Parafilia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Parafilia tarkoittaa voimakkaan seksuaalisen kiihotuksen kokemista epätyypillisistä esineistä, tilanteista, tai yksilöistä [1]. Yhteisymmärrystä ei ole siitä, miten rajanveto erikoisten seksuaalisten kiinnostusten ja parafiilisten kiinnostusten välillä tehdään. Siitä mitkä parafiliat, tai mitään niistä, pitäisi olla listattuna kansainvälisiin tautiluokitusjärjestelmiin kuten DSM:ään tai ICD:ään käydään keskustelua. Myös parafilioitten lukumäärästä ja luokittelusta käydään keskustelua. Jotkut listaukset sisältävät jopa 549 eri tyypin parafiliaa [2].

Parafilia-terminä sisältää deviaatioon eli poikkeamaan viittavan osan (kr. para) ja kiinnostusta tarkoittavan osan (kr. filia). Termin kehitti seksologi John Money.selvennä Termillä on haluttu korvata käsitte perversio.

Parafilioita ovat muun muassa:

  • ekshibitionismi: Henkilö saa tyydytyksen katsottuna olemisesta.
  • fetisismi: Henkilön seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu tiettyyn esineeseen tai ruumiinosaan.
  • frotterismi: Henkilö saa tyydytyksen toisia ihmisiä vasten hankaamisesta.
  • koprofilia: Henkilö saa tyydytyksen ulosteista.
  • nekrofilia: Henkilö saa tyydytyksen seksin harrastamisesta kuolleiden kanssa.
  • pedofilia: Henkilön seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu lapsiin.
  • voyeurismi: Henkilö saa tyydytyksen ihmisten sukupuolisten toimien tai riisuutumisen katselemisesta.
  • zoofilia: Henkilö saa seksuaalisen nautinnon eläimistä.

Parafiliat ICD-tautiluokituksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykologisessa tautiluokituksessa parafiliat kuuluvat seksuaalisiin käyttäytymis- ja kohdehäiriöihin (ICD-tautiluokituksessa luokka F65) ja ne tarkoittavat erotoseksuaalista ja psykologista tilaa, jossa yksilö on toistuvasti ja pakkomielteisesti riippuvainen jostakin epätavallisesta tai sosiaalisesti ei-hyväksyttävästä ärsykkeestä seksuaalisen mielihyvän kohteena tai välineenä. ICD-tautiluokituksen kolmannessa painoksessa osa luokan F65 koodeista on poistunut käytöstä.[3]

Parafilian toteuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parafilinen ärsyke voi ilmetä pelkän fantasian ja mieltymyksen tasolla, tai se voi olla konkreettinen toiminnan kohde tai kiihottumisen ja tyydyttymisen väline. Jotta tila luokiteltaisiin seksuaalilääketieteessä parafiliaksi, on seksuaalisten fantasioiden, tarpeen ja käytöksen kohdistuttava epätavalliseen toimintoon tai kohteeseen vähintään kuuden kuukauden ajan niin että siitä aiheutuu asianomaiselle ahdistusta ja häiriötä. Ilman ahdistusta tai satunnaisesti ilmenevää parafilian kaltaista toimintaa ei lueta tähän ryhmään. Kriteeriä on arvosteltu, sillä se ei pidä esimerkiksi pedofiilista käytöstä parafiliana, mikäli asianosainen itse ei koe toimintaansa ahdistavaksi. Toisaalta voidaan määritellä, että parafilia häiritsee itseä tai muita.

Jalkafetisismiä kuvaava ranskalainen piirros.

Pakottavissa eli invasiivisissa parafilioissa henkilö pakottaa toisen ihmisen toimintansa kohteeksi. Näin voi käydä esimerkiksi itsensä paljastamisessa, tirkistelyssä ja pedofiliassa. Ei-pakottavissa eli ei-invasiivisissa parafilioissa henkilö toteuttaa käyttäytymistään itsekseen, kuten käy esimerkiksi esinefetisismissä.

Eräiden parafilioiden käytännön toteuttaminen on useimmiten rikollista, kun taas toisia pidetään yleisesti harmittomina.

Parafilioiden syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parafiilisten seksuaalisten käyttäytymis- ja kohdehäiriöiden syistä ja kehitysmekanismeista on esitetty lukuisia teorioita. Tarkkoja syitä ei kuitenkaan tunneta, eikä yhtenäistä teoriaa tai edes lääketieteen koulukuntien välistä yhteisymmärrystä ole onnistuttu saavuttamaan. Tunnetuimmat mallit liittyvät biologis-geneettisiin, kognitiivis-behavioraalisiin ja psykodynaamisiin teorioihin.

Fysiologisilla mittauksilla on todettu parafiilikoilla kohonneita testosteroni- ja dehydroandrosteronipitoisuuksia veressä ja poikkeavuuksia androgeenituotannon säätelyssä, joiden uskotaan olevan yhteydessä seksuaalisten impulssien voimistumiseen ja niiden hallinnan samanaikaiseen heikkenemiseen. Pakottavissa parafilioissa, kuten pedofiliassa, on useissa tutkimuksissa todettu aivojen anatomian ja neurofysiologian poikkeavuuksia. Sadisteilla on osoitettu tavallista enemmän isojenaivojen ohimolohkon poikkeavuuksia ja ekshibitionisteilla merkkejä muuttuneesta vasemman isoaivopuoliskon toiminnasta sekä häiriöitä vasemman ja oikean aivopuoliskon vuorovaikutuksessa.

Kognitiivis-behavioraaliset teoriat pitävät parafilioita opittuna käytöksenä, mutta tätä ei ole kyetty todistamaan empiirisillä tutkimuksilla.

Useimmiten parafilian kehitystä pidetään monietiologisena prosessina. Useilla parafiilikoilla on rikkinäinen tausta, jossa vanhemman ja lapsen vuorovaikutus on ollut häiriintynyttä tai puutteellista. Lapsi ei ole oppinut vastaanottamaan läheisyyttä, ja parafiilinen käyttäytyminen korvaa normaalia seksuaalisuuden, läheisyyden ja hellyyden kokemusta. Tämä selittäisi sen, miksi monilla parafiilikoilla ilmenee huonoa itsetuntoa, kyvyttömyyttä hellyyden ja empatian kokemisessa sekä vakavia puutteita sosiaalisissa taidoissa.

Joillakin parafiilikoilla on todettu myös ajattelun vääristymiä: esimerkiksi voyeristi saattaa uskoa tirkistelyn kohteen haluavan olevan katseen kohteena, tai pedofiili uskoa lapsen olevan kiinnostunut seksistä aikuisen kanssa.

Parafilioiden hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitoon ei ole tarvetta, jos toimintaa ei ole kriminalisoitu eikä kyseessä ole pakottava tarve vaan lähinnä mieltymyksen tasoinen variaatio, joka ei tuota henkilölle ahdistusta.

Hoitoa antavat aiheeseen perehtyneet psykiatrian erikoislääkärit ja psykoterapeutit. Yleensä hoitomuotona käytetään kognitiivis-behavioraalisesti suuntautunutta psykoterapiaa, jota saattaa tukea mahdollinen lääkitys. Hoidollisiksi ongelmiksi on nimetty usein esiintyviä samanaikaisia mielenterveysongelmia, päihteiden väärinkäyttöä, huonoja sosiaalisia kykyjä ja syrjäytyneisyyttä. Julkaistut tulokset väkivaltaisten parafiilikoiden hoidosta vaihtelevat välillä 30–90 %.selvennä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. American Psychiatric Association: Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders-IV, s. 566-76. Arlington: American Psychiatric Publishing, Inc, 2000. ISBN 978-0-89042-024-9.
  2. Anil Aggrawal: Forensic and Medico-legal Aspects of Sexual Crimes and Unusual Sexual Practices. CRC Press, 2009. ISBN 1-4200-4308-0.
  3. ICD-10 tautiluokitus, 3. painos

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]