Kalastajasaarento

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kalastajasaarento muodostaa Petsamon koillisimman osan

Kalastajasaarento (ven. полуостров Рыбачий, poluostrov Rybatši, pohjoissaameksi Giehkirnjárga, norj. Fiskerhalvøya) on lähes saarimainen Barentsinmeren ympäröimä niemi Murmanskin alueen luoteisosassa Venäjällä ja on osa Petsamoa Petsamon kuntapiirissä.

Muotkavuonon ja Pummanginvuonon rajaama Kalastajasaarento on yhteydessä mantereeseen Keskisaarennon kautta ja on hiekkakiven muodostamaa ylätasankoa, joka kallistuu loivasti luoteeseen[1] ja jota peittää pääosin tundrakasvillisuus. Korkein kohta on 299 metriä merenpinnasta kohoava Einatunturi saarennon etelärannalla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisarikunnan aikana Kalastajasaarennolla toimi pieni luostari Muotkavuonon rannalla.

Asuttaakseen Kalastajasaarentoa Venäjän keisari Aleksanteri II kutsui 1860-luvulla Ruijasta norjalaisia sekä suomalaisia eli kveenejä. Heillä oli tiiviit yhteydet Varanginvuonon asutuskeskuksiin Norjassa.

Luoteinen Kalastajasaarento 1920-1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaitolahden majakka Majakkaniemen päässä

Kalastajasaarennon luoteisosa tuli kuulumaan Petsamon mukana Suomeen Tarton rauhassa 1920. Raja jakoi Vaitolahden ja kulki eteläosassa järvilaaksoa pitkin.[2][1] Suomalaiset ottivat alueen haltuun alkuvuodesta 1921.

Kalastajasaarennon pohjoisosassa sijainneista Kervannon ja läntisen Vaitolahden kalastajakylistä oli yhteys Liinahamariiin kaksi kertaa viikossa Merenkulkuhallituksen Jäämeri-postilaivalla. Vaitolahdessa oli Suomen pohjoisin kansakoulu, joka sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä rajasta samassa rakennuksessa rajavartioston kanssa. Tuolloiset majakat olivat Heiskanen Plevnanniemessä (toiminta siirtynyt sittemmin Pitkäniemeen) ja Vaitolahdessa (nykyinen rakennettu 1966).

Talvisodassa Neuvostoliiton puna-armeija miehitti alueen 1939 ja Suomen oli se luovutettava Moskovan rauhassa 1940.[3]

Venäjän/Neuvostoliiton Kalastajasaarento 1920-1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalastaja- ja Keskisaarennon puolustajien muistomerkki Mustatunturilla
Kalastajasaarennon puolustajien muistomerkki Satulatunturilla

Suurin osa Kalastajasaarentoa jäi Tarton rauhassa kuulumaan Venäjään.

Neuvostoliitto rakensi 1930-luvulla tien etelästä itäiselle Vaitolahdelle saakka. Muita kyliä olivat Supukka pohjoisrannalla, Taipniemi saarennon itäkärjessä sekä Muotsi ja Eina etelärannalla.

Alueen ei-venäläiset asukkaat karkotettiin neuvostojohtaja Iosif Stalinin määräyksestä vuonna 1940. Pääosa päätyi pakkotyöleireille Uralille.

Kalastajasaarento 1941-1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisessa maailmansodassa Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 1941 se yritti saada kanssasotijansa Suomen puolustusvoimien avustamana myös Kalastajasaarennon, siinä onnistumatta.[4] Kuitenkin Suomen eduskunta ilmoitti myös Kalastajasaarennon palauttamisesta Suomeen muiden Moskovan rauhassa 1940 luovutettujen alueiden kanssa jatkosodan alkuvaiheessa, itsenäisyyspäivänä 1941. Palautusilmoitusta ei tunnustanut mikään ulkovalta, ei myöskään Saksa.

Kalastajasaarento nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Taipniemen majakalta itään

Kalastajasaarennolla on vakituista asutusta Taipniemen (43 asukasta vuonna 2002) ja Vaitolahden (100 as. 2010) kylissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuussaari, E.: Taistelu Petsamosta. Helsinki 1939.
  • Merenkulkuhallituksen arkisto. Helsinki
  • Suomen Kulkuneuvot (usealta vuodelta)
  • Velhagen & Klasing: Kleiner Weltatlas Leipzig 1922
  • Atlas Murmanskoi Oblasti 1:200.000. 2003–2004.
  • Talvitieva, Helka-Helena: Petsamon kunnan Vaitolahden supistetun kansakoulun opettajana 1929-1939 (kirjassa Koulun kello soi, Gummerus 1980, ISBN 951-20-2031-9)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]