Robert Ley

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Robert Ley
Saksalaisen työrintaman johtaja Robert Ley vuonna 1933.
Saksalaisen työrintaman johtaja Robert Ley vuonna 1933.
Syntynyt 15. helmikuuta 1890
Saksan keisarikunnan lippu Niederbreidenbach, Saksa
Kuollut 25. lokakuuta 1945 (55 vuotta)
Flag of Germany (1946-1949).svg Nürnberg, Yhdysvaltain vyöhyke, Saksa
Puoliso Inge Spilker

Robert Ley (15. helmikuuta 1890 Niederbreidenbach25. lokakuuta 1945 Nürnberg) oli merkittävä natsijohtaja ja Saksalaisen työrintaman johtaja natsi-Saksassa.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ley syntyi Friedrich Leyn ja hänen vaimonsa Emilien (synt. Wald) köyhään talonpoikaisperheeseen Kölnin itäpuolella. Hän oli seitsemäs perheen yhdestätoista lapsesta. Robertin ollessa kuusivuotias hänen isänsä yritti helpottaa perheen taloudellista ahdinkoa sytyttämällä perheen kotitilan tuleen vakuutuskorvausten toivossa. Hän jäi kiinni vakuutuspetoksesta ja sai useamman vuoden vankeustuomion. Perhe jäi puille paljaille. Tämä kokemus vaikutti Robert Leyn koko myöhempään elämään. Hän pelkäsi köyhtymistä ja sosiaalista alenemista, toisaalta hänestä tuli äärimmäisen kunnianhimoinen ja itsekeskeinen.

Ennen ensimmäisen maailmansodan alkua 1914 Ley suoritti elintarvikekemian diplomitutkinnon Münsterin yliopistossa. Sodan alettua hän liittyi vapaaehtoisena armeijaan. Hän otti osaa tykkimiehenä Verdunin ja Sommen taisteluihin. 29. heinäkuuta 1917 hän joutui ranskalaisten sotavankeuteen, josta hän palasi takaisin Saksaan 1920 vakavasti haavoittuneena. Hänelle tehtiin useita kirurgisia operaatioita, joista huolimatta jalan murtuma ja vaikea aivovamma vaikuttivat hänen koko loppuelämäänsä. Hänen alkoholiriippuvuutensa ja ajoittainen änkytyksensä lienevät seurausta hänen haavoittumisestaan.

Ura kansallissosialistisessa puolueessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1920 Rober Ley väitteli Münsterin yliopistossa tohtoriksi kemiasta aiheenaan sekoittuneet glyseridit. Tämän jälkeen hän sai viran arvostetussa Bayerin lääke- ja kemiankonsernissa Leverkusenissa. Hän ei kuitenkaan tuntenut Weimarin tasavaltaa omakseen, ja niinpä hän joutui jo varhain kansallissosialistien vaikutuspiiriin. Vuonn 1924 hän liittyi puolueen jäseneksi, ja jo seuraavana vuonna Adolf Hitler kutsui hänen paikallisen Etelä-Reininmaan puoluealueen eli Gaun johtajaksi.

Vuonna 1928 Ley erotettiin Bayerin palveluksesta alkoholismin perusteella sekä siksi, että hän oli hyökännyt erästä juutalaista pankkiiria vastaan antisemiittisin iskulausein. Samana vuonna Hitler nimitti hänet Kölnin-Aachenin valtakunnangaun järjestöjohtajaksi, ja hänet valittiin myös Preussin maapäivien jäseneksi. Leystä kehittyi intohimoinen ja fanaattinen puhuja ja juutalaisvastaisten artikkeleiden kirjoittaja. Hän sekaantui myös puolueen taistelujärjestöjen katutaisteluihin ja muihin levottomuuksiin.

Syyskuussa 1930 Ley valittiin Saksan valtiopäiville Kölnin-Aachenin vaalipiiristä. Hän piti valtiopäivämandaattinsa itsellään aina valtakunnan hajoamiseen keväälle 1945. Tämä toi Leyn asemaan selvän sosiaalisen nousun. Syksyllä 1931 Hitler nimitti hänet myös puoluejärjestön valtakunnantarkastajaksi. Tämä oli erittäin huomattava ja vaikutusvaltainen puoluevirka. Gregor Strasserin erottua tehtävästään 8. joulukuuta 1932 Hitler nimitti hänet tämän seuraajaksi kansallissosialistisen puolueen valtakunnanjärjestöjohtajaksi. Hän ei kuitenkaan saanut edeltäjänsä valtuuksia, minkä johdosta Ley alkoi aktiivisesti lisätä omaa vaikutusvaltaansa puolueen sisällä. Hän halusi saavuttaa kontrollin puolueen järjestöpolitiikasta, koulutuksesta ja henkilöstöpolitiikasta. Hänen onnistuikin saada itselleen vastuu Nürnbergin puoluepäivien järjestelyistä. Samoin hänen johdettavakseen tulivat puolueen eliittikoulut, ”Ordensburgit”. Toisen maailmansodan aikana hänen vastuulleen annettiin myös valtakunnallinen asunto-ohjelma.

Saksan työrintaman johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Deutsche Arbeitsfront

Kansallissosialistien noustua valtaan tammikuussa 1933 Robert Leystä tuli myös ”Saksalaisen työn suojelukomitean” (Aktionskomitee zum Schutz der Deutschen Arbeit) johtaja. Tämän tehtävänä oli murskata ammattiliittojen valta. Kun Saksan ammattiliitot oli virallisesti lakkautettu 2. toukokuuta 1933, muodostettiin suojelukomiteasta 10. toukokuuta 1933 Saksan työrintama, Deutsche Arbeitsfront (DAF), jonka johtajana Ley toimi aina vuoteen 1945.

Työrintaman perustamisen jälkeen entisten ammattiliittojen raunioille perustettiin työläisten ja viranhaltijoiden yhteisliittoja sekä neuvotteluelimiksi suuri ja pieni työväenkonventti. Rakenne muistutti siis vielä jossain määrin vanhoja ammattiliittoja. 27. marraskuuta 1933 luotiin DAF:n keskustoimisto, jonka alaisina toimivat valtakunnalliset yritysyhteisöt, Gau-alueiden yritysyhteisöt sekä paikalliset yritysyhteisöt. Täten Leyn onnistui korvata vanha ammattiliittorakenne uudella, hierarkkisella rakenteella. Samalla järjestössä otettiin käyttöön puolueen tapainen johtajaperiaate, jossa alemmat tasot panivat toimeen ylempien tasojen käskyt.

Robert Ley pitämässä puhetta Berliinissä vuonna 1939.

Samalla DAF:sta muodostui yhä selkeämmin puoluejärjestön osa, jonka tehtävänä oli pitää huolta työväestön asemasta ja samalla kohottaa sen moraalia ja työn tuottavuutta. DAF liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen sen järjestönä. Samalla järjestöstä tuli yhä selkeämmin sosiaalisesti painottunut. Se ymmärsi itsensä ”kaikkien järjellä ja nyrkillä uutta luovien saksalaisten” etujärjestöksi, joka koki tehtäväkseen työväestön kohottamisen ”kansakunnan tasavertaiseksi ja kunnioitetuksi osaksi”. Nämä kauniit periaatteet, jotka pitkälti vastasivat ensimmäisen maailmansodan rintamasotilaiden ideologiaa, kätkivät sen, että Saksan työläisiltä oli tosiasiassa riistetty heidän etujärjestönsä ja että heistä oli tehty puolueen ja valtion hyväksi työtä tekeviä kansakunnan jäseniä.

Heinäkuussa 1933 DAF:llä oli 5 320 000 jäsentä, vuoden 1934 kesäkuussa 16 000 000 ja joulukuussa 1942 jo 25 000 000 jäsentä. Täten se oli suurin Saksan suurjärjestöistä. Se organisoi työpaikoilla suuria sosiaalisia ja vapaa-ajan tapahtumia. Eräs tärkeä toimintamuoto oli Kraft durch Freude (”Voimaa ilosta”) -järjestön kautta organisoitu vapaa-ajan- ja lomatoiminta. Järjestö järjesti esimerkiksi lomamatkoja ulkomaille ja kotimaassa.

Toisen maailmansodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1939 Ley menetti yhä enenevässä määrin asemiaan varusteluministeri Fritz Todtille ja hänen seuraajalleen Albert Speerille. Työpalvelun yleisvaltuutettu Fritz Sauckel syrjäytti Leyn päätöksenteosta. Samalla Leyn alkoholiongelmat pahenivat entisestään, mikä toi hänelle kansan suussa pilkkanimen ”valtakunnanjuoppo” (Reichstrunkenbold). Asuntorakentamisen alueella Ley tosin onnistui säilyttämään asemansa ja lisäämään vaikutusvaltaansa. 14. marraskuuta 1941 Hitler nimitti hänet ”sosiaalisen asuntorakentamisen valtakunnankomissaariksi”, keväällä 1942 hän lisäsi tämän valtuuksia nimittäen tämän ”valtakunnanasuntokomissaariksi”. Syksystä 1943 alkaen Leyn tehtäväksi tuli hätämajoituksen järjestäminen pommitusten uhreiksi joutuneilla saksalaisille.

29. huhtikuuta 1945 Hitler vahvisti poliittisessa testamentissaan Leyn aseman DAF:n johtajana. Toukokuussa 1945 yhdysvaltalaiset joukot pidättivät hänet. Hänet asetettiin syytteeseen rikoksista ihmiskuntaa vastaan ja rikoksista rauhaa vastaan. Ennen oikeuskäsittelyn päättymistä Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä Ley hirttäytyi sellissään, koska hän tiesi tulevansa tuomituksi.

Hermann Göring heitti oikeudessa huomautuksen, että yhtä kaikki Ley olisi tuota pikaa juonut itsensä hengiltä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]