Linko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee heittoasetta. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu Linko.
Kotitekoinen linko.
Osmar Schindlerin litografia David und Goliath', 1888

Linko, myös paimenen linko, on primitiivinen heittoase, jolla singotaan pieniä kiviä, kuulia tai tikkamaisia nuolia. Todennäköisesti kalkoliittisen kauden aikana kehitetty linko on vipukeihään ja jousen ohella ensimmäisiä aseita, joita käytettiin ilmaan singottujen ammusten lentoradan pidentämiseksi. Linkoa käytettiin mm. metsästykseen ja karjan ja viljan suojeluun. Muinaiset kansat suosivat linkoa sodankäynnin aseena, joskin se poistui pääosin käytöstä 1400-luvulle siirryttäessä.[1] Linko saatetaan nähdä aseena joidenkin kehitysmaiden heimokiistoissa vielä tänäkin päivänä.[2] Sodankäynnissä lingon etuna oli sen keveys ja ammusten helppo saanti, mutta se hävisi tarkkuudessa ja tehossa jouselle ja varsinkin varsijouselle.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linko koostuu narusta, jonka keskelle on tehty pesä kiveä varten. Ammus sijoitetaan pesään ja narun päät otetaan heittokäteen. Tämän jälkeen linkoa pyöritetään ja toinen naruista vapautetaan, jolloin pesässä ollut kivi sinkoutuu ilmaan pyörimisliikkeen tangentin mukaisesti. Linko toimii käden jatkeena heitossa ja pystyy sinkoamaan kiven voimakkaammin ja monta kertaa pitemmälle, kuin pelkkää kättä käyttäen.

Lingon ammukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka lingon yksi eduista olikin että tarvittaessa aivan tavalliset muotoilemattomat kivet kävivät sille ammuksiksi, niitä myös muotoiltiin jotta ne pysyisivät paremmin pesässä, ja lähtisivät lentoon hallitummin. Niitä muotoiltiin myös kiviä raskaammista materiaaleista kuten lyijystä. Lisäksi ammuksia muotoiltiin myös savesta, jonka jälkeen ne poltettiin koviksi.[1] Usein ammuksiin saatettiin myös lisätä "terveisiä", eli vihollista herjaavia lyhyitä viestejä. Perinne joka on säilynyt hyvin nytteminkin kun on siirrytty linkoja edistyneempiin aseisiin.

Lyijyisiä lingon ammuksia ajalta 400 eaa. Kaiverruksena toisella puolella salamasymboli ja toisella kreikaksi herja "tästä saat".

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka aseella on metsästetty näihin päiviin asti, sen hyöty metsästyskäytössä on kuitenkin pieni. Pienikokoista riistaa varten se on suhteellisen epätarkka ja isokokoista riistaa varten se on suhteellisen tehoton. Siksi on pidetty mahdollisena, että linko on ensimmäinen pääasiassa sotimiseen kehitetty ase.[3]

Pliniuksen mukaan asetta käyttivät ensimmäisinä foinikialaiset ja Vegetiuksen mukaan Baleaarien alkuperäisasukkaat. Myös egyptiläisissä seinäkaiverruksista löytyy lingoilla varustettuja soturihahmoja. Varmaa tietoa siitä, ketkä keksivät lingon ensimmäisenä ei ole, sillä linkoa suosivat useat muinaiset kansat.[1] Varhaisimpien löydettyjen todisteiden mukaan linkoa on käytetty Catal Hüyükissa 5500-4500 eaa.[3]

Kuuluisin tarina lingon käytöstä löytyy Raamatun vanhasta testamentista. Tuleva Israelin kuningas Daavid tappoi jättiläismäisen filistealaisen soturin Goljatin paimenen lingon avulla.[1] Tarina jäi vertauskuvaksi älyn ja tekniikan voitolle raa'asta voimasta.

Trajanuksen pylväässä kuvattuja linkomiehiä.

Antiikin Rooman sotajoukot käyttivät linkomiehiä etujoukkoina, joiden tehtävä oli häiritä ja vahingoittaa vastustajaa etäältä. Roomalaiset kutsuivat linkoa nimellä Funda ja linkomiehiä Funditores. Kevyesti aseistetut ja haarniskoimattomat funditoresit pysyttelivät vihollisesta etäällä eivätkä he osallistuneet varsinaiseen lähitaisteluun miekoin ja keihäin aseistautuneiden raskaasti haarniskoitujen legioonalaisten lailla. Funditoresit olivat yleensä baleaareilta värvättyjä sotureita, jotka kuuluivat auxilia-joukkoihin.[1][3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • British Archaeological Association: Journal of the British Archaeological Association. British Archaeological Association, 1864.
  • Richard A. Gabriel: The Culture of War. Greenwood Publishing Group, 1990. ISBN 0313266646.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f British Archaeological Association s. 73-80
  2. The New York Times: Ethnic Clashes in Kenya Viitattu 2.6.2009
  3. a b c Gabriel s. 28-29