Mielipidetiedustelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mielipidetiedustelu on mielipidetutkimusta varten tehty kysely. Mielipidetiedusteluissa ihmisten on vastattava selkeästi muotoiltuihin suljettuihin kysymyksiin, ja tulokset ilmoitetaan prosentuaalisesti. Tarkoituksena on saada riittävän kattava otos, jotta siitä voitaisiin tehdä johtopäätöksiä laajemman ihmisryhmän mielipiteistä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielipidetiedustelun poliittisena välineenä keksi yhdysvaltalainen tilastoasiantuntija George Horace Gallup, minkä vuoksi mielipidetiedusteluja kutsutaan myös gallupeiksi. Gallup väitteli tohtoriksi Iowan yliopistosta 1928 väitöskirjalla A New Technique for Objective Methods for Measuring Reader Interest in Newspapers ja perusti 1935 American Institute of Public Opinion -yrityksen.

Tieteellisten mielipidetutkimusten katsotaan usein alkaneen Yhdysvalloissa 1936. Tuolloin demokraattien Franklin Roosevelt voitti tiukassa presidentinvaalissa republikaaniehdokas Alf Landonin. Myös vaalituloksen ennustamisesta käytiin kiivas kisa. Gallupin lisäksi presidentin veikkasivat oikein mielipidetutkijat Archibald Crossley ja Elmo Roper. Ennustamisen markkinoita siihen asti hallinnut Literary Digest -lehti taas kärsi kirvelevän arvovaltatappion. Julkaisu oli kerännyt aineistonsa postittamalla noin 10 miljoonaa "äänestyslippua" ympäri maan. Tähän postitukseen vastasi pari miljoonaa ihmistä, joista 57 prosenttia oli valinnut Landonin. Gallup puolestaan ennusti Rooseveltille 54 prosentin ääniosutta: vaalissa tämä sai peräti 61 prosenttia äänistä. Literary Digest epäonnistui otoksensa epäedustavuuden takia. Poimimalla osoitteita omasta tilaajarekisteristään, puhelinluettelosta ja autonomistajien listoista sen vastaajiksi seuloutui liikaa varakasta keskiluokkaa. George Gallup taas käytti kiintiöpoimintaa yhteiskuntaluokkien edustuksen turvaamiseksi ja turvasi alueellisen kattavuuden käyntihaastattelujen avulla.[1]

Poliittiset mielipidetiedustelut vaaliaseina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielipidetiedusteluista tuli pian myös politiikan välineitä. Lehdistö pyrkii lisäämään vaalien kiinnostavuutta ja lehtiensä lukuarvoa teettämällä mielipidetiedusteluja, ja toisaalta kilpailevat ehdokkaat ja puolueet pyrkivät osoittamaan olevansa voitokkaita saadakseen liikkuvat äänestäjät äänestämään oletetun yleisen mielipiteen mukaan voittajaa. Vastaavasti mielipidetiedusteluissa hävinneet pyrkivät osoittamaan, että tilastollisesti tutkimusmenetelmässä on ongelmia, mikä vuoksi tuloksia ei voida pitää luotettavina. Yleensä kritiikki kohdistuu ulkoiseen luotettavuuteen eli validiteettiin mahdollisesti vinon otannan vuoksi.

Joissain maissa kielletään mielipidetiedustelujen tulosten julkaiseminen tietyn ajan kuluessa ennen vaalipäivää, jottei äänestäjiin voitaisi vaikuttaa viime hetken mielipidetiedusteluilla ja tällä tavalla taattaisiin vaalirauha. Vastakkaisen näkemyksen mukaan myös vaaleja koskeva sananvapaus on tärkeämpi ihmisoikeutena.

Vaalitiedusteluihin liittyy myös toinen tutkimusmenetelmä, ovensuukyselyt.

Mielipidemittaukset ja niiden merkitys politiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielipidemittauksia ja niiden merkityssä politiikassa ovat tutkineet mm. Rahkonen[2], Suhonen[3] [4], Harjula[5], Atkin[6], Beninger [7], Borg[8], Cantril[9], Gallup[10], Gawiser[11], Hakkarainen[12], Herbst[13], Ismaach[14], Jallinoja[15], Kostiainen[16], Maarek[17], McAllister[18], Meyer[19], Noelle-Neumann[20], Nortamo [21], Peer[22], Rogers[23] ja Salmon[24].

Ongelmat kyselyissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielipidekyselyissä on useita kohtia, mitkä voivat vääristää tuloksia. Tulosten vääristyminen voi olla epätoivottu mittausvirhe tai tarkoitushakuisesti tehtyä tulosten manipulointia. Ollakseen luotettavia, tulee kyselyn yhteydessä ilmoittaa käytetyt mittauskeinot, jotta lukija voi tulkita tuloksia oikein.

Kysymysten asettelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kysymysten muotoilu ja järjestys, sekä vastausten numerointi ja järjestys voi vaikuttaa lopputulokseen. Joissain tapauksissa erilaisella kysymyksen asettelulla päästään hyvinkin erilaisiin lopputuloksiin. Tiedusteluissa joissa pyritään ohjaamaan tuloksia, voidaan käyttää kahta erilaista kysymystä, jotka on suunnattu eri kohderyhmille. Kuitenkin yleisin keino vaikuttaa tulokseen on asettaa kysymys negatiiviseen tai positiiviseen sävyyn. Kyselyn alussa esitetyt kysymykset voivat olla myös vain johdantokysymyksiä, jotka muokkaavat kyselyyn osallistujan mielentilan halutunlaiseksi, ennen varsinaisen kysymyksen esittämistä.[25]

Otos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienissä otoksissa tai pienelle kohderyhmälle suunnatut otokset voivat vääristää tuloksia. Esimerkkinä koko Suomea koskevat tiedustelut tulisi suorittaa tasaisesti useammalla paikkakunnalla. Luotettavissa mielipidetiedusteluissa otetaan huomioon myös otoksen koosta johtuva virhemarginaali ja ilmoitetaan se tulosten yhteydessä.[26]

Suuret muutokset ja korjauskerroin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun puoluekannatusten muutokset ovat suuria ja mielipidetiedustelun tuloksiin sovelletaan samalla korjauskerrointa, joka ottaa huomioon aikaisempien vaalien äänestyskäyttäytymisen, voivat puoluekannatusmittausten tulokset ennustaa huonosti vaalitulosta. Tästä syystä vuoden 2011 eduskuntavaalien tulos ja sitä edeltäneet vaaliennusteet erosivat huomattavasti toisistaan. [27]

Kaupallis-hallinnolliset mielipidetiedustelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka vaalitiedustelut ovat parhaiten uutisoitu osa mielipidetiedusteluja, tehdään suurin osa mielipidetiedusteluista yritysten tilauksesta kuluttajatutkimuksena. Myös hallinnon piiriin levinnyt käsitys palvelevuuden parantamisesta ajattelemalla julkista palvelua hyödykkeenä on johtanut siihen, että asiakastyytyväisyyttä mitataan myös julkishallinnon palveluiden osalta. Monissa tapauksissa tiedustelujen tulokset jäävät vain sisäiseen käyttöön.

Suomalaisia mielipidetutkimusyrityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa mielipidetutkimuksia tekevät muun muassa MC-Info, Research International, Suomen Gallup, Taloustutkimus, M3 Research Oy ja Suomen Kyselytutkimus Oy.

Suuret sanomalehdet, kuten Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Kaleva. käyttävät yleensä Suomen Gallupia tai Taloustutkimusta. SAK ja Yleisradio käyttävät usein Taloustutkimusta. MC-Info on lappeenrantalainen mielipidetutkimusperheyritys, joka tuotti Aamulehdelle ja Turun Sanomille mielipidetiedustelun presidentinvaalista joulukuussa 2005, ja sai siinä valtakunnallista julkisuutta. Suomen Kyselytutkimus on keskittynyt pääasiassa kunnallisten mielipidetutkimusten toteuttamiseen. M3 Research Oy on Pohjoismainen markkinointitutkimusyritys, joka on Suomessa toteuttanut erilaisia kuluttajien mielipiteisiin ja asenteisiin liittyviä tutkimuksia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pertti Suhonen: Mielipidetutkimukset ja yhteiskunta, s. 15 (Tampereen yliopistopaino Oy - Juvenes Print, 2006/ISBN 951-44-6761-2)[1]
  2. Rahkonen J.: Gallupin kutsu houkuttaa äänestämään Tieteessä Tapahtuu. Vol 26 No 6 (2008). Viitattu 8.1.2012.
  3. Suhonen R.: Mielipidemittaukset ja yhteiskunta Tampereen yliopisto. 2006. Viitattu 8.1.2012.
  4. Suhonen R.: Gallup-journalismi kansaa edustamassa Stakes. 2000. Viitattu 8.1.2012.
  5. Harjula s.: Mielipidetutkimukset hallinnan välineenä : Mielipidetutkimusten yleisön tarkastelua foucault'laisen hallintamentaliteetin näkökulmasta Helsingin yliopisto. 2007. Viitattu 8.1.2012.
  6. Atkin, Charles K. Gaudino, James: The Impact of Polling on the Mass Media . The Annals of the American Academy of Political and Social Science. s 472, March 1984. Viitattu 8.1.2012.
  7. Beninger J.R.: The Impact of Polling on Public Opinion: Reconciling Foucault, Habermas,and Bourdieu International Journal of Public Opinion Research 4 (1992): 3. Viitattu 8.1.2012.
  8. Borg S.: Mittaus päivässä. Tutkimus vuonna 1994 julkistetuista Suomen presidentinvaalien kannatusmittauksista Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 6/1994. Viitattu 8.1.2012.
  9. Cantril, Albert H: The Opinion Connection: Polling, Politics, and the Press Congressional Quarterly Press, 1991. Viitattu 8.1.2012.
  10. Gallup, George & Rae, Saul:: The Pulse of Democracy New York: Simon & Schuster, 1940. Viitattu 8.1.2012.
  11. Gawiser, Sheldon R. & Witt, G. Evans: A Journalist’s Guide to Public Opinion Polls Westport: Praeger, 1994. Viitattu 8.1.2012.
  12. Hakkarainen Pirkko: Yleisen mielipiteen paradoksi. Yleisön, toimittajien ja tutkijoiden käsityksiä mielipidemittauksista Julkaisuja, Sarja A 91.. 1998. Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos, 1998. Viitattu 8.1.2012.
  13. Herbst S.: Numbered Voices. How Opinion Polling Has Shaped American Politics Chicago University Press 1993. Viitattu 8.1.2012.
  14. Ismach, Arnold H.: Polling as a News-gathering Tool The Annals of the American Academy of Political and Social Science 472, March 1984. Viitattu 8.1.2012.
  15. Jallinoja Riitta: Määritä nimeke! Jallinoja, Riitta: Naiset, miehet, mielipiteet. Teoksessa: Suhonen, Pertti (toim.): Yleinen mielipide. Helsinki: Tammi, 1997. Viitattu 8.1.2012.
  16. Kostiainen R.: Mielipidemittausten käyttö journalismissa. Toimittajien näkemyksiä gallupjournalismista ja mielipidemittausten sekundaarikäytön analyysi. Tampereen yliopisto 1998. Viitattu 8.1.2012.
  17. Maarek P.: Political Marketing and Communication John Libbey, 1995. Viitattu 8.1.2012.
  18. McAllister, Ian & Studlar, Donley T: Bandwagon, Underdog, or Projection? Opinion Polls and Electoral Choice in Britain, 1979–1987 Journal of Politics 53 (1991): 3. Viitattu 8.1.2012.
  19. Meyer P.: Polling as Political Science and Polling as Journalism Public Opinion Quarterly 54 (1990): 3. Viitattu 8.1.2012.
  20. Noelle-Neumann E.: The Spiral of Silence. Public Opinion – Our Social Skin The University of Chicago Press, 1984. Viitattu 8.1.2012.
  21. Nortamo Simopekka.: Gallup-demokratiaa kansanvallan vajeeseen Helsingin Sanomien kuukausiliite, toukokuu 1997. Viitattu 8.1.2012.
  22. Peer L.: The Practice of Opinion Polling as a Disciplinary Mechanism: A Foucauldian Perspective International Journal of Public Opinion Research 4 (1992): 3. Viitattu 8.1.2012.
  23. Rogers L.: The Pollsters. Public Opinion, Politics, and Leadership Alfred A. Knopf, 1949. Viitattu 8.1.2012.
  24. Salmon, Charles T. & Glasser, Theodore L: The Politics of Polling and the Limits of Consent. Glasser, T. L. & Salmon, C. T. (eds.): Public Opinion and the Communication of Consent. New York: The Guilford Press, 1995. Viitattu 8.1.2012.
  25. Issue Guides: Higher Education - Red Flags Public Agenda. Viitattu 23.1. 2009. (englanniksi)
  26. Eronen, Kalakoski...: Persoona 1. 3.-6. tarkistettu painos. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 978-951-37-4327-7.
  27. Nurmi, Olli: Selitykset gallupien epäonnistumiselle Nykypäivä. Viitattu 3.6.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]