Benito Juárez

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Benito Pablo Juárez García
Benito Pablo Juárez García
Benito Pablo Juárez García.
Meksikon . presidentti
15. tammikuuta 1858 - 18. heinäkuuta 1872
Edeltäjä Ignacio Comonfort
Seuraaja Sebastián Lerdo de Tejada
Tiedot
Syntynyt 21. maaliskuuta 1806
Guelatao, Oaxaca
Kuollut 18. heinäkuuta 1872 (66 vuotta)
México
Puolue Partido Liberal
Puoliso Margarita Maza

Benito Pablo Juárez García (21. maaliskuuta 180618. heinäkuuta 1872) oli Meksikon presidentti kaksi kertaa, 18611863 ja 18671872. Juárez tunnetaan edistyksellisenä uudistajana, joka toi demokratian ja tasa-arvoiset oikeudet myös intiaaniväestölle ja vähensi katolisen kirkon valtaa maassa. Hänen valtakautensa tunnetaan nimellä La Reforma (esp. uudistus). Hän myös puolusti maata ranskalaisvalloitukselta ja johti oppositiota Habsburg-keisari Maksimilian I:stä vastaan. Juárez on toistaiseksi ainut Meksikoa hallinnut puhdasverinen intiaani (sapoteekki). Hänen syntymäpäivänsä on isänmaallinen juhlapäivä Meksikossa (Natalicio de Benito Juárez). Kolumbian kongressi antoi hänelle 1. toukokuuta 1865 arvonimen Benemérito de las Américas.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juárez syntyi San Pablo Guelataon kylässä Oaxacassa. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijöitä, jotka kuolivat ennen hänen neljättä ikävuottaan. Juárez työskenteli maissipelloilla ja lammaspaimenena kahteentoista ikävuoteen, jonka jälkeen hän käveli Oaxacaan etsimään koulutusta ja parempaa elämää. Tuolloin hän oli lukutaidoton eikä puhunut lainkaan espanjaa.

Hänen sisarensa oli kaupungissa kokkina ja järjesti hänelle töitä palvelijana. Fransiskaani Antonio Salanueva vaikuttui pojan älykkyydestä ja järjesti hänet kaupungin seminaariin. Hän valmistui seminaarista 1827 ja lähti sen jälkeen opiskelemaan lakia.

Juárezista tuli lakimies 1834 ja tuomari 1842. Hän oli Oaxacan kuvernööri 1847–1853, jolloin joutui maanpakoon vastustaessaan Antonio López de Santa Annan sotilasdiktatuuria. Hän oli maanpaossa Yhdysvalloissa New Orleansissa, ja työskennellessään sikaritehtaassa osallistui suunnitelmaan (Plan de Ayutla) joka tähtäsi vallankumoukseen Meksikossa.

Santa Anna erosi vastustuksen vuoksi 1855 ja Juárez palasi Meksikoon. Liberaalit muodostivat väliaikaisen hallituksen Juan Ruiz de Álvarezin johdolla. Uudistuksia ajoi läpi liberaalipuolueen puhdasoppinen siipi (puro) vähentääkseen katolisen kirkon ja asevoimien valtaa ja luodakseen modernin ja kapitalistisen yhteiskunnan Pohjois-Amerikan mallin mukaan. Vuoden 1855 Ley Juárez peruutti papiston ja sotilaiden etuoikeudet ja julisti kaikki kansalaiset yhdenvertaisiksi lain edessä. Vuonna 1857 liberaalit säätivät uuden liittovaltiotyyppisen perustuslain. Juárezista tuli Meksikon oikeusministeri ja varapresidentti maltillisten Ignacio Comonfortin alaisuudessa.

Konservatiivit aloittivat kapinan kenraali Félix Zuloagan alaisuudessa joulukuussa 1857. Juárez pidätettiin, mutta hän pakeni johtamaan liberaaleja Meksikon reformisodassa (Guerra de Reforma). Vuonna 1859 hän otti radikaalin askeleen ja julisti kirkon maat takavarikkoon. Huolimatta konservatiivien alkumenestyksestä liberaalit saivat tukea alueellisilta joukoilta ja sotaonni kääntyi 1860 ja México vallattiin tammikuussa 1861.

Meksikon presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juárez valittiin presidentiksi nelivuotiskaudelle maaliskuussa 1861 vuoden 1857 perustuslain mukaan.

Maa oli tuolloin konkurssitilassa ja sodan raatelema, ja Juárez julisti ulkomaiset velat mitättömiksi. Espanja, Iso-Britannia ja Ranska reagoivat vihaisesti ja valtasivat joulukuussa 1861 Veracruzin tullitalon. Espanja ja Britannia vetäytyivät pian, mutta Ranskan keisari Napoleon III käytti tilaisuutta hyväkseen ja aloitti hyökkäyksen Meksikoon 1862, tavoitteenaan asettaa maahan Ranskan nukkehallitus. Meksikolaiset saivat voiton 5. toukokuuta 1862 Pueblassa, jota juhlitaan kansallisena juhlapäivänä (Cinco de Mayo), mutta ranskalaiset jatkoivat etenemistään ja pakottivat Juárezin ja hallituksensa pakoon maan pohjoisosaan.

Juárez johti oppositiota kun ranskalaiset asettivat Itävallan herttua Ferdinand Maximilian Josephin Meksikon keisariksi 1864. Keisari Maksilianilla oli tiettyjä liberaali- ja nationalistisympatioita, ja hän tarjosi Juárezille armahdusta ja myöhemmin pääministerin paikkaa, mutta tämä ei hyväksynyt monarkiaa tai ulkomaalaisten asettamaa hallitsijaa. Kun Yhdysvalloissa oli päättynyt oma sisällissota, se tarjosi Monroen opin mukaan Juárezin hallituksen tunnustuksen ja aseita ja varoja tasavaltalaisille. Jatkuvan vastarinnan ja Euroopassa Preussin uhan vuoksi ranskalaiset joukot alkoivat vetäytyä Meksikosta loppuvuodesta 1866. Meksikolaiset konservatiivit olivat puolestaan pettyneet liberaaliin Maksimilianiin. Vuonna 1867 viimeiset keisarin joukot lyötiin ja Maksimilian tuomittiin sotaoikeudessa kuolemaan maanpetoksesta. Huolimatta kansainvälisistä vetoomuksista hänet teloitettiin ampumalla 19. kesäkuuta ja ruumis palautettiin Eurooppaan haudattavaksi.

Juárez valittiin kiistellysti uudelleen presidentiksi kaksi kertaa 1867 ja 1871, jolloin hän käytti virkaansa varmistaakseen valintansa ja kukisti vastustajiensa, kuten Porfirio Díazin kapinat. Hän kuoli sydänkohtaukseen työpöytänsä ääressä Méxicossa 1872. Häntä seurasi hänen oikeusministerinsä Sebastián Lerdo de Tejada.