Euroopan parlamentti
 |
Tämän artikkelin tiedot eivät välttämättä ole enää ajan tasalla Lissabonin sopimuksen astuttua voimaan. Poista huomautus, kun ongelma on korjattu. |
Euroopan parlamentti (EP[1], epävirallisesti myös europarlamentti) on Euroopan unionin kansanedustuslaitos, jonka jäsenet valitaan suorilla vaaleilla joka viides vuosi. Parlamenttiin kuuluu 754 jäsentä. Parlamentti on Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston (eli ministerineuvoston) ohella Euroopan unionin lainsäädäntöön osallistuva toimielin. Euroopan parlamentti toimii kolmessa eri paikassa ja maassa: Brysselissä (Belgia), Strasbourgissa (Ranska) ja Luxemburgissa (Luxemburg).
Europarlamenttivaalit järjestetään viiden vuoden välein ja nykyisin eri jäsenmaissa lähestulkoon samanaikaisesti, mutta vaalijärjestelmä vaihtelee hieman jäsenmaan mukaan. Jokaisesta jäsenmaasta valitaan väkilukuun suhteutettu lukumäärä edustajia, lisäksi jokaisella maalla on pari pohjapaikkaa pienten jäsenvaltioiden edustuksen turvaamiseksi. Edustajat ovat ryhmittyneet europuolueiden mukaisiin europarlamenttiryhmiin, eivät siis jäsenmaittain.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Euroopan parlamentin edeltäjiä olivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous, joka oli muodostettu jäsenvaltioiden parlamenttien edustajista, sekä samalla periaatteella koottu Euroopan yhteisöjen yhteinen Euroopan parlamentaarinen edustajakokous. Nykyisen kaltaisen Euroopan parlamentin jäsenet eli epävirallisesti europarlamentaarikot tai tuttavallisemmin ”mepit” (MEP, Member of the European Parliament) on vuodesta 1979 valittu suorilla vaaleilla.
Aluksi parlamentti oli lähinnä kokeneiden poliitikkojen keskustelukerho. Lähinnä 2000-luvulla elimen valta kuitenkin kasvoi kansallisten parlamenttien työtä ohjaavaksi ”Euroopan eduskunnaksi”.
Valtaoikeudet [muokkaa]
Euroopan parlamentin asema ja toimivalta ovat vahvistuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Sen asema EU:n toimielimenä ei kuitenkaan ole samanlainen kuin jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien kunkin maan lainsäädännössä. Euroopan parlamentin toimivalta voidaan ryhmittää viiteen kokonaisuuteen:
- Parlamentti nimittää Euroopan komission puheenjohtajan ja hyväksyy jäsenvaltioiden esityksen pohjalta komission jäsenet. Parlamentilla on mahdollisuus epäluottamuslauseen antamiseen komissiolle.
- Parlamentti osallistuu EU:n lainsäädäntöprosessiin yhteispäätösmenettelyssä sekä antamalla mietintöjä tai lausuntoja. Parlamentilla on mahdollisuus pyytää komissiota tekemään lainsäädäntöehdotuksia, mutta varsinaista aloiteoikeutta parlamentilla ei ole.
- Parlamentti osallistuu EU:n talousarvion käsittelyyn
- Parlamentti osallistuu EU:n uusien jäsenvaltioiden hyväksymiseen
- Parlamentti valvoo komission ja neuvoston toimintaa erilaisten raportointien kautta. Lisäksi yksittäisillä parlamentin jäsenillä on oikeus suullisten ja kirjallisten kysymysten esittämiseen neuvostolle ja komissiolle. Parlamentti myös nimittää Euroopan oikeusasiamiehen.
Parlamentin toiminta [muokkaa]
Puheenjohtajakokouksessa Euroopan parlamentin puhemies tapaa poliittisten ryhmien puheenjohtajat. He päättävät parlamentin töiden järjestämisestä kuten täysistuntojen aikataulun ja esityslistan, sekä valiokuntien ja valtuuskuntien kokoonpanon.
Parlamentin puhemiehistö muodostuu Euroopan parlamentin puhemiehestä, 14 varapuhemiehestä ja tarkkailijoina toimivista kuudesta kvestorista. Kuuden kvestorin tehtäviin kuuluvat jäseniä välittömästi koskevat hallinnolliset ja taloudelliset kysymykset puhemiehistön antamien ohjeiden mukaisesti. Kvestorit valitsee edustajakokous kahden ja puolen vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia.
Euroopan parlamentin valtuuskunnat ylläpitävät suhteita maihin, jotka eivät ole Euroopan unionin jäseniä.
Oikeisto ja sosialistit ovat europarlamentin suurimmat ryhmät ja jakavat sen tärkeimmät johtopaikat. Johtopaikoille valitaan kokeneita suurten maiden parlamentaarikkoja tai sellaisia pienten maiden edustajia, jotka onnistuvat hankkimaan tukea suurista maista.[2]
Valiokunnat [muokkaa]
Euroopan parlamentin täysistuntojen valmistelua varten jäsenet jakautuvat 20 pysyvään valiokuntaan, jotka erikoistuvat eri aloihin. Tarvittaessa voidaan lisäksi perustaa alivaliokuntia, tutkintavaliokuntia tai väliaikaisia valiokuntia. Kunkin valiokunnan kokoonpano vastaa voimasuhteiltaan täysistuntoa. Valiokunnat kokoontuvat pääsääntöisesti Brysselissä ja niiden istunnot ovat yleisölle avoimia.
Valiokunnissa europarlamentaarinen kokemus on merkittävää. Suurten uudistusten käsittely saattaa kestää useita parlamenttikausia, jolloin auttaa, että valiokunnan jäsen tuntee hankkeen historian.[2]
Valiokunnat nimilyhenteineen:
- Ulkoasiat AFET
- Ihmisoikeudet (alivlk.) DROI
- Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (alivlk.) SEDE
- Kehitysyhteistyö DEVE
- Kansainvälinen kauppa INTA
- Budjetti BUDG
- Talousarvion valvonta CONT
- Talous- ja raha-asiat ECON
- Työllisyys ja sosiaaliasiat EMPL
- Ympäristö, kansanterveys ja elintarvikkeiden turvallisuus ENVI
- Teollisuus, tutkimus ja energia ITRE
- Sisämarkkinat ja kuluttajansuoja IMCO
- Liikenne ja matkailu TRAN
- Aluekehitys REGI
- Maatalous ja maaseudun kehittäminen AGRI
- Kalatalous PECH
- Kulttuuri ja koulutus CULT
- Oikeudelliset asiat JURI
- Kansalaisvapaudet sekä oikeus- ja sisäasiat LIBE
- Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasiat AFCO
- Naisten oikeudet ja sukupuolten tasa-arvo FEMM
- Vetoomukset PETI
- Ilmastonmuutos (väliaikainen valiokunta) CLIM
Sijaintipaikat [muokkaa]
Euroopan parlamentin virallinen päätoimipaikka on Strasbourg, minkä lisäksi sillä on toimipaikka Brysselissä. Parlamentin sihteeristö puolestaan sijaitsee Luxemburgissa. Käytännössä parlamentti kokoontuu Strasbourgissa vain neljän päivän ajan kuukaudessa suorittamaan äänestyksiä täysistunnoissa. Muut täysistunnot, valiokuntatyöskentely ja erilaiset kuulemistilaisuudet tapahtuvat Brysselissä, missä parlamentilla on käytössään eniten tiloja.
Toimipaikat on vahvistettu viimeksi Amsterdamin sopimuksessa, eikä parlamentilla ole itsellään mahdollisuutta niitä muuttaa. Monet europarlamentaarikot haluaisivat vahvistaa Brysselin parlamentin ainoaksi sijaintipaikaksi, sillä kaksi sijaintipaikkaa hankaloittavat parlamentin toimintaa ja aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia, jotka on arvioitu 200 miljoonaksi euroksi vuosittain.
Euroopan parlamentin vaalit [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Euroopan parlamentin vaalit
Vuoden 2004 vaalit järjestettiin ensimmäistä kertaa samanaikaisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Samanaikaisuudella tarkoitetaan eri maiden vaalien päättyvän muutaman päivän sisällä. EU suositteli vaalituloksien julkaisemista vasta kun viimeisetkin äänet on annettu. Tästä lipsuttiin hiukan, sillä esimerkiksi Alankomaat julkisti vaaliensa tuloksen heti torstaina, kolme päivää etuajassa.
Poliittiset ryhmät [muokkaa]
Vuodesta 2004 vuoden 2006 loppuun europarlamentaarikkojen määrä oli 732, mutta Romanian ja Bulgarian liittyessä EU:n jäsenmaiksi 1. tammikuuta 2007 määrä nousi 785:een. Vuoden 2009 vaalien jälkeen jäsenten määrä laski 736:een. Europarlamentaarikot eivät järjestäydy maittain, vaan kymmenen europuolueen ja seitsemän maanosanlaajuisen poliittisen ryhmän tunnusten alle. Ryhmät ovat ajan myötä vaihdelleet.[3] Seuraavassa nykyiset Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät:
- Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmä (EPP-ED)
- Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä (ECR)
- Euroopan parlamentin sosiaalidemokraattinen ryhmä (PES)
- Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä (ALDE)
- Unioni kansakuntien Euroopan puolesta -ryhmä (UEN)
- Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä (Greens/EFA)
- Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto (GUE/NGL)
- Itsenäisyys/demokratia-ryhmä (IND/DEM)
- Sitoutumattomat (NI)
Maiden paikkamäärät [muokkaa]
EU-mailla on paikkoja Euroopan parlamentissa seuraavasti 2009 vaaleihin saakka. Paikkajako ei vastaa suoraan väkilukua, vaan pienillä mailla on suhteessa enemmän paikkoja kuin suurilla.
- Saksa 99
- Ranska, Italia, Yhdistynyt kuningaskunta 78
- Espanja, Puola 54
- Romania 35
- Alankomaat 27
- Belgia, Tšekki, Kreikka, Unkari, Portugali 24
- Ruotsi 19
- Itävalta, Bulgaria 18
- Tanska, Slovakia 14
- Irlanti, Liettua, Suomi 13
- Latvia 9
- Slovenia 7
- Kypros, Viro, Luxemburg 6
- Malta 5
Suomalaiset edustajat [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Luettelo suomalaisista Euroopan parlamentin jäsenistä
Vaalikaudeksi 2009–2014 Suomesta valittiin 13 edustajaa europarlamenttiin:
- Sari Essayah (kd.)
- Nils Torvalds (r.)
- Satu Hassi (vihr.)
- Tarja Cronberg (vihr.)
- Petri Sarvamaa (kok.)
- Liisa Jaakonsaari (sd.)
- Anneli Jäätteenmäki (kesk.)
- Eija-Riitta Korhola (kok.)
- Riikka Manner (kesk.)
- Sirpa Pietikäinen (kok.)
- Mitro Repo (sd.)
- Sampo Terho (ps.)
- Hannu Takkula (kesk.)
Timo Soinin tultua valituksi Suomen eduskuntaan vuonna 2011 hänen tilalleen tuli Sampo Terho. Heidi Hautala valittiin kehitysministeriksi Kataisen hallitukseen, minkä johdosta hänen tilalleen parlamenttiin nousi Tarja Cronberg. Parlamentin valittua Ville Itälän Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen, hänen tilalleen nousi Petri Sarvamaa.[4] Carl Haglundin tultua valituksi Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajaksi vuonna 2012 hänen tilalleen tuli Nils Torvalds.
Parlamentin paikkajakoa mukautettiin laajentumisiin kesäkuun 2009 vaaleissa, jolloin Suomesta valittiin 13 edustajaa (siitäkin riippumatta, ettei Lissabonin sopimus tullut voimaan ennen vaaleja).
Puhemiehet [muokkaa]
Saharov-palkinto [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Saharov-palkinto
Euroopan parlamentti perusti vuonna 1988 Andrei Saharovin nimeä kantavan mielipiteenvapauspalkinnon. Se myönnetään vuosittain yhdelle tai useammalle ihmisoikeuksien puolustamisessa ansioituneelle ihmiselle tai ryhmälle.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Lyhenneluettelo, KOTUS
- ↑ a b Unto Hämäläinen: EU vie Suomi vikisee.... Helsingin Sanomat/Kuukausiliite, 2009, nro Toukokuu, s. 27.
- ↑ http://www.kas.de/wf/de/71.4504/
- ↑ Petri Sarvamaa aloitti Itälän tilalla EU-parlamentissa iltasanomat.fi. 14.3.2012. Viitattu 14.3.2012.
- ↑ died 19 August 1954
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Euroopan parlamentin virallinen kotisivu
- Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto
- Uuden Suomen kiertohaastattelu suomalaismepeille mm. europarlamentin työoloista (2013)
