Helsingin Työväenyhdistys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helsingin työväentalo.

Helsingin Työväenyhdistys (lyh. HTY) on vuonna 1883 perustettu Suomen ensimmäinen työväenyhdistys. Siihen kuuluu noin 50 jäsenjärjestöä, kuten ammattiosastoja, kuoroja, orkestereita sekä urheiluseuroja. Itse HTY:n tehtävänä on nykyään lähinnä ylläpitää Hakaniemen kaupunginosassa sijaitsevan Helsingin työväentalon eli Paasitornin toimintaa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Työväenyhdistyksen perustaja oli huonekalutehtailija Julius von Wright, jonka mukaan myös wrightiläinen työväenliike on saanut nimensä. Wrightiläisten perustamat työväenyhdistykset olivat myöhemmästä työväenliikkestä poiketen aluksi porvarillisia, mutta 1890-luvulle tultaessa niissä saivat valtaa sosialistiset aatteet.[2] Vuonna 1884 Helsingin Työväenyhdistys aloitti jäsenilleen anniskelutoiminnan Kaivokadun varrella sijaitsevassa ravintolassa, jota alettiin kutsumaan Juttutuvaksi. Yhdistyksen rakennuttama työväentalo valmistui Hakaniemeen 1908.[3] Vuonna 1893 Helsingin Työväenyhdistys järjesti ensimmäisen valtakunnallisen työväenyhdistysten kokouksen.[4]

Muuta toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HTY:n oma urheiluseura Helsingin Jyry perustettiin vuonna 1902. Kun se lakkautettiin niin sanottujen kommunistilakien nojalla elokuussa 1930, perustettiin seuraavana vuonna uusi seura Helsingin Tarmo.[5] Vuonna 1929 TUL valmistautuii liittokokoukseensa ja Jyry halusi varmistaa kommunistienemmistön TUL:n liittokoukseen ja erotti koko sosiaalidemokraattisen naistoimikuntansa. Sen seurauksena Sosiaalidemokraattiset urheilijat jäivät ilman seuraa ja se johti Helsingin Tarmon perustamiseen enemmän kuin Jyryn toiminnan kieltäminen. Myös Jyry aloitti toimintansa uudelleen sodan päätyttyä.[6] Vuonna 1920 perustettu HTY:n naiskuoro tunnetaan nykyään nimellä Helsingin Työväen Naiskuoro Elegia.[7]

Vuosina 1895–1918 ilmestyi HTY:n julkaisema sanomalehti Työmies, jonka seuraaja on nykyinen Demokraatti.

Naisosasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Työväenyhdistyksen Naisosasto aloitti toimintansa vuonna 1898. Sen perustavan kokouksen puheenjohtajana oli myös Marttaliiton perustajana tunnettu Lucina Hagman.[8] Naisosasto toimii nykyään yhteistyössä Vasemmistoliiton kanssa.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paasitorni Viitattu 12.5.2014.
  2. Työväenyhdistykset Arkistojen portti. Viitattu 12.5.2014.
  3. Historia pähkinänkuoressa (Arkistoitu – Internet Archive) Graniittilinna. Viitattu 12.5.2014.
  4. Jyväskylän Työväenyhdistys 1888-2008 Jyväskylän Työväenyhdistys. Viitattu 12.5.2014.
  5. Historia Helsingin Tarmo ry. Viitattu 12.5.2014.
  6. Purme, Into: "Jyryn historia on työväenliikkeen historiaa" (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Jyry. Viitattu 12.5.2014.
  7. Historia (Arkistoitu – Internet Archive) Naiskuoro Elegia. Viitattu 12.5.2014.
  8. Kauppinen, Kaisa: "Lucina Hagman – Marttajärjestön perustaja (Arkistoitu – Internet Archive) Marttaliitto ry. Viitattu 12.5.2014.
  9. Helsingin Työväenyhdistyksen Naisosasto ry Viitattu 12.5.2014.