Anita Seppä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Anita Irmeli Seppä (s. 1969) on Helsingissä asuva taidefilosofian ja kuvataiteiden tutkija, joka on toiminut opettajana ja asiantuntijana useissa eri yliopistoissa. Vuonna 2004 hänet valittiin Porin Visuaalisen kulttuurin osaston (sittemmin Porin Taiteen ja median laitos) Visuaalisen kulttuurin teorian professoriksi (2004-2006). Seppä toimi myös laitoksen varajohtajana, koulutusohjelmajohtajana sekä myöhemmin varadekaanina. Hän hoitaa dosentuureja Helsingin yliopiston Estetiikan sekä Jyväskylän yliopiston Taidekasvatuksen oppiaineissa ja opettaa taideteoriaa mm. Kuvataideakatemian tohtoriopiskelijoille.

Seppä on julkaissut useita oppikirjoja, tieteellisiä artikkeleita ja artikkelikokoelmia sekä Suomessa että ulkomailla.

Hänet tunnetaan myös Liisa Lux -pseudonyymillä esiintyvänä laulaja-lauluntekijänä (ensimmäinen soololevy ilmestyi vuonna 2002 Texicalli recordsilta).


JULKAISUJA MM:

Globalisation and the Arts, LAP publ., Saksa, 2011

The Aesthetic Subject and Power. Lambert Academic Publishing, Saksa, 2011

Estetiikan klassikot. Platonista Tolstoihin. Toim. Ilona Reiners, Anita Seppä ja Jyri Vuorinen. Gaudeamus, 2009

Tarkemmin katsoen. Visuaalisen kulttuurin lukukirja. Toim. Leena-Maija Rossi ja Anita Seppä. Helsinki: Gaudeamus, 2007

Käyttäjäyhteisöt ja tuotekonseptit. Tutkimuksia ihmiskeskeisestä teknologiasta ja visuaalisuudesta. Toim. yhdessä Jari Multisillan ja Jaakko Suomisen kanssa. Turun yliopiston julkaisuja: Porin yliopistokeskus, Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitos, julkaisu no 11, 2007

The Aesthetic Subject. Exploring the Usefulness of Foucauldian tools in Feminism. Väitöskirja. Yliopistopaino: Helsinki, 2003

Kauneuden sukupuoli. Feministisen estetiikan kysymyksiä. Toim. Pauline von Bonsdorff ja Anita Seppä. Gaudeamus: Helsinki 2002

Etiikka ja estetiikka. Toim. Ilona Reiners and Anita Seppä. Gaudeamus. Helsinki 1998

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut