Individualistinen anarkismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Individualistinen anarkismi viittaa useisiin anarkistisiin suuntauksiin, jotka asettavat yksilön ja hänen tahtonsa etusijalle kaikkiin ulkoisiin tekijöihin nähden: näitä ovat ryhmät, yhteisöt, valtiot, perinteet ja ideologiset järjestelmät[1][2]

Individualistinen anarkismi viittaa ryhmään eri filosofioita, joilla on toisistaan eroavia näkemyksiä. Ensimmäinen individualistis-anarkistinen ajattelija oli William Godwin[3], muita muun muassa Henry David Thoreau (transsendentalismi)[4], Josiah Warren ("itseomistajuus"), Lysander Spooner ("luonnonoikeus"), Pierre Joseph Proudhon (mutualismi), Herbert Spencer ("yhtäläisen vapauden laki")[5], Max Stirner (egoistinen anarkismi)[6] sekä nykyään muun muassa David Friedman ja Murray Rothbard (anarkokapitalismi eli markkina-anarkismi)[7].

Benjamin R. Tucker, kuuluisa 1800-luvun individualistinen anarkisti, katsoi: "Jos yksilöllä on oikeus hallita itseään, kaikki ulkoinen hallinto on tyranniaa."[8]

Yleiskatsaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisia individualistisia anarkisteja olivat William Godwin, Pierre-Joseph Proudhon ja Max Stirner.[3][6]

Individualistisen anarkismin haaroilla oli vähän yhteisiä tekijöitä; sellaisia olivat kuitenkin seuraavat:

1. Individualismi, yksilöön keskittyminen ja yksilön asettaminen kaikenlaisten sosiaalisten ja ulkoisten konstruktioiden ja entiteettien kuten moraalisuuden, ideologian, sosiaalisten tapojen, uskonnon, metafysiikan, aatteiden tai toisten tahdon edelle.[9][10]

2. Vallankumous-käsitteen torjuminen tai varauksellinen suhtautuminen siihen: vallankumous nähdään massaliikkeenä, joka voi tuottaa uusia hierarkioita. Sen sijaan nämä anarkistit suosivat evolutiivisia keinoja, joissa anarkiaa (ulkoisen vallan puuttumista) lisätään vaihtoehtoisilla kokeilla esimerkiksi osuustoiminnalla, liitoilla tai kommuuneilla ja koulutuksella, jotka voidaan toteuttaa jo nykyoloissa riippumatta hallituksen toiminnasta. Myös sosialistisen anarkismin vallankumouksellinen suora toiminta torjutaan, mukaan lukien pommit ja salamurhat[11][12].

3. Näkemys siitä, että suhteet toisiin ihmisiin tai asioihin saavat perustua vain yksilön omaan haluun ja voivat olla niin ohimeneviä ja kompromissittomia kuin halutaan, koska individualistisessa anarkismissa yleensä hylätään vaatimus yksilön uhrautumisesta. Näin Max Stirner suosittelee egoistien liittoja kuten ystävyys- ja rakkaussuhteita sekä leikkejä korostaen kuitenkin egoismin laajaa tulkintaa, jossa arvostetaan toisia yksilöitä ja näiden ainutlaatuisuutta: [13][14].

Erojakin on paljon. Talouskysymyksissä individualististen anarkistien kantoja ovat muun muassa mutualismi (Proudhon, Emile Armand, varhainen Benjamin Tucker; kannattivat markkinoita paitsi että rajoittivat omistusoikeutta), Egoistinen anarkismi (Stirner, John Henry Mackay, Lev Chernyi, myöhäinen Tucker, suhtautuivat kielteisesti omistamiseen ja markkinoihin), anarkokommunismi (Albert Libertad, illegalismi) ja anarkokapitalismi (Gustave de Molinari, David Friedman, Murray Rothbard; kannattivat vapaata markkinataloutta ja yksityisomistusta).

Sosiaaliset kokeilut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moni individualistinen anarkisti kokeilee ja uhmaakin sosiaalisia konventioita, usein boheemisti, saattaa vaatia seksuaalista kulttuurista vapautta ("vapaa rakkaus") ja olla ihastunut taiteen käyttäytymisen ja vaatetuksen innovaatioihin.[15]. Näin vapaa rakkaus[16][17] (muun muassa Josiah Warren) ja muut radikaalit elämäntavat kuten naturismi[17][18] (muun muassa Henry David Thoreau) ovat olleet suosittuja individualististen anarkistien keskuudessa.

William Godwin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: William Godwin
James Northcote, William Godwin, öljyvärimaalaus, 1802, National Portrait Gallery, William Godwin, radikaali liberaali ja utilitaristi, oli ensimmäisiä individualistisia anarkisteja.

William Godwin oli individualistinen anarkisti[19] ja filosofinen anarkisti, joka sai vaikutteita valistusajasta[20] ja kehitti monen mielestä ensimmäisen modernin anarkistisen koulukunnan[3].

Pjotr Kropotkinin mukaan Godwin "muotoili ensimmäisenä anarkismin poliittiset ja taloudelliset käsitteet vaikkei antanut ajatuksilleen tuota nimitystä ['anarkismi']."[21][22] Godwin oli utilitaristi, joka kuitenkin uskoi, että kaikki yksilöt eivät ole samanarvoisia vaan enemmän sosiaalista hyvää tuottavat ovat arvokkaampia ja siksi heitä pitäisi suosia: siis kaikilla ei olisi samoja oikeuksia[23]. Godwin vastusti valtiovaltaa, koska se puuttuu yksilön oikeuteen, "yksityiseen harkintaan", päättää, mikä hänen toimintansa maksimoisi utiliteetin (hyödyn). Hän tuomitsee muutkin yksilön harkintaa rajoittavat auktoriteetit. Stirner kehitti variantin tästä poistaen utilitarismin[24].

Title page from the third edition of Political Justice

Godwin oli ääri-individualisti: kaikki yhteistyö työssä tulisi eliminoida[25]. Godwinin individualismi oli niin radikaalia, että hän jopa vastusti yksilöiden yhteisesiintymistä orkestereissa: hän kirjoitti teoksessaan Political Justice, että "kaikki, mitä termillä yhteistyö ymmärretään, on jollain tavalla pahaa."[25] Ainoa poikkeus tähän hänellä oli se spontaani yhteistyö, joka joskus syntyy, kun yhteisöä uhataan väkivallalla. Yksi syy vastustaa yhteistyötä oli se, että se rajoittaa yksilön kykyä edistää suurempaa hyvää.

Vaikka Godwin vastusti valtiovaltaa, hänen mukaansa minimivaltio on toistaiseksi "välttämätön paha"[26], joka ajan mittaan tiedon lisääntyessä tulisi yhä merkityksettömämmäksi ja vallattomammaksi[3]. Hän vastusti erityisesti demokratiaa peläten enemmistön sortavan yksilöä, joskin piti diktatuuria vielä demokratiaakin pahempana.

Godwin tuki yksityistä omistusoikeutta ja sanoi: "jokainen on oikeutettu työnsä tuotosten hallitsemiseen""[26]. Toisaalta hän suositteli, että yksilöt antaisivat toisilleen lahjaksi tarpeetonta omaisuuttaan näiden tarvitessa sitä. Siis vaikka ihmisillä oli oikeus yksityisomaisuuteen, heidän tulisi olla altruisteja. Tämä perustui utilitarismiin. Tähän lahjoittamiseen ei kuitenkaan saisi pakottaa, vaan sen tulisi olla yksilön "vapaan harkinnan" varassa. Hän ei kannattanut yhteisomistusta kuten kommunismissa, mutta silti anarkokommunistit saivat vaikutteita hänen suosituksestaan jakaa ylijäämää.

Godwinin näkemykset eivät täysin vastaa niiden ideologioiden näkemyksiä, jotka sanovat saaneensa häneltä vaikutteita. Historioitsija Albert Weisbord pitää Godwinia varauksetta individualistisena anarkistina[27]. Osa muista utilitaristeista on arvioinut, että on parempi antaa ulkopuolisen vallan pakottaa ihmiset lahjoittamaan kuin antaa kunkin päättää omasta lahjoittamisetaan[3].

Erittäin vaikutusvaltainen varhainen individualistinen anarkisti oli Josiah Warren, joka oli osallistunut Robert Owenin utooppisen sosialismin kokeiluyhteisöön nimeltä "New Harmony" ja päätynyt siihen, että tuollaista parempi on järjestelmä, joka kunnioittaa "yksilön itsemääräämisoikeutta" ja oikeutta käyttää omaisuuttaan kuten yksilö itse haluaa[28].

"Bostonin anarkistit"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benjamin Tucker.

Yhdysvalloissa perustettiin "Bostonin anarkismi"[29]. Amerikkalaiset individualistit pitivät ongelmattomana sitä, että "joku työllistää toisen" tai "ohjaa toista" tämän työssä mutta vaativat, että "kaikki rikastumisen luonnolliset edellytykset ovat kaikkien saavutettavissa samoin ehdoin ja lakien suomien etuoikeuksien aikaansaaman monopolit lakkautetaan[30].

Heistä valtiomonopolikapitalismi eli valtion suosimat monopolit[31] estivät työtä saamasta täyttä korvausta. Voltairine de Cleyre tiivisti filosofian sanomalla, että anarkoindividualistit "tukevat vankasti ajatusta, että työnantaminen ja työllistyminen, ostaminen ja myyminen, pankkitoiminta ja muut kaupalliset instituutiot, jotka rakentuvat yksityisomaisuuden ympärille, ovat itsessään hyviä ja ainoastaan valtion puuttuminen niihin tekee niistä pahoja."[32]

1800-luvun yhdysvaltalaiset individualistit olivat erimielisiä joistain asioista kuten IP-oikeuksista ja maanomistuksesta[33][34][35]. Suuri skisma syntyi vuosisadan lopulla, kun Tucker lakkasi kannattamasta luonnonoikeutta ja kääntyi Max Stirnerin "egoismiin"[34].

Jotkut, kuten Benjamin Tucker, kutsuivat itseään "sosialisteiksi", käyttäen sanaa hyvin laajassa merkityksessä (viitaten työväenluokan aseman parantamiseen)[36]. 1900-luvun tullen individualistinen anarkismi yleisimmissä muodoissaan alkoi heiketä[37] ja vuosisadan puolivälistä alkaen niitä alkoi korvata anarkokapitalismi.[29][38].

Anarkokapitalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Murray Rothbard noin vuonna 1955.

1800-luvun individualisten anarkistien enemmistö uskoi työnarvoteoriaan. On arvioitu, että anarkokapitalismin nousu on tulos siitä, että 1800-luvun Yhdysvaltojen individualististen anarkistien teorioista poistetaan työnarvoteoria seurauksineen[39]. Näin klassisen taloustieteen yleisemminkin virheelliseksi katsottu työnarvoteoria korvautui uusklassisen taloustieteen subjektiivisen arvon teorialla: työn tai muun hyödykkeen arvo on se, mitä ihmiset siitä päätyvät vapaaehtoisesti maksamaan, samankin tuotteen arvo voi nousta tai laskea. Mutualisti Kevin Carson on sanonut: "Useimmat itseään nykyään 'individualistisiksi anarkisteiksi' kutsuvat ovat Murray Rothbardin itävaltalaisen taloustieteen seuraajia."[40]

Murray Rothbard, liberaali Ludwig von Misesin oppilas, yhdisti itävaltalaisen koulukunnan taloustieteen ehdottoman ihmisoikeusnäkemyksen ja valtion hylkäämisen kanssa; nämä hän oli omaksunut 1800-luvun yhdysvaltalaisilta anarkoindividualisteilta kuten Lysander Spooner ja Benjamin Tucker[41].

Agorismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Agorismi on radikaali vasemmistolibertaristinen anarkismin muoto, jonka kehitti anarkokapitalismista 1900-luvun lopulla Samuel Edward Konkin III (a.k.a. SEK3). Agoristien päämääränä on yhteisö, jossa kaikki "suhteet ihmisten välillä ovat vapaaehtoisia vaihtojavapaa markkinatalous."[42] Agoristit ovat propertaristisia markkina-anarkisteja, joiden mielestä omistusoikeus on luonnonoikeus, joka syntyy itsensä omistamisesta ja joka ei estä yhteisomistusta, mikäli omaisuuden omistajat vapaaehtoisesti sopivat sellaisesta keskenään. Agoristit kiistelevät keskenään IP-oikeuksista.

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Bernard Shaw expressed doubts about the distribution of wealth under individualist anarchism.

Carlotta Andersonin mukaan Yhdysvaltojen individualistiset anarkistit hyväksyvät, että vapaa kilpailu johtaa vaurauden epätasaiseen jakautumiseen "eivätkä näe sitä epäoikeudenmukaisena."[43] Tucker selitti: "Jos elän vapaana ja rikkaana, en itke siksi, että naapurini, yhtä vapaa, on rikkaampi. Vapaus tekee lopulta kaikista rikkaita; se ei tee kaikista yhtä rikkaita. Autoritaarisuus voi tehdä (ja olla tekemättä) kaikkista yhtä rikkaita lompakostaan; se varmasti tekee heidät yhtä köyhiksi kaikessa, mikä tekee elämästä eniten elämän arvoista."[44]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "What do I mean by individualism? I mean by individualism the moral doctrine which, relying on no dogma, no tradition, no external determination, appeals only to the individual conscience."Mini-Manual of Individualism by Han Ryner
  2. "I do not admit anything except the existence of the individual, as a condition of his sovereignty. To say that the sovereignty of the individual is conditioned by Liberty is simply another way of saying that it is conditioned by itself.""Anarchism and the State" in Individual Liberty
  3. a b c d e Malline:Sep entry
  4. "Paralelamente, al otro lado del atlántico, en el diferente contexto de una nación a medio hacer, los Estados Unidos, otros filósofos elaboraron un pensamiento individualista similar, aunque con sus propias especificidades. Henry David Thoreau (1817–1862), uno de los escritores próximos al movimiento de la filosofía trascendentalista, es uno de los más conocidos. Su obra más representativa es Walden, aparecida en 1854, aunque redactada entre 1845 y 1847, cuando Thoreau decide instalarse en el aislamiento de una cabaña en el bosque, y vivir en íntimo contacto con la naturaleza, en una vida de soledad y sobriedad. De esta experiencia, su filosofía trata de transmitirnos la idea que resulta necesario un retorno respetuoso a la naturaleza, y que la felicidad es sobre todo fruto de la riqueza interior y de la armonía de los individuos con el entorno natural. Muchos han visto en Thoreau a uno de los precursores del ecologismo y del anarquismo primitivista representado en la actualidad por Jonh Zerzan. Para George Woodcock(, esta actitud puede estar también motivada por una cierta idea de resistencia al progreso y de rechazo al materialismo creciente que caracteriza la sociedad norteamericana de mediados de siglo XIX."Voluntary non-submission. Spanish individualist anarchism during dictatorship and the second republic (1923-1938)
  5. Freeden, Micheal. Ideologies and Political Theory: A Conceptual Approach. Oxford University Press. ISBN 019829414X. pp. 313–314
  6. a b Malline:Sep entry
  7. Adams, Ian. 2002. Political Ideology Today. p. 135. Manchester University Press; Ostergaard, Geoffrey. 2003. Anarchism. In W. Outwaite (Ed.), The Blackwell Dictionary of Modern Social Thought. p. 14. Blackwell Publishing
  8. Tucker, Benjamin R. (March 10, 1888). "State Socialism and Anarchism: How far they agree and wherein they differ". Liberty 5 (16): 2–3, 6. 
  9. "En la vida de todo único, todo vínculo, independientemente de la forma en que éste se presente, supone una cadena que condiciona, y por tanto elimina la condición de persona libre. Ello supone dos consecuencias; la libertad se mantendrá al margen de toda categoría moral. Este último concepto quedará al margen del vocabulario estirneriano, puesto que tanto ética como moral serán dos conceptos absolutos que, como tales, no pueden situarse por encima de la voluntad individual. La libertad se vive siempre al margen de cualquier condicionamiento material o espiritual, “más allá del bien y del mal” como enunciará Nietzsche en una de sus principales obras. Las creencias colectivas, los prejuicios compartidos, los convencionalismos sociales serán, pues, objeto de destrucción."A.3.1 What are the differences between individualist and social anarchists?
  10. "Stirner himself, however, has no truck with "higher beings." Indeed, with the aim of concerning himself purely with his own interests, he attacks all "higher beings," regarding them as a variety of what he calls "spooks," or ideas to which individuals sacrifice themselves and by which they are dominated. First amongst these is the abstraction "Man", into which all unique individuals are submerged and lost. As he put it, "liberalism is a religion because it separates my essence from me and sets it above me, because it exalts 'Man' to the same extent as any other religion does to God . . . it sets me beneath Man." Indeed, he "who is infatuated with Man leaves persons out of account so far as that infatuation extends, and floats in an ideal, sacred interest. Man, you see, is not a person, but an ideal, a spook." [p. 176 and p.79] Among the many "spooks" Stirner attacks are such notable aspects of capitalist life as private property, the division of labour, the state, religion, and (at times) society itself. We will discuss Stirner's critique of capitalism before moving onto his vision of an egoist society and how it relates to social anarchism."[A.3.1 What are the differences between individualist and social anarchists?]
  11. . "The first is in regard to the means of action in the here and now (and so the manner in which anarchy will come about). Individualists generally prefer education and the creation of alternative institutions, such as mutual banks, unions, communes, etc.... Such activity, they argue, will ensure that present society will gradually develop out of government into an anarchist one. They are primarily evolutionists, not revolutionists, and dislike social anarchists' use of direct action to create revolutionary situations."A.3.1 What are the differences between individualist and social anarchists?
  12. "Toda revolución, pues, hecha en nombre de principios abstractos como igualdad, fraternidad, libertad o humanidad, persigue el mismo fin; anular la voluntad y soberanía del individuo, para así poderlo dominar."La insumisión voluntaria. El anarquismo individualista español durante la dictadura y la segund arepública (1923–1938)
  13. Finalmente, y este es un tema poco resuelto por el filósofo bávaro, resulta evidente que, a pesar de todo culto a la soberanía individual, es necesario y deseable que los individuos cooperen. Pero el peligro de la asociación conlleva la reproducción, a escala diferente, de una sociedad, y es evidente que en este contexto, los individuos deban renunciar a buena parte de su soberanía. Stirner propone “uniones de egoístas”, formadas por individuos libres que pueden unirse episódicamente para colaborar, pero evitando la estabilidad o la permanencia."La insumisión voluntaria. El anarquismo individualista español durante la dictadura y la segunda república (1923–1938)
  14. "The unions Stirner desires would be based on free agreement, being spontaneous and voluntary associations drawn together out of the mutual interests of those involved, who would "care best for their welfare if they unite with others." [p. 309] The unions, unlike the state, exist to ensure what Stirner calls "intercourse," or "union" between individuals. To better understand the nature of these associations, which will replace the state, Stirner lists the relationships between friends, lovers, and children at play as examples. [No Gods, No Masters, vol. 1, p. 25] These illustrate the kinds of relationships that maximise an individual's self-enjoyment, pleasure, freedom, and individuality, as well as ensuring that those involved sacrifice nothing while belonging to them. Such associations are based on mutuality and a free and spontaneous co-operation between equals. As Stirner puts it, "intercourse is mutuality, it is the action, the commercium, of individuals." [p. 218] Its aim is "pleasure" and "self-enjoyment." Thus Stirner sought a broad egoism, one which appreciated others and their uniqueness, and so criticised the narrow egoism of people who forgot the wealth others are:
    "But that would be a man who does not know and cannot appreciate any of the delights emanating from an interest taken in others, from the consideration shown to others. That would be a man bereft of innumerable pleasures, a wretched character... would he not be a wretched egoist, rather than a genuine Egoist?... The person who loves a human being is, by virtue of that love, a wealthier man that someone else who loves no one." [No Gods, No Masters, vol. 1, p. 23]"What are the differences between individualist and social anarchists?
  15. "2. Individualist Anarchism and Reaction" in Social Anarchism or Lifestyle Anarchism - An Unbridgeable Chasm
  16. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä freelove ei löytynyt
  17. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä frenchexperimentation ei löytynyt
  18. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä naturismo ei löytynyt
  19. Woodcock, George. 2004. Anarchism: A History Of Libertarian Ideas And Movements. Broadview Press. p. 20
  20. "Anarchism", Encarta Online Encyclopedia 2006 (UK version)
  21. Peter Kropotkin, "Anarchism", Encyclopaedia Britannica, 1910
  22. Godwin himself attributed the first anarchist writing to Edmund Burke's A Vindication of Natural Society. "Most of the above arguments may be found much more at large in Burke's Vindication of Natural Society; a treatise in which the evils of the existing political institutions are displayed with incomparable force of reasoning and lustre of eloquence…" – footnote, Ch. 2 Political Justice by William Godwin.
  23. McLaughlin, Paul (2007). Anarchism and Authority: A Philosophical Introduction to Classical Anarchism. Ashgate Publishing,, 119. 
  24. McLaughlin, Paul (2007). Anarchism and Authority: A Philosophical Introduction to Classical Anarchism. Ashgate Publishing,, 123. 
  25. a b "Godwin, William". (2006). In Britannica Concise Encyclopaedia. Retrieved December 7, 2006, from Encyclopædia Britannica Online.
  26. a b Godwin, William [1793] (1796). Enquiry Concerning Political Justice and its Influence on Modern Morals and Manners. G.G. and J. Robinson. OCLC 2340417. 
  27. Weisbord, Albert (1937). "Libertarianism", The Conquest of Power. New York: Covici-Friede. OCLC 1019295. Viitattu 2008-08-05. 
  28. "Some portion, at least, of those who have attended the public meetings, know that EQUITABLE COMMERCE is founded on a principle exactly opposite to combination; this principle may be called that of Individuality. It leaves every one in undisturbed possession of his or her natural and proper sovereignty over its own person, time, property and responsibilities; & no one is acquired or expected to surrender any "portion" of his natural liberty by joining any society whatever; nor to become in any way responsible for the acts or sentiments of any one but himself; nor is there any arrangement by which even the whole body can exercise any government over the person, time property or responsibility of a single individual." - Josiah Warren, Manifesto
  29. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä levy ei löytynyt
  30. Madison, Charles A. "Anarchism in the United States." Journal of the History of Ideas, Vol 6, No 1, January 1945, p. 53.
  31. Schwartzman, Jack. "Ingalls, Hanson, and Tucker: Nineteenth-Century American Anarchists." American Journal of Economics and Sociology, Vol. 62, No. 5 (November, 2003). p. 325.
  32. de Cleyre, Voltairine. Anarchism. Originally published in Free Society, 13 October 1901. Published in Exquisite Rebel: The Essays of Voltairine de Cleyre, edited by Sharon Presley, SUNY Press 2005, p. 224.
  33. Spooner, Lysander. The Law of Intellectual Property.
  34. a b Watner, Carl (1977). Malline:PDFlink. Journal of Libertarian Studies, Vol. 1, No. 4, p. 308.
  35. Watner, Carl. "Malline:PDFlink in The Libertarian Forum. March 1975. Volume VII, No 3. ISSN 0047–4517. pp. 5–6.
  36. Brooks, Frank H. 1994. The Individualist Anarchists: An Anthology of Liberty (1881–1908). Transaction Publishers. p. 75.
  37. Avrich, Paul. 2006. Anarchist Voices: An Oral History of Anarchism in America. AK Press. p. 6.
  38. Miller, David. "Anarchism." The Blackwell Encyclopaedia of Political Thought 1987. p. 11.
  39. Outhwaite, William. The Blackwell Dictionary of Modern Social Thought, Anarchism entry, Blackwell Publishing, 2003, p. 13
  40. Carson, Kevin (2007). "Preface", Studies in Mutualist Political Economy. BookSurge Publishing. ISBN 1419658697. 
  41. Blackwell Encyclopaedia of Political Thought, 1987, ISBN 0-631-17944-5, p. 290
  42. Konkin III, Samuel Edward [1980] (2006). New Libertarian Manifesto (PDF), KoPubCo. ISBN 0977764923. 
  43. Anderson, Carlotta R. All-American Anarchist: Joseph A. Labadie and the Labor Movement, Wayne State University Press, 1998, p. 250
  44. Tucker, Benjamin. Economic Rent.