Georg Simmel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Georg Simmel
Georg Simmel
Georg Simmel
Syntynyt 1. maaliskuuta 1858
Berliini, Preussi
Kuollut 28. syyskuuta 1918 (60 vuotta)
Strasbourg, Saksa
Kansallisuus saksalainen Saksan lippu
Tutkimusala filosofia, sosiologia
Instituutti Berliinin yliopisto, Strasbourgin yliopisto

Georg Simmel (1. maaliskuuta 1858 Berliini, Saksa28. syyskuuta 1918, Strasbourg, Saksa) oli saksalainen sosiologi ja filosofi. Sosiologina hän oli tieteenalan ensimmäistä sukupolvea maassaan, ja filosofina hänet voidaan lukea saksalaisen elämänfilosofian (Lebensphilosophie) edustajiin. Hänen vanhempansa olivat kumpikin taustaltaan juutalaisia, mutta hänen isänsä oli kääntynyt katolilaiseksi ja äitinsä luterilaiseksi.

Simmel kirjoitti sekä sosiologisia ja filosofisia teoksia että esseitä. Lisäksi osa Simmelin teksteistä käsitteli taidetta ja psykologiaa. Simmel muistetaankin nykyään muun muassa suurkaupunkia, rahaa, muotia, tyyliä ja häpeää käsittelevistä tutkimuksistaan. Simmelin tutkimukset loivat pohjaa yhteiskuntajärjestelmien ja sosiaalisten verkkojen tutkimukselle. Simmelin tutkimustyötä pidetään yleensä mikrososiologisena eli yksittäisiä yhteiskunnallisia ilmiötä tutkivana, kun taas makrososiologinen tutkimus keskittyy laajojen yhteiskuntajärjestelmien rakenteiden tutkimukseen. Nykään Simmel luetaan usein humanististen tieteiden yhteiseksi klassikoksi[1].

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georg Simmel syntyi Berliinissä 1. maaliskuuta 1858[2]. Hän oli nuorin perheen seitsemästä lapsesta[3]. Simmelin isä oli juutalaisuudesta kristinuskoon kääntynyt menestyvä liikemies, joka omisti suklaatehtaan[4]. Isä kuitenkin kuoli vuonna 1874 ja jätti kuollessaan jälkeensä huomattavan omaisuutensa perintönä.[5] Simmelin edunvalvojaksi määrättiin perheen ystävä, joka omisti musiikkia julkaisevan yrityksen[4].

Valmistuttuaan gymnaasiumista Simmel opiskeli useita eri aihepiirejä Berliinin yliopistossa, erityisesti historiaa ja filosofiaa. Häntä opettivatkin ajan nimekkäät akateemikot [4]. Simmel ei kuitenkaan aina saavuttanut hyväksyntää yliopistomaailmassa. Esimerkiksi hänen ensimmäinen väitöskirjaehdotuksensa hylättiin. Professorin kerrotaan kommentoineen, että Simmeliä ei kannattaisi kannustaa jatkamaan valitsemaansa suuntaan. Simmel kuitenkin lopulta suoritti tohtorin tutkinnon filosofiasta vuonna 1881.[2] Tutkielman otsikko oli "Das Wesen der Materie nach Kant's Physischer Monadologie"[4].

Opintojensa jälkeen Simmel pysyi Berliinin yliopistossa, jossa hän opetti vuosina 1885–1914. Hänen asemansa yliopistossa ei kuitenkaan ollut merkittävä, vaan vuosien 1885 ja 1900 välillä hän oli Privatdozentin toimessa. Tämän jälkeen hän toimi palkattomana luennoitsijana. Elantonsa Simmel sai opiskelijoiden antamista luentomaksuista. Hän kuitenkin pärjäsi asemassa hyvin, koska oli taitava luennoitsija ja maksavien opiskelijoiden suosiossa. Simmelin luennot kiinnostivat kulttuuriväestöä ja niistä tuli julkisia tapahtumia.[2]

Simmel tunnettiin hyvin Saksan akateemisissa piireissä. Tämän lisäksi hänen työtään seurattiin myös kansainvälisesti, etenkin Yhdysvalloissa. Simmelin tutkimuksilla olikin merkittävä rooli yhdysvaltalaisen sosiologian syntymiseen. Simmel kirjoittikin lukuisia artikkeleita (Die Großstädte und das Geistesleben, 1903) ja kirjoja (Rahan filosofia, saks. Die Philosophie des Geldes, 1900, toinen laitos 1907).[2]

Vuonna 1901 Simmel sai viimein virallista tunnustusta, kun hänelle annettiin 43-vuotiaana nimike Berliinin yliopistosta. Kyseessä oli kuitenkin vain kunnianimike (Ausserordentlicher Professor) eikä Simmel näin ollen saanut täyttä akateemista asemaa[4]. Näin siitä huolimatta, että Simmel oli jo kuuluisa muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa[4]. Hän yrittikin hakea useampia akateemisia virkoja, mutta nimekkäiden tukijoidensa avusta huolimatta hän ei onnistunut tässä (muun muassa Max Weber auttoi Simmeliä.[2] Ristiriitaisesti Simmel oli jo ehtinyt julkaista kuusi kirjaa ja 70 artikkelia, jotka oli käännetty muun muassa puolaksi, ranskaksi, englanniksi ja venäjäksi[4].

Yksi syy Simmelin hankalalle tilanteelle oli Saksassa leviävä antisemitistinen ajattelu. Toisaalta Simmelin työskentelytyyli oli varmasti myös yksi syy. Hän julkaisi suuren osan artikkeleistaan sanomalehdissä tai aikakauslehdissä. Simmel ei siis kirjoittanut artikkeleitaan pelkästään vain akateemisesti koulutetuille sosiologeille vaan pääasiassa laajemmalle yleisölle.[2]

Simmel sai professuurin lopulta vasta vanhemmalla iällä vuonna 1914 Strasbourgin yliopistosta, jossa hän toimi kuolemaansa saakka filosofian professorina. Simmel ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa täysin tyytyväinen asemaansa Strasbourgissa, jonne hänen oli vaikea sopeutua. Simmeliä harmitti muuton myötä taakse jäänyt Berliinin intellektuelleista koostunut yleisö.[2]

Simmel pysyi kuoleemansa asti marginaalisena hahmona Saksan yliopistomaailmassa. Hänellä ei koskaan ollut normaalia akateemista uraa.[2] Virallisen akateemisen aseman puutteesta huolimatta Simmel oli jo elinaikanaan arvostettu ja pidetty filosofi ja yhteiskuntatieteilijä, jonka suosio on vieläpä kasvanut hänen kuolemansa jälkeen.[1]

Simmelin puoliso oli filosofi Gertrud Simmel, joka käytti kirjoittaessaan myös salanimeä Marie Luise Enckendorff.[6]

Ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurkaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simmelin kotikaupungin Berliinin kehittyminen suurkaupungiksi vaikutti hänen tutkimuksiinsa. Kuvassa Berliini vuosien 1890-1905 välillä.

Simmel muistetaan hyvin hänen suurkaupunkia käsitelleistä tutkimuksistaan. Simmel olikin urbaanin sosiologian edelläkävijä.

Suurkaupungille Simmel pitää ominaisena ulkoisten ja sisäisten vaikutelmien nopeaa ja jatkuvaa vaihtelua, josta aiheutuu hermoston yliaktiivisuutta[7]. Simmel teorisoi, että ärsykkeiden määrä johtaa järkiperäistymiseen. Suurkaupunkilainen suhtautuu siis kaikkeen järkiperäisesti, kun taas maaseudulla elävä tai pikkukaupunkilainen toimii enemmänkin tunne-elämänsä pohjalta. Järkiperäisyys on yksilön keino suojautua väkivaltaista suurkaupunkia vastaan[8].

Järkiperäistymisestä aiheutuu kuitenkin armoton asiallisuus suhteessa muihin ihmisiin ja asioihin. Suurkaupunkilaiset suhtautuvat järkiperäisen laskelmoivasti ja varautuneesti toisiinsa. Tämä on eräänlainen suojautumiskeino.[9] Simmelin teorian mukaan näet suurkaupunkilainen ei voi reagoida kaikkiin ihmisiin kuten pikkukaupunkilainen. Tämä johtaisi suurkaupunkilaisen sisimmmän atomisoitumiseen[10]. Kun yksilö ärsytetään äärimmäiseen psyykkiseen suoritukseen ärsykkeiden määrällä, johtaa se myös kyllääntymiseen. Suurkaupunkilaisista tulee siis kykenemättömiä reagoimaan kaikkiin ärsykkeisiin niiden vaatimalla tavalla. Kyllääntyminen tarkoittaa myös sitä, että asioiden eroja ei enää havaita. Kaikki nähdään tasapaksuna ja samanarvoisena[11].

Suurkaupungille on ominaista myös täsmällisyys. Esimerkkeinä täsmällisyydestä Simmel käyttää kellojen yleistymistä ja ylisubjektiivista aikataulua, mutta myös tarkasti laskettavissa olevaa rahaa. Täsmällisyyden Simmel näkee olevan paitsi suurkaupungin olosuhteiden syy myös niiden seuraus.[12]

Simmel kiinnittää myös huomiota yksikön kasvaneeseen henkiseen liikkumatilaan suurkaupungissa. Hän pitää yleisenä sääntönä sitä, että mitä suurempi ja löyhempi yhteisö sitä enemmän yksilöllä on liikkumatilaa. Pienissä yhteisöissä ryhmä on sisäisesti kiinteä ja tällöin yksittäisellä jäsenellä on vain suppea liikkumatila. Suurkaupungissa taas sisäinen yhteisyys on löystynyt, jolloin yksilöllä on suuremmat mahdollisuudet päättää omista asioistaan (mm. elämäntapa ja mielipiteet). Suurkaupungit ovatkin yksilöllisyyden tyyssijoja, jotka ovat vapaita pikkukaupunkien ennakkoluuloisista asenteista. Simmel pitää suurkaupunkien vapauden kääntöpuolena kuitenkin yksinäisyyttä. Suurkaupungeissa yksilön on hankala saada esiin omaa persoonaansa. Suurkaupungit suosimat persoonattomat sisällöt uhkaavat hukuttaa yksilön persoonallisuuden.[13]

Kaupungit ovat Simmelin mukaan taloudellisen työnjaon tyyssijoja. Kaupungin laajuuden takia yksilöiden täytyy erikoistua, koska kysyntää on erilaisille työsuorituksille. Vain työjaon eriytymisen ja erikoistumisen kautta yksilöt voivat säilyttää asemansa työmarkkinoilla.[14] Pitkälle mennyt työnjako kuitenkin aiheuttaa sen, että yksilöltä vaaditaan yhä yksipuolisempaa työsuoritusta, jota Simmel taas pitää näivettävänä[15].

Raha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simmelin mukaan rahataloudessa henkilön ja esineellisten suhteiden yhteenkuuluvuus katkeaa. Raha on nimittäin puhtaasti objektiivinen ja laaduton tekijä, joka tulee tähän väliin. Raha on väline, joka luo henkilön ja omaisuuden välille etäisyyttä. Raha on siis ilmestynyt omaisuuden ja omistajan väliin siten, että se erottaa ja yhdistää. Raha antaa sekä omaisuudella että omistajalle uudenlaisen itsenäisyyten suhteessa toisiinsa. Raha tekee Simmelin mukaan kaikesta taloudellisesti toiminnasta persoonatonta ja voimistaa henkilökohtaista itsenäisyyttä ja riippumattomuutta.[16]

Simmel teoretisoi rahan olevan sävytöntä ja persoonatonta. Sen avulla mitataan yhä erilaisempia asioita, mikä tekee rahasta käyttökelpoisen välineen.[17] Raha myös yhdistää uusia ihmisryhmiä, jotka eivät muuten olisi yhteydessä toisiinsa. Simmel toteaa, että vasta raha on opettanut ihmiset liittymään yhteen tavalla, joka takaa yksilöllisyyden ja erilaisuuden.[18]

Simmel tarkastelee rahan yhdistävää ja erottavaa vaikutusta kirjoituksissaan. Raha sisältää aina viittauksen myös muihin ihmisiin, koska rahaan sisältyy ajatus, että sillä saa jotakin muilta vastineeksi. Rahaa ei näet voi hyödyntää välittömästi, vaan nykyajan ihminen on riippuvainen useista toimittajista, joilta saa rahaa vastaan jotakin. Raha on eriyttänyt tuotannon siten, että nykyään ihmiset ovat kasvavassa määrin sidoksissa toisiinsa. [19]

Toisaalta raha saa Simmelin mukaan ihmisten suhteista kuitenkin aikaan kapea-alaisia ja väistämättömiä. Raha takaakin laajan sijan yksilöllisyydelle ja sisäiselle riippumattomuudelle. Ihmiset ovat rahan myötä kieltämättä riippuvaisia toisistaan, mutta toisaalta eivät enää yksittäisistä ihmisistä (kuten määrätystä toiminnasta). Simmel siis kiinnittää huomion siihen, että rahalla voi hankkia haluamansa hyödykkeen kenties useammaltakin henkilöltä, jolloin ostaja ei ole riippuvainen yksittäisestä henkilöstä. Tämän Simmel näkee johtavan vieraantumiseen ja yksilöllisyyden korostumiseen.[20]

Simmel kritisoi sitä, että yhä useampien asioiden katsotaan olevan pelkästään rahalla mitattavissa. Tämän hän näkee olevan harha, koska kaikkia puolia ei pystytä ilmaisemaan rahassa. Simmelin mukaan raha on pelkkä väline eikä itseisarvo.[21] Simmelin mukaan raha on yksi modernin elämän välineistä, jotka tuovat tarkkuutta ja persoonattomuutta ihmisten väliisiin suhteisiin[22].

Muoti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisilaista muotia, 1883-85.

Muoti on Simmelille eräänlainen paradoksi: muodin avulla yksilö pyrkii samalla erottautumaan muista, mutta myös yhteisöllisesti sulautumaan jäljittelyn avulla.[1]

Muiden jäljittely vetoaa ihmisiin, koska se on vaivatonta ja turvallista. Jäljittely rauhoittaa ihmismieltä, joka etsii samanlaisuutta ja yhdenmukaisuutta. Jäljitellessä ryhmä kannattelee yksilöä.[23]Toinen puoli ihmisestä kuitenkin pyrkii yksilöllisyyteen ja erottautumiseen. Tähän Simmel viittaa puhumalla muuntelusta, jolloin ihminen etsii jotain uutta. Muoti tarjoaa välineen myös tähän.[24]

Muoti palvelee kumpaakin tarkoitusta. Se erottaa yksilön jostakin (epämuodikkaista) ja toisaalta yhdistää ryhmään (muut samaa muotia noudattavat).[25]

Muoti vaihtelee sisältöään ja eroja syntyy aiempiin muoteihin jatkuvasti. Simmelin mukaan muoti ei koskaan ole, vaan se on aina tuloillaan. Muoti on siis jotain tavoittamatonta ja katoavaa. Kun alemmat kerrokset omaksuvat tietyn muodin, ylemmät kerrokset hylkäävät ne. Uudet muodit tulevat vain ylempien säätyjen omaksi. Muodin avulla alemmat luokat suljetaan pois. Simmelin mielestä muoti on luokkiin jakautumisen tuote.[26]

Simmel katsoo, että muoti vetoaa erityisesti epäitsenäisiin ja itsetunnoltaan heikoihin ihmisiin. Muoti liittää mitättömänkin ihmisen ryhmän jäseneksi ja tuo hänen persoonaansa esiin.[27]

Muoti vaikuttaa usein hyvinkin pysyvältä, vaikka se tulee muuttumaan. Simmel katsoo, että muutoksen vääjäämättömyys ja pysyvyys luo tämän häivähdyksen yksittäisin muodin pysyvyydestä[28].

Muukalainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simmelin mukaan muukalainen on henkilö, joka tulee yhteisöön sen ulkopuolelta (mm. kauppias). Muukalaista leimaa se, että hän ei ole alun perin kuulunut ryhmän piiriin. Hän myös tuo aina mukanaan joitakin sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät ole kuuluneet ryhmään aikaisemmin[29].

Simmelin mukaan muukalainen on samaan aikaan etäällä ja lähellä. Muukalainen on ryhmän osa, mutta silti jollain tavalla ulkopuolinen[30]. Näin ollen muukalainen tarkastelee ryhmää objektiivisella, ulkopuolisella katseella. Läheisyyden ja etäisyyden suhteen vuoksi hän on siis erityisroolissa. Muukalaisella ei ole kiinnityksiä ryhmään samalla tavalla kuin sen alkuperäisillä jäsenillä.[31]

Ateria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simmelin mukaan esimerkiksi ruokailuvälineillä etäännytetään ruokailuun liittyvää fysiologista välttämättömyyttä.

Simmelille tärkeää aterioinnissa on se, että siinä juhlitaan sosiaalisuuden voittoa naturalismista [32]. Ihmisille yhteistä on tarve syödä ja juoda. Tämä on sinällään egoistinen, alkukantainen ja muut poissulkeva tarve, mutta usein tämä tarve ylitetään kokoontumalla yhteiselle aterialle. Yhdessä nautitussa ruoassa ja juomassa on vahva sosiaalistava voima.[33]

Simmelin mukaan syömisen fysiologista välttämättömyyttä häivytetään tekemällä ateriointihetkestä tyylitellympi, esteettisempi ja säännellympi. Ateriasta tulee siis yliyksilöllinen. Aterioista tulee säännöllisiä ja ateriointi tapahtuu aina määriteltyinä ajankohtina. Pöytätavat normittuvat ja muun muassa syömisvälineet ovat tarkoin valittuja. [34]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georg Simmel kuvattuna vuonna 1914.
  • Zur Psychologie der Frauen (1890)
  • Über sociale Differenzierung (1890)
  • Einleitung in die Moralwissenschaft, 2. osaa (1892–1893)
  • Die Probleme der Geschichtphilosophie (1892)
  • Philosophie der Geldes (1900)
  • Zur Psychologie der Scham (1901)
  • Die Grosstädte und das Geistesleben (1903)
  • Brücke und Tür. Essays des Philosophischen zur Geschichte, Religion, Kunst und Gesellschaft (1903)
  • Kant (1904)
  • Kant und Goethe. Zur Geschichte der modernen Weltanschauung (1906)
  • Die Religion (1906)
  • Schopenhauer und Nietzsche (1907)
  • Soziologie (1908)
  • Hauptprobleme der Philosophie (1910)
  • Philosophische Kultur (1911)
  • Goethe (1913)
  • Grundfragen der Soziologie (1917)
  • Rembrandt (1917)
  • Lebensanschauung (1918)
  • Der Konflikt der modernen Kultur (1918)
  • Zur Philosophie der Kunst (1922)
  • Fragmente und Aufsäze aus dem Nachlass (toim. G. Kantorowicz) (1923)
  • Brücke und Tür (toim. M. Landmann & M. Susman) (1957)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Simmel, Georg (2005) Suurkaupunki ja moderni elämä. Kirjoituksia vuosilta 1895-1917. Suomentanut Tiina Huuhtanen. Valikoinut ja esipuheen kirjoittanut Arto Noro. Gaudeamus, Helsinki.
  • Ritzer, George (2008) Sociological Theory. Seventh Edition. McGraw-Hill, New York. ISBN: 978-0-07-128406-6

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pietikäinen, Anu: Georg Simmel: suurkaupunki ja modernin sosiaalisuuden muodot Sosiaalipsykologian peruskurssi. Tampereen yliopisto.
  2. a b c d e f g h Ritzer 2008, s. 160-161.
  3. Introduction to the translation." Sociology: inquiries into the construction of social forms, Volume 1. Leiden, The Netherlands: Koninklijke Brill NV. sivu. 12
  4. a b c d e f g Coser, Lewis: Georg Simmel: Biographic Information Sociology in Switzerland.
  5. Helle, Horst J. 2009. "Introduction to the translation." Sociology: inquiries into the construction of social forms, Volume 1. Leiden, The Netherlands: Koninklijke Brill NV. sivu. 12
  6. Georg Simmel 1858-1918 Bolender Initiatives. Viitattu 5.5.2012.
  7. Simmel 2010, s. 28.
  8. Simmel 2010, s. 29.
  9. Simmel 2010, s. 30-32.
  10. Simmel 2010, s. 34-35.
  11. Simmel 2010, s. 33.
  12. Simmel 2010, s. 31-32.
  13. Simmel 2010, s. 37-39.
  14. Simmel 2010, s. 41.
  15. Simmel 2010, s. 43.
  16. Simmel 2010, s. 48-50.
  17. Simmel 2010, s. 50.
  18. Simmel 2010, s. 50-51.
  19. Simmel 2010, s. 52-53.
  20. Simmel 2010, s. 53.
  21. Simmel 2010, s. 57-59.
  22. Simmel 2010, s. 65.
  23. Simmel 2010, s. 101.
  24. Simmel 2010, s. 102.
  25. Simmel 2010, s. 100-103.
  26. Simmel 2010, s. 102-104.
  27. Simmel 2010, s. 105.
  28. Simmel 2010, s. 110.
  29. Simmel 2010, s. 76.
  30. Simmel 2010, s. 77.
  31. Simmel 2010, s. 79-80.
  32. Simmel 2010, s. 121.
  33. Simmel 2010, s. 113-115.
  34. Simmel 2010, s. 115-122.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Muodin filosofia. (Die Mode, 1923/1905.) Suomentanut Antti Alanen. Esipuhe: Arto Noro. Helsinki: Odessa, 1986. ISBN 951-9178-16-3.
  • Rahan filosofia. (Philosophie des Geldes, 1900.) Lyhentäen suomentanut Panu Turunen. Turku: Ranvaik, 1997. ISBN 951-97696-0-9.
  • Pieni sosiologia. (Soziologie (1. luku), 1908; Grundfragen der Soziologie, 1918.) Suomentanut Kauko Pietilä. Paradeigma-sarja. Tutkijaliiton julkaisusarja 93. Helsinki: Tutkijaliitto, 1999. ISBN 952-5169-11-1.
  • Suurkaupunki ja moderni elämä: Kirjoituksia vuosilta 1895–1917. Suomentanut Tiina Huuhtanen. Valikoinut ja esipuheen kirjoittanut Arto Noro. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-908-3.
  • Eräistä filosofian nykyongelmista. (Suomentanut Olli Pyyhtinen) Niin & näin, 2006, nro 4, s. 43-45.
  • Tiedon puun omena oli raaka. Mietelmiä jäämistöstä löytyneiden päiväkirjojen sivuilta. (Suomentanut Olli Pyyhtinen) Niin & näin, 2006, nro 4, s. 70-79.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Georg Simmel.