta Suomen korkein rakennus, kunnes Fortumin (silloisen Nesteen) pääkonttori valmistui vuonna 1976 Espooseen. Hotelli peruskorjattiin vuonna 2005.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historiaa

Tornin rakentaminen liittyy Helsingissä 1920-luvulla suunnitteilla olleisiin pilvenpiirtäjähankkeisiin. Kino-Palatsin hanke ei toteutunut, mutta Torni valmistui jo ennen kuin sillä oli rakennuslupaa, sillä kiista oli yhä sen valmistumisvaiheessa kesken käsittelyn Korkeimmassa oikeudessa. Rakennuksen suunnittelijoista Bertel Jung oli tuolloin asemakaava-arkkitehtina. Kino-Palatsi-hankkeen takana olevat piirit pitivät oman hankkeensa tyrmäämistä myös kielikysymyksenä: ruotsinkielinen arkkitehtikunta ja liikemieseliitti hyökkäsi suomenkielistä elinkeinoelämää vastaan aikana, jolloin kielikysymys oli kuumimmillaan.[1]

Yrjönkadulla sijaitseva hotelli on todistanut tärkeitä historiallisia ja kulttuuritapahtumia.

Vuonna 1937 Yrjö Kivimies kokosi joukon nuoremman polven suomalaisia älymystön edustajia Tornin kabinettiin keskustelemaan silloin ajankohtaisista aiheista, kuten myytistä suomalaisesta kansanluonteesta, naapuruussuhteista ja erilaisten kansojen yhteiselosta. Keskustelujen pohjalta Kivimies julkaisi samana vuonna kirjan Pidot Tornissa, jossa keskustelijat esiintyivät salanimillä. Keskustelijoihin kuuluivat muun muassa Martti Haavio, Olavi Paavolainen ja Urho Kekkonen. Tornin aula oli mannekiininäytösten vakioestradi, jossa uutuudet maailmalta esiteltiin.

Hallituksen vastavallankumouksellisena välineenä oikeistoradikaalia Lapuan liikettä vastaan toiminutta Isänmaan ja Lain Puolesta -liikettä johti Mäntsälän kapinan aikaan, keväällä 1932, Tornin huoneesta 310 majuri evp. Into Auer.[2]

Talvisodan aikana hotellin täyttivät ulkomaiset toimittajat. Vuosina 1941–1944 hotelliin oli majoittunut Wehrmacht.[3] liittoutuneiden valvontakomission neuvostoliittolaisvaltuuskunta oli majoittautunut Torniin vuosina 19441947. Kun neuvostoliittolaiset poistuivat, hotelli oli siivottomassa kunnossa ja kalusteita hajotettu.[3] Hotellia kutsuttiin sodan aikaan vakoilijoiden keskukseksi.lähde?

Tornin ritarit -nimisen gastronominen veljeskunta perustettiin 1949 välittämään gastronomian perustietoja Torni-lehdessä sekä kirjoissa.[4]

[muokkaa] Huoneet

Sokos Hotel Tornissa on 152 huonetta, joista 36 on yhden hengen huoneita, 69 kahden hengen huoneita, 27 superiorhuoneita ja 20 sviittejä. Hotellin huoneet on sisustettu kolmen eri tyylisuunnan mukaisesti: Klassismi, jugend ja art deco.

[muokkaa] Ravintolat

Tornin ravintola oli aikoinaan Helsingin kulinaristisen elämän keskus. Hotellissa toimi useita eri kabinetteja, joihin kokoontuivat seurustelemaan niin poliitikot, liikemiehet kuin kulttuurinkin edustajat. Uusin keittiöteknologia ja aiemmin Suomessa tuntemattomat herkut esiteltiin poikkeuksetta Tornin ravintoloissa. Näitä traditioita ylläpidetään parhaan mukaan yhä, sillä Tornin ravintoloiden ruokalistoilla on Suomen 1930–1960-lukujen herkkuja ja ruokalajeja.

Sokos Hotel Tornissa on useita ravintoloita, kuten Ravintola Torni (ruokaravintola), Ateljee Bar (näköalabaari), American Bar (amerikkalaistyyppinen baari) ja O’Malley’s (irlantilainen baari). Tornissa toimi Helsingin ensimmäinen kiinalainen ravintola vuosina 19531960.

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Järvenpää, Eeva: Komission kolme vuotta Tornissa. Helsingin Sanomat, 20.4.2008, nro 108 / 2008, s. A 11. Helsinki: Sanoma osakeyhtiö. Artikkelin verkkoversio.
  • Laine, Silja: "Pilvenpiirtäjäkysymys" – Urbaani mielikuvitus ja 1920-luvun Helsingin ääriviivat. väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, 2011.
  • Talvi, Jussi: Torni : 50 vuotta hotellin ja gastronomian vaiheita. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06296-4.

[muokkaa] Lähteet

  1. Antti Manninen: Helsinki taisteli pilvenpiirtäjistä. Helsingin Sanomat, 4.4.2011, s. A8.
  2. Turpeinen, Tapio: Tapaus Into Auer: jääkäriliikkeen viimeinen näytös, s. 108. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0488-5.
  3. a b Kira Gronow, Nootti Tornista kyyryssä juokseville, Helsingin Sanomat 9.10.2011 sivu A 12
  4. Hyvän ruoan ja juoman ystävät, Helsingin Sanomat

[muokkaa] Aiheesta muualla

Koordinaatit: 60°10′04″N, 024°56′18″E

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä