Michel Foucault

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Michel Foucault
Michel Foucaultin nimi katukivessä Bonnissa.
Michel Foucaultin nimi katukivessä Bonnissa.
Syntynyt 15. lokakuuta 1926
Poitiers, Ranska
Kuollut 25. kesäkuuta 1984 (57 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kansallisuus ranskalainen
Tutkimusala filosofia

Michel (Paul-Michel) Foucault [mišel fuko] (15. lokakuuta 1926 Poitiers25. kesäkuuta 1984 Pariisi) oli ranskalainen filosofi ja ajatusjärjestelmien historian professori Collège de Francessa. Foucault tunnetaan ennen kaikkea tietoa, valtaa ja itsetekniikoita koskevasta ajattelustaan. Foucault'n kirjoituksilla on ollut suuri vaikutus useilla eri tutkimusaloilla, etenkin yhteiskuntatieteissä, historiantutkimuksessa ja tieteenhistoriassa.

Foucault'n ajattelu nousi ranskalaisesta tieteenhistorian ja filosofian perinteestä ja kiinnostuksesta tiettyjä perinteisen filosofian vieroksumia ilmiöitä, kuten hulluutta, sairautta, laittomuutta ja seksuaalisuutta kohtaan. Foucault halusi myös koetella filosofiaa muihin tiedonmuotoihin nähden ja käsitteli ajattelussaan erityisesti psykiatriaan, lääketieteeseen, historiaan, ihmistieteisiin, kirjallisuuteen, rikosoikeuteen ja teologiaan liittyviä aiheita.

Foucault'n ajatteluun vaikutti vahvasti 1960-luvun strukturalismi, ja häntä onkin usein pidetty jälkistrukturalistisena ajattelijana. Arvostelijoidensa taholta Foucault on myös usein liitetty postmodernismiin. Itse hän sanoi, ettei ymmärtänyt mihin ongelmiin tai ajattelusuuntaan käsitteellä postmoderni viitataan. Strukturalismin ansiona hän oli nähnyt subjektin kysymyksen uudelleen järjestämisen ja sen keskeisen filosofisen roolin hylkäämiseen. Vaikka etenkin Jürgen Habermas arvosteli Foucault'ta valistuksen perinteen hylkäämisestä, Foucault itse katsoi jatkaneensa ajattelussaan valistuksen itsekriittistä perinnettä ja historiallisen järjen itsekritiikkiä. Viimeisinä vuosinaan hän nimesi ajattelunsa pyrkimyksen: luoda filosofista omaa itseämme ja olemassaoloamme kyseenalaistavaa historiallista ontologiaa. Foucault pysyikin loppuun asti niin sanotun filosofisen humanismin ja antropologian kriitikkona.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foucault syntyi ylempään porvaristoon kuuluvan varakkaan kolmilapsisen perheen toisena lapsena. Hänen isänsä oli kirurgi ja anatomian professori Paul Foucault ja äitinsä kirurgin tytär Anne Malapert.[1][2]

Foucaul opiskeli vuosina 1946–50 École Normale Supérièure d’Ulmissa ja toimi harjoittelijana Sainte-Annen psykiatrisessa sairaalassa, jossa hän myöhemmin työskenteli, kuten myös Fresnes'n vankilassa. Hänen vakava aikomuksensa oli jatkaa psykologian alalla, mutta henkinen kriisi potilastyötä tehdessä sai hänet suuntautumaan uusiin aiheisiin.[3].

Vuodet 1952–55 Foucault opetti psykologiaa Lillen yliopistossa ja oli sen jälkeen 1955–58 Maison de Francen johtajana Uppsalassa samaan aikaan kun opetti Uppsalan yliopistossa ranskaa. Hän tutustui Georges Duméziliin. 1950-luvun lopulla Foucault toimi kulttuurilähettiläänä Varsovassa ja vuosikymmenen vaihteessa 1959–60 kulttuuri-instituutin johtajana Hampurissa. Hän palasi Ranskaan 1960 ja teki väitöskirjan hulluuden historiasta.[2] Hän siirtyi 1962 filosofian professoriksi Clermont-Ferrandiin ja tapasi Gilles Deleuzen. Hänen 1966 ilmestynyt teoksensa Sanat ja asiat oli valtava menestys. Hän siirtyi vuosiksi 1966–68 Tunisiaan filosofian professoriksi ja sieltä 1968 filosofian laitoksen johtajaksi Pariisin yliopistoon (Centre universitaire expérimental de Vincennes, Saint-Denis). Jo 1969 hän siirtyi Collège de Francen professoriksi. Tehtävän alaksi hän itse määritteli ajattelun järjestelmien historian. Collège de Francessa professoreilla on suuri vapaus valita opetusaiheensa.[2][4]

Foucault perusti yhdessä Jean-Marie Domenachin ja Pierre Vidal-Naquetin kanssa 1971 Groupe d'information sur les prisons (GIP) -järjestön tuottamaan tietoa vankiloiden olosuhteista ja osoitti noina vuosina ahkerasti mieltään erilaisista yhteiskunnallisista epäkohdista.[5] Hän tutustui 1975 Yves Montandiin ja Simone Signoretiin, joiden kanssa kirjoitti yhteiskunnallisia kannanottoja. Vuonna 1977 hän järjesti varjovastaanoton Itä-Euroopan toisinajattelijoille.

Foucault vieraili 1978 Iranissa italialaisen Corriere della Sera -lehden edustajana ja kirjoitti Iranin vallankumouksesta.[6] Vuonna 1978 hän vieraili Japanissa ja opiskeli zeniä.[7] Puolan Solidaarisuus-liikkeen syntyessä 1981 hän tuki sitä aktiivisesti.[8] Foucault kävi ahkerasti ranskan kielen laitoksen vierailevana professorina Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa.[9]

Yhdysvaltain Ranskaan verrattuna avoimet gay- ja s/m-alakulttuurit innoittivat häntä.[10] Foucault kuoli 25. kesäkuuta 1984 aidsin aiheuttamiin neurologisiin komplikaatioihin.[2]

Foucault'n on väitetty harkinneen nuorempana itsemurhaa ja hän käsitteli itsemurhaa myöhemmissä kirjoituksissaan.[11][12]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foucault ei itse halunnut määritellä omaa asemaansa minkään filosofisen koulukunnan mukaan. Hän luonnehti itseään usein vain nietzscheläiseksi ja viimeisinä vuosinaan liitti ajattelunsa Immanuel Kantin aloittamaan ”kriittisen filosofian” perinteeseen.

Foucault'n teoksiin viitataan jatkuvasti eri tieteenaloilla, kuten filosofiassa, historiassa, politiikan tutkimuksessa, sosiologiassa, taiteen ja kirjallisuuden tutkimuksessa, antropologiassa, kielitieteessä, kasvatustieteissä, naistutkimuksessa ja hallinnon tutkimuksessa.

Maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityisesti Foucault'n vaikutus on näkynyt muun muassa seuraavien tutkijoiden töissä:

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Foucault on vaikuttanut erityisesti sosiologien, politiikan tutkijoiden, taiteentutkijoiden ja naistutkijoiden ajatteluun. Foucault'sta ovat kirjoittaneet erityisesti sosiologit Ilpo Helén[19] ja Turo-Kimmo Lehtonen, politiikantutkijat Mika Ojakangas ja Markku Koivusalo, feministisen filosofian ja naistutkimuksen edustajat Johanna Oksala[20] ja Tuija Pulkkinen[21] sekä taidefilosofi Anita Seppä.[22]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomentamattomat teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monografiat:

Collège de Francen luennot:

  • 1970–1971: La Volonté de Savoir (2011)
  • 1971–1972: Théories et Institutions Pénales (tulossa)
  • 1972–1973: La Société Punitive (2013)
  • 1973–1974: Le pouvoir psychiatrique (2003)
  • 1974–1975: Les anormaux (1999)
  • 1975–1976: Il faut défendre la société (1997)
  • 1978–1979: Naissance de la biopolitique (2004)
  • 1979–1980: Du gouvernement des vivants (2012)
  • 1980–1981: Subjectivité et Vérité (2014)
  • 1981–1982: L'Herméneutique du sujet (2001)
  • 1982–1983: Le Gouvernement de soi et des autres (2008)
  • 1983–1984: Le courage de la vérité (2009)

Kirjoituskokoelmat:

Suomennettuja artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maurice Florence (Foucault): Foucault. Tiede & Edistys 4/2003. Suomentanut Tuomo Tiisala.
  • Seksuaalisuus ja yksinäisyys. Nuori voima 1/2001.
  • Mikä tekijä on? Nuori voima 1/2006.
  • Rajallinen järjestelmä kohtaa rajattoman vaateen. Teoksessa Eräsaari & Rahkonen: Hyvinvointivation tragedia. Gaudeamus 1995.
  • Kant ja moderni filosofia nykyisyyden ontologiana. Teoksessa Koivisto, Mäki ja Uusitupa (toim.): Mitä on valistus. Vastapaino 1995

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Han, Béatrice. Foucault's Critical Project: Between the Transcendental and the Historical. Stanford University Press, 2003.
  • Gilles Deleuze, Foucault, Éditions de Minuit, Paris, 1986.
  • Hubert L. Dreyfus & Paul Rabinow, Michel Foucault: Beyond Structuralism and Hermeneutics. The University of Chicago Press 1983.
  • Gary Gutting, Michel Foucault's archaeology of scientific reason. Cambridge University Press 1989.

Elämäkertoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eribon, Didier: Michel Foucault. (Michel Foucault, 1991.) Suomentaneet Päivi Järvinen ja Pertti Hynynen. Tampere: Vastapaino, 1993. ISBN 951-9066-60-8.
  • Macey, David. The Lives of Michel Foucault. New York: Pantheon Books, 1994.
  • Miller, James. The Passion of Michel Foucault. New York: Simon and Schuster, 1993.
  • David Halperin, Saint-Foucault: Towards a Gay Hagiography.

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alhanen, Kai: Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault’n filosofiassa. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-015-2.
  • Andersson, Marja & Anttila, Anu-Hanna & Rantanen, Pekka (toim.): Kahden muusan palveluksessa: Historiallisen sosiologian lähtökohdat ja lähestymistavat. Turku: Turun historiallinen yhdistys, 2005. ISBN 952-99637-0-X.
  • Helén, Ilpo: Michel Foucault'n valta-analytiikka. Teoksessa Heiskala, Risto (toim.): Sosiologisen teorian nykysuuntauksia. Helsinki: Gaudeamus, 1994 (3. painos 2000). ISBN 951-662-596-7.
  • Koivusalo, Markku: Michel Foucault ja tuottavan vallan järjestys. Teoksessa Tontti, Jarkko & Mäkelä, Kaisa (toim.): Filosofien oikeus 2. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2001. ISBN 951-855-189-8.
  • Koivusalo, Markku: Kokemuksen politiikka: Michel Foucault'n ajattelujärjestelmä. Helsinki: Tutkijaliitto, 2012. ISBN 978-952-5169-82-9.
  • Kusch, Martin: Tiedon kentät ja kerrostumat: Michel Foucault’n tieteentutkimuksen lähtökohdat. (Foucault's Strata and Fields: An Investigation into Archaeological and Genealogical Science Studies, 1991.) Suomentanut Heini Hakosalo. Oulu: Pohjoinen, 1993. ISBN 951-749-187-5.
  • Ojakangas, Mika: Suvereeni ja rahvas. Carl Schmitt kohtaa Michel Foucault'n. Teoksessa Politiikka pois paikoiltaan: Sakari Hännisen juhlakirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1998. ISBN 951-39-0286-2.
  • Oksala, Johanna: Filosofin ruumis: Michel Foucault (1926–1984). Teoksessa Kaitaro, Timo & Roinila, Markku: Filosofin kuolema. Helsinki: Summa, 2004. ISBN 952-5418-11-1.
  • Oksala, Johanna: Foucault ja feminismi. Teoksessa Heinämaa, Sara & Reuter, Martina & Saarikangas, Kirsi (toim.): Ruumiin kuvia: Subjektin ja sukupuolen muunnelmia. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-689-0.
  • Tuori, Kaarlo: Foucault’n oikeus: Kirjoituksia oikeudesta ja sen tutkimisesta. Helsinki: WSOY lakitieto, 2002. ISBN 951-670-072-1.
  • Varis, Tuula: Vallan genealogia: Tutkimus Michel Foucault’n valtakäsityksistä. Tampere: Tampereen yliopisto, politiikan tutkimuksen laitos, rauhan- ja kehitystutkimuksen yksikkö, 1989. ISBN 951-44-2562-6.

Lehtiartikkeleita suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Husa, Sari: ”Foucault'lainen metodi”. Niin & näin 3/1995. Artikkelin verkkoversio
  • Kaarre, Samuli: Foucault: historian totuuden ja vallan filosofi. Niin & näin 2/1994. Artikkelin verkkoversio
  • Koivusalo, Markku: Foucault ja elämän hallitseminen: kristillisestä tottelevaisuudesta laskelmoiviin taloussubjekteihin. Tiede & edistys 4/2005.
  • Koivusalo, Markku: Ajattelun hajautunut aineellisuus. Tiede & edistys 1/2006
  • Ojakangas, Mika: "Genealogiasta". Tiede & edistys 4/1992.
  • Pulkkinen, Tuija: Foucault, genealogia, ja poliittinen teoria. Politiikka 3/1996.
  • Ollikainen, Tapio: Asiakasopiskelijat à la Foucault. Yliopisto 1/2009.
  • Tontti, Jarkko: Tieto, valta ja kontrollipolitiikka – Michel Foucault’n ajatusten tarkastelua. Rikostutkimus, 1998. Artikkelin verkkoversio.
  • Oksala, Johanna ja Grahn, Malin: Valta, väkivalta ja sukupuoli - foucaultlainen analyysi "Niin & Näin 2/2013

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eribon 1993, s. 21.
  2. a b c d Michel Foucault - biography The European Graduate School. Viitattu 14.4.2013. (englanniksi)
  3. Whitebook, Joel: Freud, Foucault and the dialogue with unreason, s. 57.
  4. Michel Foucault NNDB. Soylent Communications. Viitattu 14.4.2013. (englanniksi)
  5. Groupe d'Information sur les Prisons Oxford Reference. (englanniksi)
  6. Eribon 1993, s. 344, 338-346.
  7. Eribon 1993, 369-370
  8. Eribon 1993, 361-362
  9. Eribon 1993, s. 373-375.
  10. Eribon 1993, 375-376.
  11. Eribon 1993.
  12. Foucault, Michel: Nautinnoista yksinkertaisin.
  13. Dreyfus, Hubert L.: Michel Foucault : beyond structuralism and hermeneutics. with an afterword by Michel Foucault. New York: Harvester Wheatsheaf, 1989. ISBN 0-7108-0655-8. (englanniksi)
  14. Rajchman, John: Truth and eros : Foucault, Lacan, and the question of ethics. New York: Routledge, 1991. ISBN 0415903793. (englanniksi)
  15. Hacking, Ian: Historical ontology. Harvard University Press: Cambridge (MA), 2002. ISBN 0-674-00616-X. (englanniksi)
  16. Kusch, Martin: Tiedon kentät ja kerrostumat: Michel Foucault’n tieteentutkimuksen lähtökohdat. (Foucault’s strata and fields: An investigation into archaeological and genealogical science studies, 1991.) Suomentanut Heini Hakosalo. Oulu: Pohjoinen, 1993. ISBN 951-749-187-5.
  17. Agamben, Giorgio: Signature of all things : on method. New York: Zone Books, 2009. ISBN 978-1-890951-98-6. (englanniksi)
  18. Butler, Judith: Hankala sukupuoli : feminismi ja identiteetin kumous. Gender trouble : feminism, and the subversion of identity. Suom. Tuija Pulkkinen & Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-951-662-913-4. (suomeksi)
  19. Heiskala, Risto (toim.).: ”Michel Foucault’n valta-analytiikka (kirj. Ilpo Helén)”, Sosiologisen teorian nykysuuntauksia. Helsinki: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-596-7. (suomeksi)
  20. Oksala, Johanna: Filosofin ruumis: Michel Foucault (1926–1984). Teoksessa Kaitaro, Timo & Roinila, Markku: Filosofin kuolema. Helsinki: Summa, 2004. ISBN 952-5418-11-1.
  21. Pulkkinen, Tuija: Postmoderni politiikan filosofia. alkuteos The postmodern and the political agency, väitöskirja. Suom. Pulkkinen, Tuija. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-724-2. (suomeksi)
  22. Seppä, Anita: The Aesthetic subject : exploring the usefulness of Foucauldian tools in feminism. Helsinki: University of Helsinki, 2003. ISBN 952-10-1321-4. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli on osa Nykyaikaiset filosofit -sarjaa
Analyyttiset filosofit:
William Alston | Simon Blackburn | Ned Block | J. Budziszewski | David Chalmers | Patricia Churchland | Paul Churchland | Donald Davidson | Daniel Dennett | Jerry Fodor | Susan Haack | Jaakko Hintikka | Jaegwon Kim | Saul Kripke | Thomas Kuhn | Bryan Magee | Ruth Barcan Marcus | Colin McGinn | Bradley Monton | Thomas Nagel | Robert Nozick | Martha Nussbaum | Alvin Plantinga | Karl Popper | Hilary Putnam | W. V. Quine | John Rawls | Richard Rorty | Roger Scruton | John Searle | Peter Singer | David Stove | Eleonore Stump | Charles Taylor | Nicholas Wolterstorff | Georg Henrik von Wright
Mannermaiset filosofit:
Louis Althusser | Giorgio Agamben | Roland Barthes | Jean Baudrillard | Isaiah Berlin | Maurice Blanchot | Pierre Bourdieu | Hélène Cixous | Guy Debord | Gilles Deleuze | Jacques Derrida | Herman Dooyeweerd | Michel Foucault | Hans-Georg Gadamer | Jürgen Habermas | Werner Hamacher | Luce Irigaray | Julia Kristeva | Henri Lefebvre | Claude Lévi-Strauss | Emmanuel Lévinas | Jean-François Lyotard | Paul de Man | Jean-Luc Nancy | Antonio Negri | Paul Ricoeur | Michel Serres | Paul Virilio | Slavoj Žižek