François Certain Canrobert

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
François Certain Canrobert

François Certain Canrobert (27. kesäkuuta 1809 Saint-Céré28. tammikuuta 1895 Pariisi)[1] oli ranskalainen marsalkka ja poliitikko, joka oli uransa huipulla toisen keisarikunnan aikana.

Canrobert kuului vanhaan sotilassukuun ja valmistui Saint-Cyrin sotilasakatemiasta 1828 aliluutnantiksi. Hän palveli aluksi Espanjan rajalla ja vuosina 1835–1851 pääosin Algeriassa. Canrobert osallistui Constantinen valtaukseen 1837 ja sai mainetta voitostaan Zaatchan taistelussa vuonna 1847. Hänet ylennettiin samana vuonna everstiksi. Vuonna 1849 hänestä tuli Ranskan kunnialegioonan komentaja. Palattuaan Pariisiin Canrobertista tuli presidentti Louis-Napoleon Bonaparten adjutantti ja hän avusti tätä 2. joulukuuta 1851 suoritetussa vallankaappauksessa. Napoleon palkitsi hänet myöhemmin divisioonankenraalin arvolla.[1][2]

Krimin sodassa Canrobert oli aluksi divisioonankomentaja, mutta marsalkka de Saint Arnaudin kuoleman jälkeen hänestä tuli syyskuussa 1854 Krimille sijoitettujen Ranskan joukkojen ylipäällikkö. Canrobert luopui kuitenkin päällikkyydestä seuraavana vuonna jouduttuaan erimielisyyksiin englantilaisten päällikkönä toimineen lordi Raglanin kanssa ja palasi pian sen jälkeen Ranskaan.[2][1] Seuraavaksi Canrobert lähetettiin Tukholmaan, jossa hän neuvotteli marraskuussa 1855 niin sanotun marraskuun traktaatin eli liiton Ruotsin ja toisaalta Ranskan sekä Ison-Britannian välille Venäjää vastaan.[2]

Vuonna 1856 Canrobert ylennettiin Ranskan marsalkaksi ja hän oli sen jälkeen toisen keisarikunnan johtava sotilaallinen hahmo. Vuonna 1859 Italiassa käydyn sodan aikana hän komensi kolmatta armeijakuntaa ja saavutti merkittävät voitot Solferinossa ja Magentassa. Vuonna 1870 puhjenneessa Ranskan–Sakan sodassa Canrobert oli kuudennen armeijakunnan komentajana. Hänen joukkonsa taistelivat urheasti Saint-Privatin luona 18. elokuuta, mutta joutuivat perääntymään Metziin ja jäivät piiritykseen. Metzin antautuessa myös Canrobert jäi saksalaisten sotavangiksi ja pääsi palaamaan Ranskaan vasta rauhanteon jälkeen maaliskuussa 1871.[1][2] Sodan jälkeen hän toimi ylimmän sotaneuvoston jäsenenä ja hänet valittiin 1876 senaattoriksi. Senaatissa hän kannatti keisarikunnan palauttamista.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Certain Canrobert (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.7.2013.
  2. a b c d Nordisk familjebok (1905), s. 1102–1103 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 27.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]