Auxilia-joukot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Auxilia-joukot (lat. auxiliarius, monikko auxiliarii) olivat Rooman armeijan tukijoukkoja.

Auxilia-joukot eivät olleet "virallisesti" osa Rooman armeijaa, eikä heillä ollut kansalaisuutta, mutta he olivat erittäin tärkeitä Rooman armeijassa, sillä Rooman kansalaisuus ei ollut yleinen, ja asepalveluksen suorittaminen merkitsi perinnöllisten Rooman kansalaisoikeuksien saamista. (Augustuksen valtakauden aikana Roomassa oli vain noin 7 miljoonaa kansalaista ja koko väkiluku oli lähellä 70 miljoonaa) Toisaalta vain kansalaiset saivat liittyä Legioonaan. Auxiliariuksille maksettiin puolet siitä mitä legioonalaisille maksettiin ja heille annettiin kansalaisuus 20 vuoden palvelun jälkeen, jolloin heidät myös kotiutettiin armeijasta. Auxiliariukset olivat halpoja, joten heistä tuli erittäin tärkeitä rajajoukkoja etenkin myöhemmin, kun Rooman valtakunta siirtyi puolustukseen. Kun Caracalla vuonna 212 taloudellisista syistä antoi lähes kaikille kansallisuuden, ero legioonalaisten ja auxiliariusten välillä tuli lähes mitättömäksi. Myöhemmin auxiliariuksia alettiin rekrytoida Rooman kansalaisista.

Auxiliat toimivat legioonien tukena esimerkiksi jousimiehinä, keihäsmiehinä (joita käytettiin ratsuväkeä vastaan), kevyenä jalkaväkenä, ratsuväkenä, jousiratsuväkenä, linkomiehinä, keihäänheittäjinä ja raskaana jalkaväkenä.

Monet auxiliariukset suorittivat myös armeijassa siviiliammattitutkinnon. Kaikkien aikojen tunnetuin auxiliarius lienee ollut apostoli Paavalin isä, joka oli oppinut auxiliariuksena teltantekijän ammatin, ja saanut perinnöllisen Rooman kansalaisuuden.

Useimmin käytettyjä auxilioita olivat kuitenkin jousimiehet, keihäsmiehet ja ratsuväki. Ratsuväkeä roomalaisilla oli joskus liiankin vähän, joten he usein palkkasivat auxilia-ratsuväkeä (equites auxiliarii) muun muassa germaaneista, numidialaista, skyyteistä, sarmaateista ja alaaneista, joista saatiin luultavasti parasta ratsuväkeä. Keihäsmiehiä saatiin lähes mistä tahansa, he käyttivät peruskeihästä eikä Pilum-keihästä joka oli tarkoitettu heittokeihääksi. Todella hyviä jousimiehiä saatiin esimerkiksi Palestiinasta, Palmyrasta ja Kreetalta. Erittäin hyviä linkomiehiä saatiin Baleaareilta. Heitä käytettiin legioonassa, koska linkojen etuna oli se, että kivet olivat vaikeasti havaitavissa ilmassa niiden pienuuden takia. Lisäksi linkomiehet olivat melko tehokkaita ei-panssaroituja kohteita vastaan ja heiltä harvoin loppuivat ammukset toisin kuin jousimiehiltä. Sitäkin tärkeämpää oli, että linkomiehet ja jousimiehet täydensivät toisiaan. Nuolet iskeytyivät kohteisiinsa korkeahkon lentoratansa vuosi yläviistosta. Tämä pakotti vastapuolen taistelijat nostamaan kilpensä niitä vastaan siten, että alaruumis tai ainakin jalat ja nivuset jäivät suojattomiksi. Linkomiesten samaan aikaan ampumat ammukset sen sijaan lensivät huomattavasi suoremmassa linjassa ja saattoivat näin paljastuneet ruumiinosat vaaraan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Slägfältet under antiken. Simon Alngelion, Phyllis G Jesrice med mera. Singapore ISBN 91-85377-42-2


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]