Walther Funk

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Walther Funk
Walther Funk
Walther Funk
Syntynyt 18. elokuuta 1890
Trakehnen Flag of the German Empire.svg Saksa
Kuollut 31. toukokuuta 1960 (69 vuotta)
Düsseldorf Saksan lippu Saksa
Puolue Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue

Walther Emanuel Funk (18. elokuuta 1890 Trakehnen, Saksa, nyk. Jasnaja Poljana Venäjällä31. toukokuuta 1960 Düsseldorf) oli saksalainen sanomalehtimies ja kansallissosialistinen poliitikko. Hän oli vuodesta 1938 valtiovarainministeri ja 1939 jälkeen myös valtionpankin johtaja.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Funk syntyi kauppiasperheeseen Trakehnenissa Itä-Preussissa. Vuodesta 1908 Hän opiskeli Berliinin ja Leipzigin yliopistoissa oikeustiedettä, kansantaloustiedettä, kirjallisuustiedettä ja musiikkia. Vuonna 1912 hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi. Samalla hän hankki lehtimiehen koulutuksen työskentelemällä muiden muassa ”Berliner National-Zeitungissa”. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän liittyi armeijaan, mutta hänet kotiutettiin palvelukseen kelpaamattomana vuonna 1916. Sodan jälkeen hän ryhtyi journalistiksi ja vuonna 1922 hänestä tuli oikeistolais-sentristisen talouslehden, Berliner Börsenzeitung, toimittaja. Hän toimi lehden päätoimittajana vuodesta 1922 vuoteen 1930.

Vuonna 1919 Funk meni naimisiin Luise Schmidt-Sieben kanssa. Vuonna 1920 hän julkaisi kirjoituksen pankkien asemasta konsernien muodostumisessa. Tämä tutkimus teki Funkin tunnetuksi talouspiireissä. Sittemmin hän julkaisi useita artikkeleita tieteellisissä julkaisuissa ja esitelmöi usein kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa. Julkaistuaan Saksan valuuttauudistusta käsittelevän kirjasen hän sai tilaisuuden esitellä finanssipoliittisia ajatuksiaan valtionvarainministeri Hans Lutherin ja Hjalmar Schachtin edessä. Vaikka Funk torjuikin vuoden 1924 Dawes-suunnitelman, häntä ei pidetty Weimarin tasavallan vastustajana.

Vuonna 1927 Funkista tuli ”lehdistöasiain asiantuntijalautakunnan” puheenjohtaja Berliinin pörssissä sekä Berliinin teollisuus- ja kauppakamarissa. Vuodesta 1928 vuoteen 1932 hän oli jäsenenä ”Saksan talous- ja sosiaalipoliittisen seuran” johtokunnassa.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Walter Funk (oikealla) ja Franz Hayler vuonna 1944.

Funk tapasi ensi kertaa Adolf Hitlerin vuonna 1931. Hän oli läheisessä kanssakäymisessä Gregor Strasserin kanssa, joka järjesti tapaamisen. Funk oli kertomansa mukaan syvästi vaikuttunut Hitlerin persoonasta. Hän liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen. Koska Funk tunsi useita Saksan talouselämän ja teollisuuden merkkihenkilöitä, hänestä tuli tärkeä mies puolueen kontaktien solmijana. Hän pystyi järjestämään puolueelle miljoonaluokan lahjoituksia useilta saksalaisilta teollisuusmiehiltä ja yrityksiltä.

Hjalmar Schachtin suosituksesta Hitler kutsui Funkin henkilökohtaiseksi talouspoliittiseksi neuvonantajakseen vuonna 1931. Vuonna 1932 Funk valittiin puolueen talouspoliittisen valtakunnankomitean puheenjohtajaksi. Vuoteen 1933 hän oli myös puolueen keskuskomitean talouspoliittisen komission johtaja.

Maaliskuussa 1933 Funk nimitettiin valtakunnan kansanvalistus- ja propagandaministeriön valtiosihteeriksi, samalla kun Joseph Goebbels nimitettiin kansanvalistus- ja propagandaministeriksi. Goebbels ei suinkaan ollut ihastunut nimityksestä, jonka pääasiallisena tarkoituksena olikin toimia tasapainottavana elementtinä radikaalina pidetyn Goebbelsin vastapainona. Arveltiin, että iäkäs valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburg sietäisi paremmin Goebbelsiä, mikäli ministeriössä olisi hänen vastapainonaan porvarillinen ja perinteisen uran tehnyt Funk. Valtiosihteerinä Funk valvoi ennen kaikkea valtakunnan lehdistöä, hänen tittelinsä olikin ”valtakunnanhallituksen lehdistöpäällikkö”. 15. marraskuuta 1933 hänestä tuli myös valtakunnan kulttuurikamarin varapresidentti.

Helmikuussa 1938 Funk nimitettiin virasta eronneen Hjalmar Schachtin tilalle valtakunnantalousministeriksi. Tammikuusta 1939 hän toimi myös Valtakunnanpankin johtajana, elokuusta 1939 hän oli jäsen valtakunnanpuolustuksen ministerineuvostossa, vastuualueenaan talous sotatilan aikana. Valtakunnanministerinä Funk oli myös pääasiallisesti vastuullinen juutalaisten sulkemisesta pois talouselämästä ja heidän omaisuutensa takavarikoinnista. ”Asetus juutalaisten omaisuuden ilmoittamisesta”, joka annettiin 6. heinäkuuta 1938 ja ”Kolmas asetus Valtakunnan kansallisuuslain toimeenpanosta”, joka annettiin 14. kesäkuuta 1938 rajoittivat juutalaisten omistusoikeutta ja ammatinharjoittamista, lopulta ne sulkivat juutalaiset kokonaan pois talouselämästä.

9. elokuuta 1940 Funk kielsi valtakunnantalousministerin ja Valtakunnanpankin pääjohtajan ominaisuudessa juutalaisia käyttämästä heidän pankkeihin ja muihin laitoksiin sijoittamaansa omaisuutta. Vuonna 1942 Funk teki Heinrich Himmlerin kanssa salaisen sopimuksen, jonka mukaan keskitysleireille lähetettyjen juutalaisten arvoesineet toimitettaisiin Valtakunnanpankkiin. Varat talletettiin SS:n hyödyksi erikoistilille, joka oli avattu nimellä ”Max Heiliger”.

4. helmikuuta 1943 Funk kielsi kaiken käsityön ja kaupan, jolla ei ollut merkitystä maan sotaponnistuksille. Samalla hän määräsi kaikki ravitsemus- ja anniskeluliikkeet suljettaviksi, elleivät ne palvelleet armeijaa. Syyskuussa 1943 hänet nimitettiin jäseneksi valtakunnan varusteluministeri Albert Speerin johtamaan suunnittelulautakuntaan. Käytännössä Funkin vaikutusvalta kuitenkin väheni. Yhä useammin kävi ilmi, ettei hän enää ollut tehtäviensä tasalla. Samalla hänen alkoholinkäyttönsä kerrottiin kasvaneen ongelmallisiin mittoihin.

Nürnberg[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Walther Funk

Huonosta terveydentilastaan huolimatta Funk tuomittiin muiden natsijohtajien kanssa Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä. Häntä syytettiin rikoksista rauhaa vastaan, sodan suunnittelusta ja sytyttämisestä, sotarikoksista ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Funk kuitenkin väitti lukuisista titteleistään huolimatta, että hänellä ei ollut todellista valtaa ja Hermann Göring kuvailikin häntä ”merkityksettömäksi alaiseksi”. Lisäksi Funk selitti, ettei hän ollut seurannut Hitleriä vakaumuksesta, vaan mukavuudenhalusta. Funkin sodan aikana kirjoittamaa elämäkertaa käytettiin kuitenkin todisteena häntä vastaan, ja Funk saikin elinkautisen vankeustuomion.

Funkia pidettiin Spandaun vankilassa muiden natsijohtajien kanssa, kunnes hänet heikon terveydentilansa takia vapautettiin 16. toukokuuta 1957. Joulukuussa 1958 berliiniläinen valaoikeus tuomitsi Funkin 10.900 Saksan markan vahingonkorvauksiin. Korvausten oli määrä toimia symbolisen hyvityksenä hänen roolistaan juutalaisten vainoissa. Funk kuoli kolme vuotta myöhemmin, toukokuussa 1960.