Filip II (Orléans)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Orléansin herttua Filip II, Jean-Baptiste Santerren maalaama muotokuva.

Filip II, Orléansin herttua (2. elokuuta 1674 Saint-Cloud2. joulukuuta 1723 Versailles)[1] oli Orléansin suvun päämies ja Ranskan sijaishallitsija kuningas Ludvig XV:n alaikäisyyden aikana vuosina 1715–1723. Ranskan historiassa kyseinen kausi tunnetaan nimellä La Régence ja Filipiin viitataan usein nimityksellä regentti.

Filip II:n vanhemmat olivat kuningas Ludvig XIV:n nuorempi veli Orléansin herttua Filip I ja Pfalz-sukuinen Elisabeth Charlotte. Hänet tunnettiin aluksi nimellä Chartresin herttua, kunnes hän peri isänsä arvon tämän kuoltua vuonna 1701. Filip sai nuorena huonon maineen sopimattoman käytöksensä seurauksena ja hänen katsottiin laiminlyövän vaimoaan Françoise Marie de Bourbonia, joka oli kuninkaan tytär. Hän palveli Ranskan armeijassa ja osallistui yhdeksänvuotiseen sotaan (1689–1697), mutta kuningas Ludvig XIV jätti hänet tuolloin armeijan korkeimman johdon ulkopuolelle. Espanjan perimyssodassa hän sitä vastoin pääsi komentamaan Ranskan joukkoja Italiassa vuonna 1706 ja Espanjassa 1707–1708.[1]

”Ensimmäisenä veriprinssinä” Filip nimitettiin sijaishallitsijaksi Ludvig XIV:n kuoltua 1. syyskuuta 1715, jolloin uusi hallitsija Ludvig XV oli vasta viisivuotias. Ludvig XIV oli kuitenkin testamentissaan varmistanut, että suuri osa vallasta jäi kahden hänen tunnustamansa aviottoman pojan käsiin. Mikäli Ludvig XV kuolisi, heidän oli määrä tunnustaa Ranskan kruunun perijäksi Orléansin herttuan sijasta Ludvigin toinen pojanpoika, Espanjan kuningas Filip V. Niinpä Filip Orléans aloittikin sijaishallitsijakautensa järjestämällä Ludvig XIV:n testamentin kumotuksi Pariisin parlamentissa 12. syyskuuta 1715. Hän otti myöhemmin Ranskassa käyttöön polysynodiana (la polysynodie) tunnetun kokeellisen hallintojärjestelmän, jossa ministerit korvattiin neuvostoilla. Järjestelyn tarkoituksena oli lisätä ylhäisaatelin valtaa, mutta se osoittautui tehottomaksi ja siitä luovuttiin syyskuussa 1718. Auttaakseen valtiontaloutta toipumaan Ludvig XIV:n ajan sotien rasituksista Filip asetti vuonna 1717 skotlantilaisen pankiirin John Law’n johtamaan talousuudistuksia. Seurauksena oli kolme vuotta myöhemmin tapahtunut taloudellinen romahdus.[1]

Filipin ulkopolitiikan perustana oli pyrkimys varmistaa hänen oma mahdollisuutensa päästä tulevaksi kuninkaaksi. Vuonna 1716 Filipin johtava ministeri Guillaume Dubois allekirjoitti Englannin kanssa liittosopimuksen, jossa Englanti sitoutui tukemaan häntä Ranskan kruununperijäksi Espanjan Filip V:n sijaan. Ranska ja Englanti julistivat vuonna 1719 sodan Espanjalle ja seuraavana vuonna Espanjan Filip V joutui luopumaan vaateistaan Ranskan kruunuun.[1]

Orléansin herttuan sijaishallitsijuus päättyi helmikuussa 1723, jolloin Ludvig XV julistettiin täysi-ikäiseksi. Elokuussa samana vuonna kuningas nimitti hänet johtavaksi ministerikseen, mutta hän kuoli vain neljä kuukautta myöhemmin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Philippe II, duke d’Orléans (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 7.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]