Jacques Rancière

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jacques Rancière

Rancière Espanjassa järjestetyssä konferenssissa 2006.
Rancière Espanjassa järjestetyssä konferenssissa 2006.
Syntynyt 1940
Vaikutusalueet politiikka, estetiikka

Jacques Rancière (s. 1940) on ranskalainen filosofi, joka on kirjoittanut filosofian lisäksi aatehistoriasta, politiikasta, kasvatuksesta ja pedagogiikasta sekä taiteesta ja estetiikasta.

Ajatukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rancière oli filosofi Louis Althusserin oppilas, mutta etääntyi tämän ajattelusta jo 1960-luvulla. Kirjassaan La Leçon d’Althusser (1974) hän arvosteli oppimestarinsa ’vallankumouksen tiedettä’, jossa pedagogiikan tavoitteena pidetään tietojen siirtämistä yksilöille, joilla niitä ei ole. Rancièrein avainkokemus olivat vuoden 1968 opiskelijamielenosoitukset, jotka hän näki tärkeinä poliittisina tapahtumina, joissa tavalliset ihmiset ottivat hetkeksi ohjat omiin käsiinsä.[1]

Rancièren tutkimuksessa oli keskeistä kysymys: kuinka jatkamme vastustamista, ja hän käyttää metodinaan käsitteellisten kerrostuminen uudelleen aktivoimista. Ajattelussaan ja toiminnassaan hän pyrkii tuottamaan konflikteja maailmojen välissä, mutta siten, että nämä maailmat ovat samassa maailmassa. Ajattelu on aina uudelleenajattelua, jossa kohde siirretään alkuperäiseltä paikaltaan uuteen ympäristöön. Kyse on siis uudelleen jakamisesta, koostamisesta ja asettaisesta. [2]

Rancièren filosofiasta on löydetty piirteitä saksalaisen idealismin ristiriita-ajattelusta ja pidetty sen omaperäisempänä ideana ”esteettisen utopian” käsitettä. Se ei perustu valtion ja yhteiskunnan vastakkainasetteluun, vaan viittaa havaitsemistapojen konflikteihin[3]. Näitä politiikan perustana olevia havaitsemistapojen erimielisyyksiä Rancière kuvaa myös ”aistittavan jaon” (partage du sensible) käsitteellä[4]. Romanttinen elementti Rancièren ajattelussa korostaa ihmisten lähtökohtaista tasa-arvoisuutta ja vapauden luomaa vapautta[5].

Rancièren jakaa yhteiskunta- ja yhteiselämän kahteen osaan, poliisijärjestykseen ja politiikkaan. Poliisi järjestää yhteiskuntaa, jakaa aistittavaa ja perustuu näennäiseen konsensukseen. Politiikka kyseenalaistaa aistittavan jakoja ja yhteiskuntaa, ja perustuu erimielisyydelle.

Rancièren kasvatusfilosofiassa kaiken oppimisen lähtökohta on tasa-arvo. Hän esittelee kirjassaan Le maître ignorant (1987) maanmiehensä Joseph Jacotot’n (1770–1840) kehittämää universaalia kasvatusoppia ja -ideaa, joka perustuu älyn yhdenvertaisuudelle (égalité des intelligences). Älyn yhdenvertaisuus toteutetaan kasvatuksen alueella lähtemällä ajatuksesta, jonka mukaan yhdenvertaisuus ei ole kasvatuksen päämäärä, vaan sen lähtökohta.[6] Oppiminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan aina yhteisössä.[7]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • La Leçon d'Althusser, Gallimard, Idées (n° 294), 1975
  • La Parole ouvrière, Alain Fauren kanssa, 1976
  • La Nuit des prolétaires. Archives du rêve ouvrier, Fayard 1981, Hachette Pluriel (Poche), 1997
  • Le Philosophe et ses pauvres. Fayard, 1983
  • Louis-Gabriel Gauny : le philosophe plébéien(édition de Jacques Rancière), Presses universitaires de Vincennes, 1985
  • Le Maître ignorant : Cinq leçons sur l'émancipation intellectuelle, Fayard 1987
  • Courts voyages au Pays du peuple. Le Seuil, 1990
  • Les Noms de l'histoire. Essai de poétique du savoir, Le Seuil, 1992
  • Mallarmé, la politique de la sirène. Hachette, 1996
  • Aux bords du politique. Osiris, 1990, La Fabrique 1998, Folio, 2003
  • La Mésentente. Politique et philosophie, Galilée, 1995 (suom. Erimielisyys. Politiikka ja filosofia. Suom. Heikki Kujansivu. Tutkijaliitto, 2009)
  • Arrêt sur histoire. Jean-Louis Comollin kanssa, Centre Georges-Pompidou, 1997
  • La Chair des mots. Politique de l'écriture, Galilée, 1998
  • La Parole muette. Essai sur les contradictions de la littérature, Hachette, 1998
  • La Fable cinématographique. Le Seuil
  • Le Partage du sensible. La Fabrique, 2000
  • L'Inconscient esthétique. La Fabrique, 2001
  • Le Destin des images. La Fabrique, 2003
  • Les Scènes du Peuple. Horlieu, 2003
  • Malaise dans l'esthétique. Galilée, 2004
  • L'Espace des mots : De Mallarmé à Broodthaers, Musée des Beaux Arts de Nantes, 2005
  • La Haine de la démocratie. La Fabrique, 2005
  • Chronique des temps consensuels. Le Seuil, 2005
  • La Philosophie déplacée. Autour de Jacques Rancière, Actes du colloque de Cerisy. Horlieu, 2006
  • Politique de la littérature, Galilée, 2007
  • Le Spectateur émancipé, La Fabrique, 2008
  • Et tant pis pour les gens fatigués. Entretiens, Éditions Amsterdam, 2009
  • Moments politiques — Interventions 1977-2009, La fabrique et Lux, 2009
  • Les écarts du cinéma, La Fabrique, 2011

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suoranta, Juha (2011). Osattomien politiikka. Niin & näin 1/2011.
  2. Hirvonen, Ari (2010). Tasa-arvon demokratia - Jacques Rancière, Erimielisyyden ajattelija. Teoksessa Yhteiskuntateorioiden oikeus
  3. Tuusvuori, Jarkko (2007). Rancière koetteilla. Niin & näin 3/2007, s. 33.
  4. Hirvonen, Ari (2010). Demokratia: katu ja tehdas poliittisen kiistan näyttämöinä. Tiede & edistys 35 (4), s. 262.
  5. Lindberg, Susanna (2010). Tietämättömän opettajan oppitunti. Tiede & edistys 35 (4), 282.
  6. Ranciére, Jacques (1991). The Ignorant Schoolmaster. Five Lessons in Intellectual Emancipation. Kään. Kristian Ross. Stanford: Stanford University Press.
  7. Lindberg, Susanna (2010). Tietämättömän opettajan oppitunti. Tiede & edistys 35 (4), 281.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hirvonen, Ari (2010). Tasa-arvon demokratia – Jacques Rancière, erimielisyyden ajattelija. Teoksessa Kotkas, Toomas & Lindroos-Hovinheimo, Susanna (toim.). Yhteiskuntateorioiden oikeus. Helsinki: Tutkijaliitto.
  • Hirvonen, Ari (2010). Demokratia: katu ja tehdas poliittisen kiistan näyttämöinä. Tiede & edistys 35 (4), 259–276.
  • Kujansivu, Heikki (2007). Badiou, Rancière ja kuvataiteen poliittisuus. Niin & näin 3/2007, 26–33. [1]
  • Lindberg, Susanna (2010). Tietämättömän opettajan oppitunti. Tiede & edistys 35 (4), 277–284.
  • Suoranta, Juha (2007). Rancière radikaalista tasa-arvosta ja kasvatuksesta. Teoksessa Katajamäki, Heli ym. (toim.) Lukija- ja käyttäjälähtöinen viestintä, 115–126. [2]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]