Latgallia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Latvian historialliset alueet, Latgale sinisellä

Latgallia[1] (latg. Latgola, engl. Latgalia) on yksi Latvian historiallisista ja kulttuurialueista. Se sijaitsee Latvian itäosassa. Latgale on perinteisesti ollut katolilaista seutua, kun muu Latvia on pääosin luterilaista. Vanhin Latgalessa puhuttu kieli on latgallin kieli - ainoa Baltian kieli, jossa on säilynyt vokaalisointu, samanlainen kuin suomen kielessä. Sen puhujia nimitetään latgalleiksi (latv. latgalieši). Latgallin kielen elvyttäminen on ollut käynnissä suurimittaisena hankkeena vuodesta vuodesta 2004 alkaen.

Latgalliaa tärkeimpiä kaupunkeja ovat Daugavpils (latg. Daugpiļs) sekä Rēzekne (latg. Rēzekne eli Rēzne), jota pidetään Latgallian sydämenä. Nykyään väestö on hyvin venäläisvoittoista neuvostovallan jäljiltä, lisäksi alueella on historiallinen puolalainen vähemmistö. Alue kuuluu nykyään EU:n köyhimpiin.

Latgalea asuttivat ensimmäisenä balttilaiset heimot. 1270 Kalparitaristo sai vallan alueella. 1559 Liivinmaan sodan jälkeen alue liitettiin Liettuan suuriruhtinaskuntaan ja 1569 siitä edelleen tuli Puola-Liettuan osa. Tänä aikana suuri osa väestöstä kääntyi katoliseen uskoon. Alueesta tällöin käytettiin nimeä Inflantia.

Vuonna 1772 Puolan ensimmäisen jaon yhteydessä Venäjän keisarikunta valloitti alueen ja sitä hallittiin Vitebskistä käsin. Venäjä aloitti puolalaisia vastaan suunnatun venäläistämispolitiikan. Koska latgallit olivat ottaneet paljon vaikutteita puolalaisesta kulttuurista, koskivat nämä toimet myös heitä. Sorto loppui vasta 1904.

Latvia itsenäistyi vuonna 1918. Hallinnollisesti Latgale liitettiin Abrenen eli Pytalovon alueeseen, joka tuolloin kuului Latviaan. Ensimmäinen itsenäisyys päättyi kesällä 1940 Neuvostoliiton miehitykseen. Noin 20 000 latvialaista kuljetettiin saman kesän aikana Siperiaan. Seuraavana kesänä Latvia joutui natsi-Saksan haltuun.

Latgale oli myös jiddishiä puhuvien juutalaisten asuinalue (Länsi-Latviassa juutalaiset puhuivat saksaa tai hepreaa). Valtaosa heistä asui Daugavpilsissa. Itsenäisessä Lativassa he saivat täydet kansalaisoikeudet. Latvian juutalaisista noin 70 000 menehtyi natsien juutalaisvainoissa ja juutalaiskulttuuri hävisi alueelta lähes kokonaan. Juutalaisia menehtyi erityisesti Brigadeführer Franz Walter Stahleckerin johtaman Einsatzgruppe A -joukon teloituksissa, tuhoamisleireissä ja Kaiserwaldin eli Mežaparkin keskitysleirissä lähellä Riiaa.

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Latvia joutui uudelleen Neuvostoliiton haltuun. Kirjallisuuden julkaiseminen latgalliksi kiellettiin, ja alue venäläistyi muuttoliikkeen takia.

Liikehdintä kohti Latvian uutta itsenäistymistä alkoi laulavana vallankumouksena ja Latgallian alue oli siinä vahvasti mukana. Itsenäistyminen toteutui vuonna 1991. Vuonna 2009 tehdyssä paikallishallinnon uudistuksessa Latgale jaettiin useisiin kuntiin (latv. novads), joista suurimmat ovat Daugavpils novads ja Rēzekne novads.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kerkko Hakulinen ja Sirkka Paikkala: Pariisista Papukaijannokkaan, s. 108. Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. 978-952-5446-80-7. suomi

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.