Nerva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Rooman keisaria. Sanan muita merkityksiä on käsitelty täsmennyssivulla
Imperator Nerva Caesar Augustus
Nerva Tivoli Massimo.jpg
Rooman keisari
18. syyskuuta 9625. tammikuuta 98
Edeltäjä Domitianus
Seuraaja Trajanus
Tiedot
Syntynyt 8. marraskuuta 30
Kuollut 27. tammikuuta 98 (67 vuotta)
Arvonimet Pater patriae (96)
Germanicus (97)

Marcus Cocceius Nerva Caesar Augustus (synt. Marcus Cocceius Nerva, yleisesti Nerva) (8. marraskuuta 3027. tammikuuta 98) oli Rooman keisari joka hallitsi 18. syyskuuta 9625. tammikuuta 98. Nerva oli Nerva-Antoninus-suvun ensimmäinen keisari. Hän oli viimeinen italialaisukuinen Italiassa syntynyt keisari. Nerva onnistui vakauttamaan olot Domitianuksen murhan jälkeen ja valitsi Marcus Ulpius Trajanuksen seuraajakseen. 84 vuotta kestäneen niin kutsutun viiden hyvän keisarin kauden katsotaan alkaneen Nervasta.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ura ennen keisariutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nerva kuului vanhaan roomalaiseen ylimyssukuun ja oli myös etäistä sukua keisari Tiberiukselle. Nervan isoisä oli ollut Tiberiuksen läheinen ystävä ja konsuli. Nervan isoisä ja isä olivat myös arvostettuja juristeja. Taustansa ansiosta Nerva eteni helposti senaattoriurallaan. Hänestä tuli yksi salii-papeista, ja hänet nimitettiin useisiin muihin kunniatehtäviin. Ollessaan ehdokkaana preettoriksi Nerva oli mukana paljastamassa Gaius Calpurnius Pison johtamaa Neron vastaista salaliittoa. Näin hän pääsi keisari Neron suosioon. Palkkioksi Nervalle myönnettiin ornamenta triumphalia eli triumfin arvomerkit, ja häntä esittäviä patsaita pystytettiin Neron palatsin ulkopuolelle. Vaikka Nervan ura alkoi näin hienosti, ei hän kuitenkaan hakenut virkaa provinssien maaherrana tai legioonan komentajana. Hän ei myöskään toiminut asianajajana, mikä oli sotilasuran tavanomaisin vaihtoehto. Nerva hakeutui Neron hoviin, ja ajan myötä hänestä tuli loistava diplomaatti, joka tuli toimeen kaikkien kanssa. Nerva tunnettiin senaattorina, joka tuli toimeen kaikkien keisarien kanssa.[2]

Flaviusten uskottu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien 68–69 sisällissodan aikana Nerva säilytti asemansa huolimatta läheisistä yhteyksistään Neroon. Neron kukistuttua Nerva siirtyi sujuvasti keisari Vespasianuksen tukijoukkoihin ja saavutti nopeasti tämän luottamuksen. Nervasta tuli yksi Flavius-hallitsijasuvun keisareiden suosikeista. Nerva toimi muun muassa vuoden 71 konsulina Vespasianuksen kanssa. Hän oli Tituksen ohella ainoa, joka sai jakaa tämän kunnian Vespasianuksen ollessa keisarina. Nervan ja Flaviusten suhde saattoi olla myös läheisempi. Erään anekdootin mukaan Nervalla ja Domitianuksella olisi ollut pederastinen suhde.[3] Vespasianus palkitsi Nervan nimittämällä tämän auguriksi ja jumalaksi julistetun keisari Augustuksen papiksi.[2]

Vespasianus
Domitianus

Myös Domitianuksen kanssa hän tuli hyvin toimeen. Kun vainoharhainen Domitianus alkoi epäillä lähipiiriään salajuonista vuonna 90, hän valitsi kuitenkin Nervan konsulikumppanikseen. Eräiden lähteiden mukaan Nerva joutui Domitianuksen tyrannian aikana maanpakoon, mutta luultavasti hän ei poistunut Roomasta pidemmäksi ajaksi. Dio Cassius kertoo erään tarinan, jonka mukaan Domitianus oli aikonut murhata Nervan sen jälkeen kun oli nähnyt tämän horoskoopin, jonka mukaan Nervasta tulisi keisari. Eräs Nervalle myönteinen astrologi oli kuitenkin kertonut Domitianukselle Nervan kuolevan pian. Domitianus oli jättänyt Nervan murhaamatta, koska ei halunnut syyllistyä jälleen yhteen murhaan.[4] Kumpikaan näistä tarinoista ei luultavasti ole tosi.[5]

Domitianuksen salamurha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei tiedetä, oliko hän osallisena siinä salaliitossa, joka tähtäsi vuonna 96 Domitianuksen murhaan. Todennäköisesti hän oli murhasuunnitelmista vähintäänkin tietoinen, sillä hänet huudettiin keisariksi heti Domitianuksen murhan jälkeen.[6] Pretoriaanikaartin johtajat olivat luultavasti tietoisia Domitianuksen vastaisesta salaliitosta, mutta eivät välttämättä olleet siinä mukana. Kaartin sotilaat ihannoivat Domitianusta ja halusivat kostaa Neron murhan, mutta kaartin johtajat estivät tämän. Senaatti iloitsi avoimesti Domitianuksen kuolemasta. Se päätti tuhota kaikki Domitianusta esittäneet patsaat ja julisti hänen muistolleen damnatio memoriaen. Samana iltana, kun Domitianus murhattiin, senaatti pyysi Nervaa keisariksi. Kun Nerva sai kuulla Domitianuksen palvelijoilta, että keisari tosiaan oli kuollut, hän meni senaattiin, jossa hänet julistettiin keisariksi. Nerva oli selvästi kompromissi, ja huhujen mukaan hän ei ollut Domitianuksen murhaajien ensimmäinen keisariehdokas. Nerva suostui luultavasti ottamaan vastaan hänelle annetun vaativan tehtävän siksi, että hän oli ainoa, joka oli kaikkein hyväksyttävissä.[7]

Olojen vakauttaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nervan hopeadenaari. Päästyään keisariksi Nerva sulatutti Domitianuksen hopeisia ja kultaisia patsaita, joista lyötiin uusia rahoja.

Nerva oli keisariksi tullessaan jo 65-vuotias, ja hänen terveytensä oli huono. Hänet valittiin keisariksi lähinnä siksi, että hänet tunnettiin maltillisena ja neuvottelutaitoisena miehenä. Hänellä arvioitiin siten olevan hyvät edellytykset palauttaa vakaat olot Domitianuksen hirmuhallinnon jälkeen. Domitianuksen lähimmät avustajat joutuivat kuitenkin pian hyökkäysten kohteiksi. Senaattorit käyttivät tilannetta hyväkseen ja yrittivät kytkeä vihollisensa Domitianuksen hirmuvaltaan. Senaatissa esitettiin useita syytöksiä, joista tyypillinen oli Plinius nuoremman yritys haastaa eräs Publius Certus oikeuteen, koska tämä oli Domitianuksen avulla saanut kuolemantuomion eräälle henkilölle. Nerva jättäytyi näiden vendettojen ulkopuolelle.[8]

Nerva aloitti vakauttamispolitiikkansa senaatin arvovallan palauttamisella. Hän perui Domitianuksen antamat tuomiot ja maastakarkotukset ja lupasi, ettei tulisi teloituttamaan senaattoreita. Senaatin valtaoikeuksia ei kuitenkaan suoranaisesti laajennettu, mikä tuotti pettymyksen monille Nervan entisille senaattorikollegoille.

Nervan rintakuva

Kansan suosion Nerva pyrki varmistamaan jakamalla köyhille maata ja alentamalla veroja. Tällainen politiikka tuli kuitenkin valtiolle hyvin kalliiksi, ja Nerva joutui myymään omaa irtaimistoaankin täyttääkseen nopeasti tyhjenevää valtion kassaa.[6] Noustessaan keisariksi Nerva antoi kansalaisille rahalahjan, luultavasti jopa 75 denaria. Juutalaisiin kohdistunutta veroa lievennettiin. Rooman kaupungin ylikansoituksen lieventämiseksi Nerva perusti uudelleen useita siirtokuntia. Köyhien lasten avustukseen Nerva loi alimenta-järjestelmän. Köyhille kansalaisille jaettiin maata valtion tuella. Nerva nimitti entisen konsulin Sextus Julius Frontinuksen Rooman akveduktien tarkastajaksi. Rooman akvedukteja oli pitkään laiminlyöty. Nerva palkitsi Frontinuksen toisella konsulikaudella vuonna 98. Hän myös huolehti, että pääkaupunkiin alettiin taas tuoda viljaa. Nervan ansiosta lainsäädännössä määrättyjä rangaistuksia lievennettiin. Domitianuksen kieltämät pantomiimit sallittiin jälleen. Domitianuksen Palatium-kukkulalla sijainneen palatsin Nerva lahjoitti kansalle. Hän itse asettui Vespasianuksen suosimaan Horti Sallustianiin. Nerva myös rakennutti valmiiksi Domitianuksen Forum Transitoriumin ja laajennutti Circus Maximusta. Rahoittaakseen uudistuksensa Nerva perusti komission karsimaan valtion menoja. Domitianuksen kultaiset ja hopeiset patsaat sulatettiin, ja niistä tehtiin rahoja.[9]

Nervan maltillisuus herätti myös arvostelua. Konsuli ja tunnettu lainoppinut Fronto kommentoi kurin höltymistä ja senaatissa vallinnutta anarkiaa näin: ”Domitianuksen aikana oli asiat huonosti, sillä kukaan ei saanut tehdä mitään; Nervan aikana asiat ovat vielä huonommin, sillä kaikki saavat nyt tehdä kaikkea.”[10] Kuultuaan tästä Nerva antoi käskyn, että vihanpidon piti loppua. Yhteyksistä Domitianuksen hirmuvaltaan saattoi toista syyttää ainoastaan selvien todisteiden avulla. Myös osa niistä, jotka Domitianuksen valtakaudella olivat joutuneet vankeuteen tai maanpakoon, armahdettiin.[11]

Armeijan tyytymättömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nerva oli keisariksi tullessaan jo 65-vuotias, ja hän kuoli hallittuaan vain 16 kuukautta.

Suurin haaste Nervan arvovallalle tuli armeijan suunnalta. Sotaintoilija Domitianus oli ollut arvostettu armeijan piirissä, kun taas Nervalta puuttui sotakokemus. Armeija olisi myös halunnut että Domitianus olisi julistettu jumalaksi, mutta senaatti ei tätä halunnut. Nerva joutui pian vaikeuksiin pretoriaanikaartin kanssa, joka vaati hyvitystä Domitianuksen murhasta. Vuonna 97 pretoriaanikaarti piiritti Casperius Aelianuksen johdolla keisarillisen palatsin ja otti Nervan panttivangiksi vaatien Domitianuksen murhaajien rankaisemista. Dio Cassius kertoo, että Nerva vastusti pretoriaaneja rohkeasti mutta että sotilaat ottivat lopulta oikeuden omiin käsiinsä ja murhasivat kaksi Domitianuksen vastaisen salaliiton jäsentä. Lopuksi Nerva pakotettiin pitämään puhe, jossa hän kiitteli sotilaita tästä veriteosta.[12] Nöyryytys heikensi entisestään Nervan arvostusta sotilaiden keskuudessa.[13]

Vallanperimysjärjestelyt ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saadakseen niskuroivan armeijan puolelleen Nerva nimitti perillisekseen tunnetun sotapäällikön Marcus Ulpius Trajanuksen. Nerva kuoli vain muutama kuukausi Trajanuksen nimityksen jälkeen.

Nerva oli lapseton, mutta olisi toki voinut nimittää seuraajakseen jonkun sukulaisensa. Oli kuitenkin hyvin kyseenalaista, olisiko armeija hyväksynyt keisariksi ketään hänen sukulaistaan. Siksi Nerva päätti syyskuussa 97 adoptoida Marcus Ulpius Trajanuksen, jolla oli tunnettuna sotapäällikkönä vankka armeijan kannatus. Trajanus oli luultavasti tuolloin Pannonian maaherra. Trajanuksen alaiset joukot olivat juuri kukistaneet erään germaaniheimon, ja viesti siitä oli saapunut Roomaan. Nerva käytti tilaisuutta hyväkseen ja adoptoi Trajanuksen samaan aikaan kun voittoa germaaneja vastaan juhlittiin.

Nerva ei itse pystynyt nimittämään Trajanusta seuraajakseen, koska keisarius ei ollut perinnöllinen. Senaatti piti kuitenkin Trajanusta hyvänä valintana ja myönsi heti Trajanukselle lähes yhtä suuret valtaoikeudet kuin Nervalla. Trajanukselle myönnettiin keisarin tärkeimmät valtaoikeudet imperium maius ("suurempi imperium") ja tribuuninoikeudet. Nervan arvovalta oli kuitenkin suurempi, koska hän oli muun muassa ylipappi pontifex maximus.

Nerva kuoli halvaukseen tammikuussa 98. Erään tarinan mukaan Nerva alkoi yhtäkkiä hikoilla, ja hänelle nousi kuume. Pian sen jälkeen hän kuoli.[14] Senaatti kunnioitti hänen muistoaan julistamalla hänet jumalaksi, ja Trajanus päätti siirtää hänen tuhkansa Augustuksen mausoleumiin. Vaikka Nerva hallitsi vain 16 kuukautta, hän onnistui vakauttamaan olot niin hyvin, että hänen jälkeensä kului 94 vuotta, ennen kuin Roomassa jälleen ajauduttiin aseelliseen valtakamppailuun.[13]

Antiikin lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nervan elämästä on säilynyt nykypäivään vain vähän lähteitä. Dio Cassiuksen Rooman historian LXVIII kirja, joka on säilynyt bysanttilaisen munkin Johannes Ksifilinoksen yhteenvetona, sisältää Nervan hallituskauden. Myös Sextus Aurelius Victorin De Caesaribus sisältää hyvin lyhyen Nervan elämäkerran.

Suetoniuksen keisarielämäkerrat päättyvät Domitianukseen, ja Historia Augusta alkaa Hadrianuksen elämäkerralla. Luultavasti Historia Augusta on sisältänyt Nervan ja Trajanuksen elämäkerrat, mutta ne ovat hävinneet. Nerva mainitaan kuitenkin Suetoniuksen Domitianuksen elämäkerrassa ja Plinius nuoremman Trajanuksen ylistyspuheessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nerva.
  • Bennett, Julian: Trajan: Optimus Princeps. Indiana University Press, 2001. ISBN 0-253-21435-1.
  • Dio Cassius: Rooman historia, kirja LXVIII. Epitome of Book LXVIII LacusCurtius. (englanniksi)
  • Grant, Michael: The Roman Emperors. Phoenix Press, 2002. ISBN 1-84212-652-0. (englanniksi)
  • Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959.). Suom. Maija Westerlund. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9.
  • Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
  • Wend, David: Nerva An Online Encyclopedia of Roman Emperors. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Viiden hyvän keisarin kausi” on englantilaisen historioitsija Edward Gibbonin nimitys ajanjaksolle 96–180.
  2. a b Bennett s. 35
  3. Suetonius, Domitianus 1.1
  4. Dio Cassius LXVII.15
  5. Bennett s. 35–36
  6. a b Grant s. 69
  7. Bennett s. 34, 36–37
  8. Bennett s. 38
  9. Bennett, s. 37–38
  10. Dio Cassius LXVIII, Bennett s. 38
  11. Bennett s. 39
  12. Dio Cassius LXVIII 3.3, Aurelius Victor, Epitome de Caesaribus 12
  13. a b Grant s. 70
  14. Aurelius Victor, Epitome de Caesaribus 12
Edeltäjä
Domitianus
Rooman keisari
 
Seuraaja
Trajanus