J. Budziszewski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

J. Budziszewski (s. 1952) on hallintotieteen ja filosofian professori Texasin yliopistossa Austinissa, jossa hän on työskennellyt vuodesta 1981. Hänen erikoistumisalojaan ovat eettinen filosofia, poliittinen filosofia ja näiden kahden tutkimusalueen suhde uskontoon ja teologiaan.[1]

Budziszewski on kirjoittanut sekä tieteellisiä että kansanomaisia julkaisuja erilaisista moraalisista ja poliittisista kysymyksistä kuten abortista, avioliitosta, seksuaalisuudesta ja tuomarien roolista perustuslaillisessa demokratiassa. Hän on julkaissut eniten tutkimuksia moraalisen luonnonlain käsitteestä ja sovelluksista. Hän on yksi moraalisen luonnonlain teorian johtavia puolustajia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. [2] Hän on kiinnittänyt erityisesti huomiota moraalisen itsepetoksen ongelmaan: Mitä tapahtuu kun ihminen uskottelee itselleen, ettei hän tiedä jotakin sellaista, minkä hän itse asiassa tietää. Hänen tutkimuskohteinaan ovat olleet myös hyve-etiikka ja suvaitsevuutta koskeva keskustelu.[1]

Tieteellisen julkaisutoimintansa lisäksi Budziszewski tunnetaan kristillistä apologetiikkaa käsittelevistä kirjoista ja artikkeleista, jotka on suunnattu suurelle yleisölle, mukaan luettuna nuoret ja yliopisto-opiskelijat. Häntä pidetään yhtenä USA:n johtavana kristittynä intellektuellina, joka on vaikuttanut siihen, että kiinnostus moraalisen luonnonlain traditiota kohtaan on lisääntynyt USA:n kristittyjen keskuudessa.[3][4]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Budziszewski aloitti yliopisto-opintonsa Chicagon yliopistossa, jonka hän valitsi osittain siksi, että se oli tunnettu vasemmistolaisesta aktivismistaan. Älyllisesti häntä kiinnosti erityisesti ongelma mielen ja ruumiin suhteesta. Poliittisesti hän oli äärivasemmalla. Kahden vuoden kuluttua hän jätti yliopiston, päätti oppia käytännöllisen ammatin ja liittyä proletariaattiin. Hänestä tuli welder ja hän työskenteli erilaisissa työpaikoissa, kunnes päätyi Tampan laivatelakoille. Myöhemmin hän siirtyi takaisin yliopistomaailmaan ja opiskeli B.A. tutkinnon Etelä-Floridan yliopistossa, M. A. tutkinnon Floridan ylipistossa ja väitteli filosofian tohtoriksi (Ph.D.) Yalen yliopistossa. Hän on opettanut Texasin yliopistossa Austinissa aina väitöskirjan valmistumisesta saakka 1981.[3][4]

Tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsepetos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi Budziszewskin tutkimuskohteista on ollut analysoida yleisinhimillistä taipumusta itsepetokseen.[5] Budziszewskin teoria rakentaa Tuomas Akvinolaisen puolustaman näkemyksen varaan, jonka mukaan "on sanottava, että moraalisen luonnonlain yleiset periaatteet ovat samat kaikille sekä oikeuden että tiedon osalta."[6] Tämän väitteen mukaan kaikkein yleisimmät oikeata ja väärää koskevat periaatteet eivät ole ainoastaan oikeita kaikille, vaan myös kaikkien tiedossa, vaikkakaan samaa ei voida sanoa niiden kaukaisista johdannaisista. Budziszewskin mukaan Aquinas on oikeassa. Hän argumentoi, että usein kun ihmiset näyttävät olevan tietämättömiä moraalin perusteista, heidän käyttäytymisensä selittyy parhaiten sen oletuksen varassa, että he elävät itsepetoksessa.[7]

Tämä johtaa Budziszewskin teoriaan "syyllisestä tiedosta", joka on seurausta omantunnon periaatteiden rikkomisesta. Akvinolaista seuraten Budziszewski erottaa toisistaan synderesiksen, joka tarjoaa käytännöllisen järjen perustavimmat periaatteet ja jota hän kutsuu "syväksi omaksitunnoksi" ja conscientian, jota hän kutsuu "pintaomaksitunnoksi" ja joka tarjoaa arvostelmia yksittäisistä teoista.[8] Budziszewskin mukaan omatunto toimii kolmessa eri muodossa: Varoittavassa muodossa se herättää ihmisen tiedostamaan moraalisen väärän vaaran ja tuottaa vastahakoisuuden sen tekemiseen. Syyttävässä muodossa se syyttää ihmistä siitä väärästä, jonka hän on jo tehnyt. Kostavassa muodossa se rankaisee yksiöä, joka tietoisesti tekee väärin, mutta kieltäytyy myöntämästä tehneensä väärin. Omatunto on siten opettaja, tuomari ja teloittaja, riippuen sen toiminnan muodosta.[9]

Tämän lähestymistavan kaikkein alkuperäisin osa on se, mitä Budziszewski kutsuu omantunnon kostavaksi toimintamuodoksi. Syyllisen tiedon kaikkein ilmeisin rangaistus on katumuksen tunne. Katumuksen tunne ei ole aina läsnä. Mutta vaikka itse katumuksen tunne ei olisi koettavassa muodossa läsnä, syyllinen tieto tuottaa objektiivisen tarpeen tunnustaa, hyvittää, sovittaa ja oikeuttaa tehty vääryys. Budziszewski kutsuu näitä neljää "Raivotarta" "katumuksen sisariksi". Budziszewski argumentoi, että ne ovat peräänantamattomia, ohittamattomia ja hellittämättömiä ja vaativat hyvitystä vaikka itse syyllisyyden tunne olisi torjuttu pois tietoisuuden ulottumattomiin.[10]

Hän argumentoi:

Tavallisesti katumus ilmenee siten, että ihminen karttaa vääryyttä, tuntee tarvetta tunnustaa tekemänsä vääryyden, pyrkii hyvittämään ja maksamaan velkansa, sovittamaan eli luomaan uudelleen katkenneet siteet, ja palaamaan takaisin oikealle tielle. Mutta jos Raivottarille ei makseta sitä, mitä ne pyytävät oikeassa valuutassa, ne ottavat maksun lähinnä olevassa valuutassa, ajaen väärintekijän elämän kauemmas tasapainosta. Emme pakenekaan vääryyttä, vaan pakenemme sen ajattelemista. Tunnustamme pakonomaisesti jokaisen muun yksityiskohdan kertomuksesta paitsi sen moraalista ydintä. Rankaisemme itseämme yhä uudestaan ja tarjoamme kaikkia muita uhreja paitsi sitä, mitä vaaditaan. Jäljittelemme kadotetun läheisyyden palauttamista etsimällä kumppaneita, jotka ovat yhtä syyllisiä kuin itse olemme. Emme pyri tulemaan oikeudenmukaisiksi vaan puolustelemme itseämme. [11]

Budziszewskin mukaan ainoa tapa paeta tätä pahanlaatuista kehää on myöntää tehneensä väärin ja katua sitä luottaen Jumalan armoon. Kieltäytyminen murtautumasta ulos tästä pahanlaatuisesta kehästä johtaa erilaisiin moraalisiin patologioihin yksilön, kulttuurin tai valtion elämässä. [12]

Suvaitsevuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen Budziszewskin tieteellisen työn keskeinen alue on suvaisevuuden ongelmaan kohdistuva tutkimus. Budziszewski pitää suvaitsevuutta yhtenä hyveistä. Aristoteelisten moraalisten hyveiden tavoin se on kahden äärimmäisyyden välinen kohtuullinen välimuoto. Yksi tapa epäonnistua suvaitsevuudessa on liiallinen kaiken hyväksyminen, jolloin suvaitsemme sitä, mitä ei pitäisi suvaita. Toinen epäonnistumisen tapa on ahdasmielisyys, jolloin emme suvaitse sitä, mitä pitäisi suvaita. Koska suvaitsevuus ei merkise ainoastaan asioiden sietämistä, vaan myös sellaisten asioiden sietämistä, jotka ovat pahoja. vääriä tai loukkaavia, herää kysymys, onko suvaitsevuus ollenkaan hyve. Budziszewskin mukaan vastaus on, että joskus itse hyvän luonne vaatii sietämään jotakin pahaa. Kristityt esimerkiksi suvaitsevat ateisteja, ei siksi että he epäilevät kristillisten uskomusten totuutta, vaan koska kristittyjen vakaumuksen mukaan usko on luonteeltaan sellaista, ettei sitä voida pakottaa eikä Jumala halua halutonta kuuliaisuutta.[13]

Suvaitsevuuden käsitteen analyysinsa pohjalta Budziszewski kritisoi aikamme liberaaleja teorioita suvaitsevuudesta, jotka tavallisesti perustuvat moraaliseen neutraalisuuteen tai pidättymiseen hyvää ja pahaa koskevista arvostelmista. Budziszewskin mielestä johdonmukainen pidättyminen moraalisista arvostelmista johtaa siihen, että emme pysty puolustamaan suvaitsevuuden käytäntöä emmekä päättämään, mitä pahoja asioita on suvaittava. Suvaitsevuuden todellinen perusta ei ole moraalisista arvostelmista pidättymisessä, vaan paremmissa arvostelmissa, ei hyvää ja pahaa koskevassa neutraalisuudessa, vaan syvemmässä ymmärryksessä hyvästä ja pahasta. Budziszewski argumentoi, että neutraalisten teorioiden puolustajat pidättyvät moraalisista arvostelmista ainoastaan valikoivasti, käyttäen neutraalisuuden kulissia salakuljettaakseen omat moraaliset näkemyksensä käytäntöihin, ilman että heidän tarvitsee puolustaa niitä.[14]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Resurrection of Nature: Political Theory and the Human Character (Cornell, 1986)
  • The Nearest Coast of Darkness: A Vindication of the Politics of Virtues (Cornell, 1988)
  • True Tolerance: Liberalism and the Necessity of Judgment (Transaction, 1992)
  • Written on the Heart: The Case for Natural Law (InterVarsity, 1997)
  • The Revenge of Conscience: Politics and the Fall of Man (Spence, 1999; uudempi painos Wipf and Stock, 2010).
  • What We Can't Not Know: A Guide (Spence, 2003; 2. painos Ignatius Press, 2010).
  • Evangelicals in the Public Square: Four Formative Voices (Baker Academic, 2006)
  • Natural Law for Lawyers (Blackstone Fellowship, 2006)
  • The Line Through the Heart: Natural Law as Fact, Theory, and Sign of Contradiction (Intercollegiate Studies Institute Press, 2009).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b J. Budziszewski University of Texas.
  2. Kevin Lee: "Contemporary Challenges to Natural Law Theories", The Catholic Social Science Review 12 (2007): 41.
  3. a b Objections, Obstacles, Acceptance: Interview with J. Budziszewski Ignatius Insight.
  4. a b Audio Library EWTN Libraries.
  5. Kaikkein helppotajuisin aihetta koskeva tutkimus on 'What We Can't Not Know: A Guide (Spence Publishing, 2003, toinen painos tulossa 2011 Ignatius Press); kaikkein tieteellisin aihetta koskeva julkaisu on The Line Through the Heart: Natural Law as Fact, Theory, and Sign of Contradiction (ISI Books, 2009).
  6. Thomas Aquinas: Summa Theologiae, I II, Q. 94, Art. 4
  7. J. Budziszewski: What We Can't Not Know: A Guide, luku 7; ks. myös The Revenge of Conscience: Politics and the Fall of Man.
  8. What We Can't Not Know, s. 79-81.
  9. J. Budziszewski: What We Can't Not Know: A Guide, luku 7; ks. myös The Revenge of Conscience: Politics and the Fall of Man.
  10. J. Budziszewski: What We Can't Not Know: A Guide, luku 7; ks. myös The Revenge of Conscience: Politics and the Fall of Man.
  11. J. Budziszewski: What We Can't Not Know: A Guide, s. 140; ks. myös The Revenge of Conscience: Politics and the Fall of Man
  12. J. Budziszewski: What We Can't Not Know: A Guide,chapter 7; see also The Revenge of Conscience: Politics and the Fall of Man.
  13. J. Budziszewski: The Line Through the Heart, luku 10. Katso myös J. Budziszewski: True Tolerance: Liberalism and the Necessity of Judgment (Transaction, 1992)
  14. J. Budziszewski: The Line Through the Heart, luku 10. Ks. myös J. Budziszewski: True Tolerance: Liberalism and the Necessity of Judgment (Transaction, 1992)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Jay Budziszewski
Tämä artikkeli on osa Nykyaikaiset filosofit -sarjaa
Analyyttiset filosofit:
William Alston | Simon Blackburn | Ned Block | J. Budziszewski | David Chalmers | Patricia Churchland | Paul Churchland | Donald Davidson | Daniel Dennett | Jerry Fodor | Susan Haack | Jaakko Hintikka | Jaegwon Kim | Saul Kripke | Thomas Kuhn | Bryan Magee | Ruth Barcan Marcus | Colin McGinn | Bradley Monton | Thomas Nagel | Robert Nozick | Martha Nussbaum | Alvin Plantinga | Karl Popper | Hilary Putnam | W. V. Quine | John Rawls | Richard Rorty | Roger Scruton | John Searle | Peter Singer | David Stove | Eleonore Stump | Charles Taylor | Nicholas Wolterstorff | Georg Henrik von Wright
Mannermaiset filosofit:
Louis Althusser | Giorgio Agamben | Roland Barthes | Jean Baudrillard | Isaiah Berlin | Maurice Blanchot | Pierre Bourdieu | Hélène Cixous | Guy Debord | Gilles Deleuze | Jacques Derrida | Herman Dooyeweerd | Michel Foucault | Hans-Georg Gadamer | Jürgen Habermas | Werner Hamacher | Luce Irigaray | Julia Kristeva | Henri Lefebvre | Claude Lévi-Strauss | Emmanuel Lévinas | Jean-François Lyotard | Paul de Man | Jean-Luc Nancy | Antonio Negri | Paul Ricoeur | Michel Serres | Paul Virilio | Slavoj Žižek