Stéphane Mallarmé

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stéphane Mallarmé
Stéphane Mallarmé (1896). Kuvaaja Félix Nadar.
Stéphane Mallarmé (1896). Kuvaaja Félix Nadar.
Syntynyt 18. maaliskuuta 1842
Pariisi, Ranska
Kuollut 9. syyskuuta 1898
Valvins, Ranska
Ammatit runoilija
Kansallisuus ranskalainen
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Stéphane Mallarmé (18. maaliskuuta 1842 Pariisi9. syyskuuta 1898 Valvins, lähellä Fontainebleauta), oikealta nimeltään Étienne Mallarmé, oli ranskalainen symbolistirunoilija.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mallarmé toimi päätoimisesti englannin opettajana ja toimittajana. Hän järjesti kotonaan kirjallisia salonkeja, joihin osallistuivat muun muassa Marcel Proust, W. B. Yeats, Rainer Maria Rilke, Paul Valéry ja Paul Verlaine. He tapasivat kokoontua tiistai-iltaisin, josta syystä ryhmää kutsutaan nimellä les Mardistes. Charles Baudelairen Pahan kukat -runokokoelma (1861) vaikutti suuresti Mallarmén varhaistuotantoon. Hän ihaili myös Edgar Allan Poen runoja, joita hän käänsi ranskaksi.

”Maailma on olemassa päätyäkseen kirjaan”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1866 Le Parnasse contemporain julkaisi kymmenen hänen runoaan, joista mainittakoon ”Brise marine” (Merituuli). Hän kirjoitti myös runomuotoista näytelmää Hérodiade, joka jäi kuitenkin keskeneräiseksi. Sille läheistä sukua on pitkä rooliruno ”Faunin iltapäivä” (L’après-midi d’un faune, 1876), joka on myös käännetty suomeksi.

Mallarmé suunnitteli pitkään suurta teosta, Kirjaa isolla K:lla, josta hän kertoi kirjeenvaihdossaan ystävilleen. Tätä suurteosta hän ei kuitenkaan koskaan julkaissut. Siitä on jäljellä vain katkelmia, joista Jacques Scherer on toimittanut kokoelman Le ’Livre’ de Mallarmé (1957/1977). ”Kirjan” piti olla kaikkien kirjojen hyperbola ja sen tarkoitus oli kattaa koko kaikkeus. Mallarmén kuningasajatus on, että ”Maailma on olemassa päätyäkseen Kirjaan.” (Le monde existe pour aboutir à un Livre).

Édouard Manet, Stéphane Mallarmé.

Mallarmén merkitys jälkipolville[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Valéry välitti luennoissaan Mallarmén ajatuksia Kirjasta, josta Maurice Blanchot sai ajatuksia teoksiinsa Kirjallinen avaruus (1955) ja Le livre à venir (1959, Tulevaisuuden kirja). Mallarmén ja Lautréamont’n runokielen uudistus on aiheena myös Julia Kristevan väitöskirjassa La révolution du language poétique (Runokielen vallankumous, 1969). Jean-Paul Sartren postuumisti ilmestyneessä teoksessa Mallarmé, La lucidité et sa face d’ombre (Mallarmé, Älyn kirkkaus ja sen varjopuoli, 1986) Sartre korottaa Mallarmén runoilijaksi ylitse muiden. Mallarmé on suuresti vaikuttanut myös muihin ranskalaisiin ajattelijoihin, kuten Barthesiin, Jacques Derridaan, Michel Foucault'hon ja Jacques Lacaniin.

Tunnetuimmat teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mallarmén tunnetuimpia teoksia ovat Faunin iltapäivä (1876, suom. Einari Aaltonen (2006), Divagations (Harhautumia, 1897) ja Un coup de dés jamais n’abolira le hasard (Yksi nopanheitto ei milloinkaan poista sattumaa, 1897) sekä postuumisti ilmestynyt Igitur (1925).

Muita teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Album de vers et de prose (1887)
  • Pages (1891)
  • Hérodiade (1896)
  • Poésies (1899)
  • Contes indiens (1927)

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nopanheitto. (Un coup de Dés jamais n’abolira le Hasard, 1897.) Suomennos ja saatesanat: Helena Sinervo. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32357-8.
  • Faunin iltapäivä: Valitut runot. Suomentanut ja selityksin varustanut Einari Aaltonen. Turku: Savukeidas, 2006. ISBN 952-5500-13-6.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Benichou, Paul (1995). Selon Mallarmé. Paris: Gallimard.
  • Korhonen, Kuisma (2001). ”Kirja Joka Ei Ollut Olemassa”. Nuori Voima 4–5/2001, s. 42–43.
  • Korhonen, Kuisma (2002). ”Yö, varjot ja tulen virtuaaliset välähdykset. Mallarmén kirous eli ranskalaisen obskurantismin perintö.” Kielen ja kirjallisuuden hämärä, toim. Päivi Mehtonen. Tampere: Tampere University Press.
  • Lücke, Hendrik (2005). Mallarmé – Debussy: Eine vergleichende Studie zur Kunstanschauung am Beispiel von „L'Après-midi d'un Faune“. (Studien zur Musikwissenschaft, Bd. 4.) Hamburg, Dr. Kovac.
  • Mallarmé, Stéphane (1970). Œuvres complètes. Coll. Bibliothèque de la Pléiade. Paris: Gallimard.
  • Mallarmé, Stéphane (1966). Poésies. Coll. Poésie. Paris: Gallimard.
  • Sartre, Jean-Paul (1986). Mallarmé: La lucidité et sa face d’ombre. Texte établi et annoté par Arlette Elkaïm-Sartre. Paris: Gallimard.
  • Scherer, Jacques (1957/1977). Le «Livre» de Mallarmé: Premières recherches sur les documents inédits. Paris: Gallimard.
  • Temple, Michael, toim. (1998). Meetings with Mallarmé in contemporary French culture. Exeter: University of Exeter Press.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Stéphane Mallarmé.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stephane Mallarme aflidit. Hufvudstadsbladet, 17.09.1898, nro 251, s. 6. Kansalliskirjasto Viitattu 27.07.2014.