Pedofilia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pedofilia
ICD-10 F65.4
ICD-9 302.2
MeSH D010378

Pedofilia (kr. παιδοφιλία < παῖς 'lapsi' + φιλία 'rakkaus') eli lapsikohteinen seksuaalihäiriö[1] on parafilia, jossa pedofiiliksi kutsutun yksilön seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu lapsiin eli henkilöihin, jotka eivät ole sukupuolisesti kypsyneitä. Pedofiilien sukupuolinen kiinnostus kohdistuu yleensä 8–10-vuotiaisiin tyttöihin ja 10–13-vuotiaisiin poikiin.[2]

Arkikielessä ja joukkotiedotusvälineissä pedofilialla viitataan usein seksuaalisen suuntautumisen sijasta lakisääteistä suojaikärajaa nuorempaan kohdistuvaan seksuaaliseen tekoon tai hyväksikäyttörikokseen, vaikka kyseessä ovat eri asiat. Lapsen seksuaalisista hyväksikäyttörikoksista vain murto-osa profiloituu pedofiilien tekemiksi. Sana pedofiili on tullut puhekieleen 1990-luvulla; sitä ennen puhuttiin usein namusedistä.[3]

Pedofiliasta irrallisia käsitteitä ovat efebofilia ja hebefilia, jotka tarkoittavat seksuaalista kiinnostusta murrosikäisiin, seksuaalisesti kypsyneisiin nuoriin. Nepiofiliaa eli 0–4-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvaa seksuaalista halua voidaan pitää pedofilian alaluokkana.

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pedofiilisen häiriön ("pedophilic disorder") lääketieteellinen määritelmä kuuluu:[4]

  • A. Vähintään puolen vuoden ajan toistuvia, voimakkaita seksuaalisesti kiihottavia fantasioita, seksuaalisia haluja tai käyttäytymistä, joihin liittyy esimurrosikäinen lapsi tai lapsia (yleensä 13-vuotiaita tai nuorempia).
  • B. Henkilö on toiminut näiden halujen mukaan, tai halut aiheuttavat merkittävää kärsimystä tai vaikeuksia ihmissuhteissa.
  • C. Henkilö on vähintään 16-vuotias ja vähintään viisi vuotta vanhempi kuin A-kohdan mukainen lapsi. Huom. ei koske myöhäisnuorta, joka on jatkuvassa seksuaalisessa suhteessa 12- tai 13-vuotiaaseen.

Pedofilia ei aina johda rikokseksi luokiteltaviin tekoihin, kuten lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai raiskaukseen. Osalla pedofiileista häiriö jää mielikuvien ja seksifantasioiden tasolle, eikä tekoihin ryhdytä lainkaan.[5] Valtaosalla pedofiileista seksuaalinen suuntautuminen ei ole yksinomaan lapsikohteista.

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pedofilian yleisyyttä tai esiintyvyyttä väestössä ei tunneta varmasti.[6] Lapsiin kohdistuvan seksuaalisen kiinnostuksen yleisyyttä on selvitetty kyselytutkimuksissa, mutta tulokset ovat vaihtelevia. Vapaaehtoisilla yliopisto-opiskelijolla on raportoitu, että jopa 21% miehistä tuntee seksuaalista vetoa joihinkin pikkulapsiin.[7] Tuoreessa suomalaisessa väestöpohjaisessa tutkimuksessa 0.2% miehistä ilmoitti seksuaalisesta kiinnostuksesta alle 13-vuotiaaseen lapseen edeltävän vuoden aikana.[8] Asiantuntijoiden arvioiden mukaan varsinaisten pedofiilien määrä on yhden prosentin suuruusluokkaa miehistä.[9][10]

Nykykäsityksen mukaan pedofiileista suurin osa on miehiä, naisten osuus on kymmennen prosentin luokkaa kaikista pedofiileista.[11]

Pedofilia ilmiönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pedofiilinen suuntautuminen huomataan itsessä usein nuoruusiässä. Haastattelututkimuksissa monet kertovat toivovansa romanttista, hellää ja rakastavaa suhdetta lapseen. Lapsiin kohdistuva sukupuolivietti on myös varsin pysyvä ja muuttumaton. Näistä syistä pedofilian on ehdotettu olevan eräs seksuaalisen ikäsuuntautumisen muoto.[12]

Seksuaalisen kiinnostuksen lisäksi pedofiileilla on tarve läheisyyteen lasten kanssa. Monet pedofiilit rakastuvat lapsiin ja toivoisivat aitoa molemminpuolista rakkaussuhdetta lapsiin.[13] Jotkin pedofiilit kokevat elämänsä epätäydelliseksi ja elämää epävakauttavana sen, jos läheisyydenkaipuu ei täyty. Pedofiilit ovat yliedustettuina opettajan tai nuoriso-ohjaajan kaltaisissa ammateissa voidakseen olla tekemisissä lasten kanssa.[14] Uskotaan myös, että jotkin pääasiallisesti pedofiilisesti suuntautuneet menevät naimisiin yksinhuoltajaäitien kanssa läheisyydenkaipuun täyttämiseksi. Fyysistä ja emotionaalista läheisyyden tarvetta ilmaistaan ja painotetaan vaihtelevasti. Nämä voivat olla yksittäin tai yhdessä etu- tai taka-alalla.

Pedofiilisen suuntautumisen vaikutus pedofiilille itselleen riippuu monista tekijöistä, ja ne ovat huonosti tunnettuja kokonaisuudessaan. Pedofiilille seksuaalisesti kieltäytyvä elämä, juridisten seurausten pelossa tai yleisen pedoseksuaalisten suhteiden tuomittavuuden takia, tarkoittaa ensisijaisesti seksuaalisten ja emotionaalisten tarpeiden täyttämisestä luopumista.[15] Koska pedofiilit kuuluvat yhteiskunnan lainsuojattomimpiin vähemmistöihin, he joutuvat usein piilottamaan suuntautumisensa jopa ystäviltään ja perheeltään. Paljastumisesta voi seurata täydellinen yhteiskunnallinen eristyminen, avioero sekä työpaikan ja asunnon menetys.[16] Monet pedofiilit kokevat seksuaaliset impulssinsa ahdistaviksi ja tuomitsevat itsensä taipumusten takia, tai kärsivät pelosta, että impulssit toteutuvat seksuaaliseksi väkivallaksi. Näiden ongelmien takia monilla pedofiileilla on seurannaisongelmia kuten masennusta ja päihteiden väärinkäyttöä.[17][18][19]

Teoria pedofilian syistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pedofilian syyksi on esitetty mm. lapsuuden traumoja ja itse koettua hyväksikäyttöä.[20] Journal of Psychiatry Researchissa vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan lasten hyväksikäyttö saattaa olla yhteydessä aivojen niin sanotun valkoisen aineen vajaukseen. Valkoinen aine helpottaa hermoimpulssien liikennettä, ja sen puute johtaa oletettavasti siihen, että hyväksikäyttäjillä yhteydet seksuaalista kiihottumista käsittelevien aivoalueiden välillä ovat puutteelliset. Näin hyväksikäyttäjät eivät erottaisi sopimatonta seksuaalikohdetta soveliaasta. Hyväksikäyttäjillä on havaittu yhteys matalaan älykkyysosamäärään, mikä myös viittaa siihen, että se olisi yhteydessä aivojen kehitykseen.[21] Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että lapsuudessa koettu hyväksikäyttö on vaikuttanut haitallisesti pedofiilien aivojen kehitykseen.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsiin kohdistuvan seksuaalisuuden muuttamista on yritetty pitkään, mutta ainakaan pysyvää muutosta ei ole pystytty saamaan aikaan. Pedofiileille annettava hoito keskittyykin lähinnä halujen kurissa pitämiseen liittyvien taitojen vahvistamiseen.[22]

Osa pedofiileista hakeutuu hoitoon oma-aloitteisesti. Suurimpina esteinä hoitoon hakeutumiselle on pelko leimaantumisesta, pelko epäasiallisesti kohdatuksi tulemisesta, ilmoitusvelvollisuus lasten hyväksikäyttöepäilyistä vaikkei rikoksia olisikaan taustalla ja hoidon huono saatavuus. Suomessa julkisen sektorin terveydenhuollossa ei ole olemassolevia käytäntöjä pedofilian hoitoon. Sexpo on ainoa taho Suomessa, joka tarjoaa pedofiileille rikoksia ennaltaehkäisevää apua, ja jolla on tehtävään erityisesti koulutettua väkeä.[23][24][25]

Ennaltaehkäisevästä hoidosta on tuloksia mm. saksalaisessa Dunkelfeld-projektissa. Hoito on tavoittanut toista tuhatta pedofiilia oikeusjärjestelmän ulkopuolelta, ja hoito-ohjelmaan osallistujista ainutkaan, joka ei aiemmin ollut syyllistynyt lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen, ei ole tehnyt vastaavaa rikosta. Hoidon on havaittu ehkäisevän lapsiin kohdistuvia rikoksia muuallakin.[26] Hoitomuotona on hyväksi havaittu kognitiivinen käyttäytymisterapia, seksologiset työkalut ja tarvittaessa lääkkeitä. Suomessa käytetään alle kerran vuodessa testosteronin estolääkitystä.[27][28] Eräs käytetyistä lääkeryhmistä on SSRI-ryhmän mielialalääkkeet, joiden sivuvaikutuksena ilmenee valtaosalla käyttäjistä seksuaalitoimintojen häiriöitä.

Pederastia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pederastia

Antiikin Kreikassa esiintyi pederastiaa, joka on aikuisen miehen ja nuorukaisen välistä homoseksuaalisuutta – luonteeltaan pitkäkestoista efebofiilista toimintaa, joka miellettiin tuolloisessa kulttuurissa initaatioksi ja kasvatukseksikin.[29] Filosofi Platon kuvaa antiikinaikaista käytäntöä dialogissaan Pidot.

Vihreä liike kampanjoi alkuaikoinaan homojen ja transseksuaalien oikeuksien lisäksi myös pederastian puolesta. Vuoden 1981 vaaliohjelmassaan silloiset Saksan vihreät (AGIL) vaati alaikäisten ja aikuisten välisen seksin dekriminalisoimista. Puolueessa toimi myös erityinen pedo-komissio pedofiilien oikeuksien ajamiseksi.[30][31]

Pedofiilien etujen ajaminen oli osa 1960-luvulta 1980-luvulle vaikuttanutta seksuaalista vallankumousta. Esim. Saksan liberaalipuolueessa oli samankaltaista liikehdintää.[32]

1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla on etenkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan ilmaantunut pieniä järjestöjä, jotka ovat ryhtyneet ajamaan pederastian hyväksymistä ja laillistamista (s.o. aikuisen miehen ja nuorukaisen välisen seksin kiellon poistamista rikoslaista). Näistä tunnetuin on North American Man-Boy Love Association (NAMBLA).

Lapseen kohdistuvat seksuaaliset teot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Martin Van Maelen teoksen La Grande Danse macabre des vifs - 13 kuvitusta

Useimmissa maissa seksuaalinen kanssakäyminen tai sukupuoliyhteys lapsen kanssa on kriminalisoitu, vaikkakin suojaikäraja vaihtelee eri maiden välillä useita vuosia suuntaan tai toiseen, ja eroja saattaa myös esiintyä sen mukaan, kohdistuuko teko samaan vai eri sukupuoleen.

Pieniä lapsia varoitellaan pedofiileista usein puhekielisellä nimityksellä "namusetä", ja nimitystä käytetään ajoittain myös tiedotusvälineissä. Namusetä on terminä sinänsä harhaanjohtava, koska pedofiili voi olla myös naispuolinen tai hyvin nuori henkilö, eivätkä kaikki pedofiilit houkuttele lapsia makeisilla. Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset tapahtuvat usein perhepiirissä ja tekijänä on harvoin entuudestaan tuntematon henkilö.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Platon (1999): Pidot. Teokset 3. Suomentaneet Marja Itkonen-Kaila ym. Otava, Helsinki. ISBN 951-1-15894-5

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lääketieteen termit (5. painos). Duodecim, Helsinki 2007. ISBN 978-951-656-194-6
  2. Hall, Ryan C. W. – Hall Richard C. W.: A Profile of Pedophilia: Definition, Characteristics of Offenders, Recidivism, Treatment Outcomes, and Forensic Issues. Mayo Clinic Proceedings, April 2007, 82. vsk, nro 4, s. 457–471. Artikkelin verkkoversio. PDF.
  3. Namusetä 'nimitys, jota käyt[etään] sairaalloisen sukupuoliviettinsä tyydyttämiseksi lapsia luokseen houkuttelevasta miehestä'. Nykysuomen sanakirja III: L–N, s. 623. Helsinki: WSOY 1958.
    Namusetä ark. 'miehestä jonka sukupuolivietti kohdistuu lapsiin ja joka houkuttelee näitä seuraansa esim. makeisia tarjoamalla'. Kielitoimiston sanakirja 2: L–R, s. 294. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2006. ISBN 952-5446-22-0
  4. DSM-5: Diagnostic Criteria 302.2 (F65.4) - Pedophilic Disorder [1]
  5. http://www.evl.fi/kkh/to/kkn/koulu/vaatainen2.html
  6. Laws, D. Richard – O'Donohue, William T.: Sexual Deviance: Theory, Assessment, and Treatment, s. 167. Guilford Press, 2008.
  7. University males' sexual interest in children: Predicting potential indices of “pedophilia” in a nonforensic sample. J Briere, M Runtz - Child Abuse & Neglect, 1989. [2]
  8. Evidence for Heritability of Adult Men’s Sexual Interest in Youth under Age 16 from a Population-Based Extended Twin Design. K Alanko, B Salo, A Mokros, P Santtila - The journal of sexual medicine, 2013
  9. [3]
  10. https://www.dont-offend.org/story/88/3888.html
  11. http://yle.fi/uutiset/joka_kymmenes_pedofiili_on_nainen/6472199
  12. https://www.scribd.com/doc/134033172/Michael-C-Seto-2012-ASB-is-Pedophilia-an-Orientation
  13. Sophinette Becker: Pädophilie zwischen Dämonisierung und Verharmlosung. In: Werkblatt – Zeitschrift für Psychoanalyse und Gesellschaftskritik. Nr. 38, 1/1997, S. 5–21.
  14. Erwin Heaberle: dtv-Atlas Sexualität. München 2005, ISBN 3-423-03235-9.
  15. Gunter Schmidt: Über die Tragik pädophiler Männer. In: Zeitschrift für Sexualforschung. Nr.2/99, S. 133–139.
  16. Horst Vogt: Pädophilie. Leipziger Studie zur gesellschaftlichen und psychischen Situation pädophiler Männer. Pabst Science Publishers, 2006, ISBN 978-3-89967-323-4.
  17. Interview in der Wochenzeitung »Die Zeit« mit Christoph Ahlers
  18. Claudia Bundschuh: Pädosexualität. Leske + Budrich, 2001, ISBN 3-8100-2930-0.
  19. Sexualität: "Es ist einfach Schicksal". auf: Spiegel-online. 2. Oktober 2006. (über das Präventionsprojekt an der Berliner Charite)
  20. Miller, Alice: Alussa oli kasvatus: Kätketty julmuus ja väkivallan juuret, s. 270–313. Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12888-0.
  21. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pedofiilien+aivojen+magneettikuvat+erilaisia+kuin+muiden+rikollisten/1135232311429
  22. https://www.scribd.com/doc/134033172/Michael-C-Seto-2012-ASB-is-Pedophilia-an-Orientation
  23. http://www.sexpo.fi/2014/08/26/lehdistotiedote-sexpo-tarjoaa-seksuaalirikoksia-ennaltaehkaisevaa-apua-pedofiileille/
  24. https://www.youtube.com/watch?v=Wv_puJ2iCgE
  25. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1408975338010
  26. http://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtiarkisto/haaste12013/pedofiliantutkimusjahoito.html
  27. Yhä useampi pedofiili hakeutuu hoitoon itse, Turun Sanomat 24.10.2011
  28. http://www.coe.int/t/dghl/standardsetting/children/Madrid-%20Klaus%20M.%20Beier%20%20EN.pdf
  29. Nissinen, Martti: Homoeroticism in the Biblical World: A Historical Perspective, s. 57. Translated by Kirsi Stjerna. Augsburg Fortress, 2002 [1998]. ISBN 0-8006-2985-X.
  30. http://www.spiegel.de/international/germany/past-pedophile-links-haunt-german-green-party-a-899544.html
  31. http://www.spiegel.de/international/germany/past-pedophile-links-haunt-german-green-party-a-899544.html
  32. http://www.spiegel.de/international/germany/documents-reveal-links-between-german-fdp-and-pedophilia-activists-a-920092.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]