Pahan kukat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pahan kukat
(Pahan kukkia)
Les Fleurs du mal
Pahan kukat, 2011.
Pahan kukat, 2011.
Alkuperäisteos
Kirjailija Charles Baudelaire
Kieli ranska
Genre runous
Julkaistu 1857
Suomennos
Suomentaja Yrjö Kaijärvi (valikoima)
Antti Nylén (koko teos)
Kustantaja Otava (valikoima)
Sammakko (koko teos)
Julkaistu 1962 (valikoima)
2011 (koko teos)
Sivumäärä 153 (1962)
495 (2011)
ISBN ISBN 978-952-483-149-9
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Pahan kukkien ensimmäisen laitoksen nimiölehti, johon tekijä on tehnyt merkintöjä.

Pahan kukat (aik. Pahan kukkia, ransk. Les Fleurs du mal) on ranskalaisen runoilijan Charles Baudelairen kirjoittama runokokoelma. Se ilmestyi 1857, ja sillä oli merkittävä rooli symbolistisessa ja yleensä modernistisessa liikkeessä. Runojen keskeiset aiheet liittyvät dekadenssin ja erotiikan teemoihin. Kokoelman runoilla oli merkittävä vaikutus muun muassa Arthur Rimbaud’n ja Stéphane Mallarmén tuotantoon.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pahan kukkien runot sisältävät myös myötätuntoa yhteiskunnan vähäosaisia kohtaan. Baudelaire pitäytyy tiukasti kiinni runouden perinteessä käyttämällä loppuun saakka hiottua mittaa.[1]

Baudelaire omisti kokoelmansa ”virheettömälle runoilijalle, Ranskan kirjallisuuden täydelliselle taikurille” Théophile Gautier’lle. Lukiessaan runoa ”Le Cygne” (Joutsen) Victor Hugo totesi Baudelairen synnyttäneen kirjallisuuteen ”uuden väristyksen” (un nouveau frisson).

Pahan kukkien ensimmäinen laitos oli järjestetty viiteen temaattisesti erilliseen osaan:

  • Spleen et Idéal (Raskasmielisyys ja ihanne)
  • Fleurs du mal (Pahan kukkia)
  • Révolte (Kapina)
  • Le Vin (Viini)
  • La Mort (Kuolema)

Ensimmäinen laitos ilmestyi 25. kesäkuuta 1857 painoksena, jonka suuruus oli 1 300 kirjaa. Kirjan kappalehinta oli kolme frangia.

Le Figarossa Pahan kukkien runot ja niiden kirjoittaja haukuttiin 5. heinäkuuta 1857 ja ne todettiin tuomittaviksi. Kirjasta nousseen kohun vuoksi Baudelaire ja hänen kustantajansa Auguste Poulet-Malassis haastettiin oikeuteen ”yleisen moraalin ja hyvien tapojen halventamisesta”. 20. elokuuta Baudelaire tuomittiin maksamaan 300 frangia sakkoja, kuusi runoa kiellettiin, määrättiin poistettavaksi kokoelmasta ja niiden julkaiseminen oli kielletty Ranskassa vuoteen 1949 saakka. Kielletyt runot olivat

  • ”Lesbos” (Lesbos)
  • ”Femmes damnés (À la pâle clarté)” (Tuomittuja naisia: Delphine ja Hippolyte)
  • ”Le Léthé” (Lethe)
  • ”À celle qui est trop gaie” (Liian iloiselle)
  • ”Les Bijoux” (Jalokivet)
  • ”Les Métamorphoses du Vampire” (Vampyyrin muodonvaihdokset).

Nämä julkaistiin myöhemmin Brysselissä pienenä painoksena nimellä Les Épaves.

Pahan kukkien toinen laitos ilmestyi 1861 ilman kuutta kiellettyä runoa, ja siihen lisättiin 32 uutta runoa ja kokonaan uusi osuus Tableaux Parisiens. Tekijän kuoleman jälkeinen kolmas laitos ilmestyi 1868 Gautier’n esipuheella varustettuna, ja siinä olivat mukana 14 aikaisemmin julkaisematonta runoa.

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrjö Kaijärvi suomensi teoksen valikoimana Pahan kukkia, joka ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1962. Yksittäisiä runoja ovat suomentaneet useat runoilijat, ja yhtenä helmistä on pidetty V. A. Koskenniemen suomennosta ”Kissa”.[2]

Antti Nylénin koko teoksen käsittävä suomennos Pahan kukat ilmestyi 2011 kustannusyhtiö Sammakon kustantamana. Teos on siinä muodossa kuin se oli Baudelairen toisessa laitoksessa 1861. Suomennoksessa on mukana alkuteksti sekä selityksiä ja huomautuksia. Jälkisanoissa kerrotaan teoksen ja ja käännöksen taustoista. Runot eivät noudata mittaa, eikä niissä ole riimitystä, vaan paino on sisällössä.[2]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriitikko Kuisma Korhosen mukaan Baudelaire on ollut nuorten runoilijoiden ja myös rocklyyrikoiden suosima hahmo, sillä hänessä voi nähdä kapinallisen taiteilijan myytin ruumiillistuman. Baudelaireen liitetyt provokatiivisuuden, nautinnonhalun ja äärimmäisten tunteiden leimat liittävät hänet androgyynisyyden ja herkkyyden ohella myös Jim Morrisoniin kaltaisiin rock-hahmoihin. Korhonen pitää Pahan kukkia parhaana oppaana runouden maailmaan nuorelle henkilölle.[1]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Baudelaire, Charles: Pahan kukkia: Valikoima. (Les fleurs du mal, 1857.) Suomentanut Yrjö Kaijärvi. 5. painos (1. painos 1962). Helsingissä: Otava, 1993. ISBN 951-1-12838-8.
  • Baudelaire, Charles: Pahan kukat. (Les fleurs du mal, 1857, 1861.) Suomeksi tulkinnut Antti Nylén. Turku: Sammakko, 2011. ISBN 978-952-483-149-9.
  • Benjamin, Walter: Silmä väkijoukossa: Huomioita eräistä motiiveista Baudelairen tuotannossa. (Über einige Motive bei Baudelaire, 1939.) Suomentanut Antti Alanen. Odessa, 1986. ISBN 951-9178-17-1.
  • Fairlie, Alison: Baudelaire: 'Les Fleurs du mal', Edvard Arnold, 1960
  • Killick, Rachel: The Sonnet in Les Fleurs du mal, Dalhousie French Studies, 2 (1980), s. 21–39
  • Kupiainen, Unto: Baudelaire, ”Pahan kukkien” runoilija. Porvoo: WSOY, 1953.
  • Lawler, James R., Poetry and Moral Dialectic: Baudelaire´s 'Secret Architecture', Fairleigh Dickenson University Press, 1997

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Korhonen, Kuisma: Paras opas runouden ihmeelliseen maailmaan. Helsingin Sanomat 27.11.2011, s. C 2.
  2. a b Korhonen, Kuisma: Pahan kukat versovat villeinä. Helsingin Sanomat 27.11.2011, s. C 2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Les Fleurs du mal (ranskaksi)
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.