Friedrich Nietzschen uskontokritiikki
Friedrich Nietzschen uskontokritiikki 1800-luvun lopulta on hyvin tunnettua. Nietzsche vastusti kirjoituksissaan ankarasti kristinuskoa.[1] Hänen kirjansa heijastivat runsaasti esillä ollutta, luonnontieteiden edistämää uskontokritiikkiä, jossa jumalalle ei enää ollut tilaa. Deistit olivat ehdottaneet, että jumalan käsite säilytettäisiin kaiken arvostelun jälkeen vielä ”ensimmäisenä liikuttajana”, joka laittaa kaiken alulle. Nietzsche hyökkäsi tätäkin vastaan.[2] Raamattua tai kristinuskoa ei tarvitse hänen mielestään edes enää perustella järkiperustein.[3] ”Nyt ratkaisee makumme kannanoton kristinuskoa vastaan, eivät enää meidän perusteemme.”[4])
Kristinuskon kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nietzsche asetti vastakkain kristillisen käsityksen moraalista ja siitä vapautuneen ihmisen oman moraalin. Hän väitti, että kristinusko on yksilöä alistava ja riistävä uskonto. Länsimaisen ihmisen tulee kasvaa ulos perusteettomista määräyksistä.[1] Nietzschen mukaan ”kristinusko on ollut tuhoisinta ylimielisyyttä, mitä tähän mennessä on esiintynyt”.[5] Hän asetti tavoitteekseen kristinuskon perkaamiseen pois eurooppalaisesta kulttuurista. ”Milloin saamme luonnosta poistetuksi kaiken jumalallisen! Milloin saamme käydä luonnollistamaan itseämme, ihmisiä, puhtaalla, jälleen löydetyllä, jälleen lunastetulla luonnolla!”[2]
Syntiajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nietzschen mukaan synnin käsite on pappien apuväline ihmisten alistamisessa. Synnistä puhuminen pakottaa ihmiset nöyristelemään kuvitellun jumalan edessä. Hyvät ihmiset joutuvat katumaan aivan tavallisia elämän asioita. Heidät pakotetaan katumaan itsenäisyyttään ja arvokkuuttaan. He joutuvat katumaan omaa itseään ja itsenäistymistään keskenkasvuisesta aikuiseksi. Raamattu väittää Nietzschen mukaan synnin olevan vain sitä, että Jumalan kunniaa loukataan. Synti on pelkkä majesteettirikos. Jumala on pikkumainen hirmuvaltias, joka antaa armoa vain nöyristelijöille. Näin rikotaan ihmisen vapautta vastaan ja turmellaan humanismin perintö, jonka kreikkalainen filosofia on maailmalle antanut.[6]
»Synti, niin kuin se nyt tunnetaan kaikkialla, missä kristinusko vallitsee tai on joskus vallinnut: 'synti' on juutalainen tunne ja juutalainen keksintö, ja kun ajatellaan tätä kaiken kristillisen moraliteetin taustaa, kristinusko oli todella aikeissa 'juutalaistaa' koko maailman. – –
Vain sillä ehdolla, että kadut, Jumala on sinulle armollinen' tämä on kreikkalaiselle naurun ja loukkaantumisen aihe: hän sanoisi 'orjista voi siltä tuntua'. Tässä on edellytetty mahtava, ylen mahtava ja kuitenkin kostonhimoinen olento: hänen valtansa on niin suuri, ettei hänelle yleensä voida tuottaa vahinkoa muuten kuin kunnia-kysymyksessä. Jokainen synti merkitsee kunnioituksen puutetta; se on crimen laesae majestatis divinae eikä mitään muuta!»
([7])
»Tuotetaanko synnillä muuta vahinkoa, liittyykö siihen jokin syvä kasvava onnettomuus, joka taudin tavoin valtaa ja surmaa ihmisen toisensa jälkeen, – siitä ei tuo taivaassa asuva kunnianhimoinen itämaalainen välitä mitään: synti on rikos häntä eikä ihmiskuntaa kohtaan! – jolle hän on armonsa lahjoittanut, se saa häneltä lahjaksi myös tämän välinpitämättömyyden synnin luonnollisista seurauksista.»
(Iloinen tiede[7] )
Raamattu pyrkii ohjaamaan ihmiset hirmuvaltaisen jumalan vallan alle. Jumalan käskyt ovat vallan tavoittelun välineitä. Jumala piinaa käskyillään ihmisiä, koska hän haluaa alistaa kaikki mielivaltansa alle. Jumala ei ole kiinnostunut siitä, mitä seurauksia väärällä käyttäytymisellä on ihmisten elämässä. Synti on vain rikos jumalaa vastaan, ei ihmisiä vastaan.[8] ”Kristillisellä moraalilla ja kristinuskolla ei ole yhtään kosketuskohtaa todellisuuden kanssa.”[9] Kristinusko perustuu pelotteluun ja rangaistuksiin.[10] ”Ei se työnnä meitä pois, että emme löydä jumalaa historiassa tai luonnossa tai luonnon takana – vaan se, että emme tunne 'jumalalliseksi' sitä, mitä jumalana kunnioitetaan, vaan pidämme sitä surkuteltavana, mielettömänä, vahingollisena, emme ainoastaan erhetyksenä, vaan rikoksena elämää vastaan.”[11]
»Syy- ja rangaistuskäsite, koko 'siveellinen maailmanjärjestys' on keksitty tiedettä vastaan, – estämään ihmisen vapautumisen papista... – – Kun jonkun teon luonnolliset seuraukset eivät enää ole luonnollisia, vaan ajatellaan niiden johtuneen taikauskon käsite-kummituksista, 'jumalasta', 'hengistä', 'sieluista', pelkkinä 'moraalisina' johdonmukaisuuksina, palkkana, rangaistuksena, viittauksena, kasvatuskeinona, silloin on edellytys tietoon turmeltu, – silloin on tehty suurin rikos ihmiskuntaa vastaan. – Synti, toistan sen vielä kerran, tämä ihmisen itsesaastutusmuoto par excellence, on keksitty juuri siksi, että voitaisiin tehdä mahdottomaksi tiede, kulttuuri, jokainen korkeus ja ylhäisyys ihmisessä; pappi on päässyt hallitsemaan synnin keksimisen kautta.”»
(Antikristus[12] )
Yli-ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nietzschen ”yli-ihminen”on Iloisen tieteen ja Antikristuksen sisältämän uskontokritiikin julistaja. Zarathustran jumala on kuollut. Hänen tehtävänään on julistaa ihmisille jumalan kuolemaa ja uuden ajan koittamista. Koska kristinuskon julistamaa taivasta ei ole, Zarathustra ylistää Maata. Maa edustaa Nietzschelle aitoa ihmisyyttä. Se on vertauskuva ihmisen kapinalle ja paluulle väkevään elämään. Yli-ihminen on ylevyyttä etsivä sankari.[13]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eskola, Timo: Ateismin sietämätön keveys: Jumalankieltämisen heikoista perusteista. Helsinki: Uusi Tie, 2009. ISBN 978-951-619-522-6.
- Nietzsche, Friedrich: Antikristus. (Der Antichrist: Fluch auf das Christenthum, kirjoitettu 1888, julkaistu 1895.) Suomentanut Aarni Kouta. Täydennetty näköispainos (Antikristus: Arvostelukoe kristinopista. Helsinki: Vihtori Kosonen, 1908). 3. painos. Helsinki: Esoterica Publishing, 2001. ISBN 952-9586-01-9.
- Nietzsche, Friedrich: Hyvän ja pahan tuolla puolen: Erään tulevaisuuden filosofian alkunäytös. (Jenseits von Gut und Böse, 1886.) Suomentanut J. A. Hollo. 3. painos (1. painos 1966). Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22231-6.
- Nietzsche, Friedrich: Iloinen tiede. (Die fröhliche Wissenschaft, 1882.) Suomentanut J. A. Hollo. Säkeiden suomennokset: Aarno Peromies ja Toivo Lyy. Uusi painos (1. painos 1963). Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-15129-0.
- Nietzsche, Friedrich: Näin puhui Zarathustra: Kirja kaikille eikä kenellekään. (Also sprach Zarathustra: Ein Buch für alle und keinen, 1883–1885.) Suomentanut J. A. Hollo (1. painos 1961).. Helsingissä: Otava, 2001. ISBN 951-1-17871-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Eskola 2009, s. 14.
- ↑ a b Eskola 2009, s. 32.
- ↑ Eskola 2009, s. 34.
- ↑ Nietzsche 2004, s. 132.
- ↑ Nietzsche 2007, s. 36.
- ↑ Eskola 2009, s. 36.
- ↑ a b Nietzsche 2004, s. 135.
- ↑ Eskola 2009, s. 37.
- ↑ Nietzsche 2001, s. 15.
- ↑ Eskola 2009, s. 40.
- ↑ Nietzsche 2001, s. 40.
- ↑ Nietzsche 2001, s. 49.
- ↑ Eskola 2009, s. 44–45.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Etelävuori, Timo: Hyvän ja pahan Jumalan tällä puolen: Friedrich Nietzschen metafysiikan ja kristinuskon kritiikki. Tutkielma: Helsingin yliopisto. Teologinen tiedekunta, Teologinen etiikka ynnä uskonnonfilosofia. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1996.