Kaj Ilmonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaj Juhani Ilmonen (21. heinäkuuta 1944, Helsinki6. maaliskuuta 2007) oli suomalainen sosiologi, joka tutki muun muassa kuluttamista ja luottamusta. Hän toimi Jyväskylän yliopiston sosiologian professorina vuodesta 1994 kuolemaansa asti.

Ilmonen kirjoitti ylioppilaaksi 1963, valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1970 ja lisensiaatiksi 1979. Hän väitteli tohtoriksi 1984 Tampereen yliopistossa. Väitöskirjan nimi oli Jäsenet ja jäsenten liike. Tutkimus kaupan ja jäsenten suhteesta E-osuuskauppaliikkeessä osuustoiminnan alkuajoilta 1980-luvulle.

Ilmonen julkaisi suuren määrän teoksia, joista tunnetuimmat lienevät Tavaroiden taikamaailma (1993) ja Luottamus modernissa maailmassa (yhdessä Kimmo Jokisen kanssa, 2002). Hänen viimeinen teoksensa Johan on markkinat (Vastapaino 2007) ilmestyi vain kuukautta ennen hänen kuolemaansa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuka kukin on 2007, Otava 2006.
Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.