Daniel Dennett

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Daniel Dennett.

Daniel Clement Dennett (s. 28. maaliskuuta 1942) on yhdysvaltalainen filosofi, jota kiinnostavat ennen kaikkea mielenfilosofia ja tieteenfilosofia. Dennett toimii Tuftsin yliopiston Austin B. Fletcher -oppituolin filosofian professorina ja yliopiston kognitiotieteen tutkimuskeskuksen johtajana.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dennettin tähän mennessä huomiota herättänein teos on Tietoisuuden selitys (1992), jossa hän esittelee mallinsa ihmismielen toiminnasta ja tietoisuudesta. Dennett kritisoi ajatusta siitä, että mieli olisi tai mielessä olisi jollakin tapaa näyttämö, jonne aistimukset tuotaisiin esitettäviksi ikään kuin jollekin sisäiselle tarkkailijalle. Tällaista vastustamaansa käsitystä hän nimittää kartesiolaiseksi teatteriksi. Hänen mukaansa kartesiolainen teatteri on läheistä sukua kartesiolaiselle dualismille, eli käsitykselle siitä, että mieli on ruumiista ja aivoista erillinen kokonaisuus, joka elää elämäänsä jonkinlaisessa hengen todellisuudessa, ja aivojen rooli on vain välittää näiden kahden substanssin välillä.

Kartesiolainen teatteri on monien hylkäämä, mutta Dennett paljastaa usean mielen toimintaa tutkivan tutkijan edelleen turvautuvan paremman puutteessa tai jopa tietämättään selityksiin, jotka pohjautuvat siihen. Hän näkee tehtäväkseen selittää tietoisuuden ilman minkäänlaista sisäistä esittämistä, ilman laadullisia tiloja eli kvalioita. Hänen mukaansa aivot reagoivat aisti-impulsseihin sellaisenaan, eivätkä niiden "esityksiin". Esimerkiksi aistittua punaista väriä ei esitetä kellekään "punaisuutena" missään päin aivoja, eikä nähtyä koiraa koota kokonaiseksi koiran kuvaksi päässämme - vaikka näin luulemme kokevamme. Dennettin mukaan tietoisuutemme eri toiminnot tapahtuvat eri aivoalueilla, esimerkiksi kuuleminen yhdellä ja näkeminen toisella, eikä näitä aistimuksia missään vaiheessa tuoda yhteen sellaiseksi aistimusten ja ajatusten yhtenäiseksi ja samanaikaiseksi kokonaisuudeksi, jollaisena tietoisuuttamme pidämme. Dennettin hajautettua mallia kutsutaan yksivedoksisen, yhteentuodun tietoisuuden virran vastakohtana monivedosmalliksi.

Dennettin teoria ratkaisee useita aistien toiminnan anomalioita, eli tutkimuksissa löytyneitä ilmiöitä, joita aikaisemmat tutkijat eivät ole osanneet selittää teorioidensa pohjalta. Näitä ovat muun muassa PHI-ilmiö ja testit, joissa koehenkilön kokema aikajärjestys poikkeaa ulkomaailman tapahtumien todellisesta aikajärjestyksestä. Dennettin teorian eräät puolet selittävät monet tällaiset anomaliat ainakin entisiä selityksiä paremmin.

Daniel Dennett on saanut paljon kannattajia ja vastustajia, ja lähes kaikki tietoisuutta tutkivat joutuvat ottamaan hänen teoriaansa jotenkin kantaalähde?.

Dennettin kirja Darwin’s Dangerous Idea (1995) kertoo siitä, kuinka Charles Darwinin kehittämä evoluutioteoria on kyseenalaistanut monet vakiintuneet käsitykset.

Terra Cognita julkaisi vuonna 2006 suomeksi Daniel C. Dennettin samana vuonna ilmestyneen kirjan Lumous murtuu: Uskonto luonnonilmiönä. Dennett pohtii kirjassaan uskontojen merkitystä ja esittää, että uskonnot tulisi alistaa luonnontieteelliselle tarkastelulle.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miten mieli toimii. (Kinds of minds: Towards an understanding of consciousness, 1997.) Suomentanut Leena Nivala. Tieteen huiput. Porvoo: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21531-7.
  • Tietoisuuden selitys. (Consciousness explained, 1991.) Suomentanut Tiina Kartano. Helsinki: Art House, 1999. ISBN 951-884-190-X.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli on osa Nykyaikaiset filosofit -sarjaa
Analyyttiset filosofit:
William Alston | Simon Blackburn | Ned Block | J. Budziszewski | David Chalmers | Patricia Churchland | Paul Churchland | Donald Davidson | Daniel Dennett | Jerry Fodor | Susan Haack | Jaakko Hintikka | Jaegwon Kim | Saul Kripke | Thomas Kuhn | Bryan Magee | Ruth Barcan Marcus | Colin McGinn | Bradley Monton | Thomas Nagel | Robert Nozick | Martha Nussbaum | Alvin Plantinga | Karl Popper | Hilary Putnam | W. V. Quine | John Rawls | Richard Rorty | Roger Scruton | John Searle | Peter Singer | David Stove | Eleonore Stump | Charles Taylor | Nicholas Wolterstorff | Georg Henrik von Wright
Mannermaiset filosofit:
Louis Althusser | Giorgio Agamben | Roland Barthes | Jean Baudrillard | Isaiah Berlin | Maurice Blanchot | Pierre Bourdieu | Hélène Cixous | Guy Debord | Gilles Deleuze | Jacques Derrida | Herman Dooyeweerd | Michel Foucault | Hans-Georg Gadamer | Jürgen Habermas | Werner Hamacher | Luce Irigaray | Julia Kristeva | Henri Lefebvre | Claude Lévi-Strauss | Emmanuel Lévinas | Jean-François Lyotard | Paul de Man | Jean-Luc Nancy | Antonio Negri | Paul Ricoeur | Michel Serres | Paul Virilio | Slavoj Žižek