Pekka Siitoin
Tätä sivua ei ole | Pekka Siitoin | |
|---|---|
| Syntynyt | 20. toukokuuta 1944 Varkaus, Suomi |
| Kuollut | 8. joulukuuta 2003 (59 vuotta) Vehmaa, Suomi |
| Kansallisuus |  Suomi |
| Ammatti | valokuvaaja, elokuvaohjaaja, kirjailija, kustantaja, poliitikko |
Timo Pekka Olavi Siitoin (20. toukokuuta 1944 Varkaus – 8. joulukuuta 2003 Vehmaa) oli Turussa ja Naantalissa vaikuttanut suomalainen okkultisti ja uusnatsi. Hän nousi 1970-luvulla julkisuuteen Adolf Hitleriä avoimesti ihailevana uusnatsina. Myöhemmin hänen elämäänsä rasittivat vankeustuomio, perhetragediat ja alkoholin liikakäyttö.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
[muokkaa] Varhaiset vuodet
Pekka Siitoinin poika, Paul Siitoin, kertoi televisiodokumentissa Isän valtakunta, että hänen isänsä oli omien sanojensa mukaan adoptoitu vuonna 1944. Pekka Siitoinin oikea isä olisi ollut saksalainen upseeri von Weltheim ja äiti suomalais-venäläinen nainen. Pian syntymänsä jälkeen äiti olisi hylännyt poikansa lastenkotiin. Pekka Siitoinin kasvatusvanhemmat olivat Hulde Sifia Rissanen ja Olavi Valdermar Siitoin.[1]
Pekka Siitoin suoritti varusmiespalveluksensa Niinisalossa mittauspatteristossa ja hän kotiutui reservin kersanttina.lähde? Siitoin opiskeli Turussa kauppakoulussa ja perusti oman valokuvastudion. Myöhemmin Siitoin aloitti elokuvauksen sekä avasi alan myymälän. Elokuvaosasto Siitoin Filmi Oy teki pääasiassa mainos- ja matkailufilmejä. Myöhemmin Siitoin Filmi Oy kustansi okkultistista, ufologista ja poliittista kirjallisuutta, josta Siitoin itse on kirjoittanut suurimman osan. Siitoin käytti kirjoittaessaan muun muassa salanimiä Peter Siitoin, Jonathan Shedd, Hesiodos Foinix, Peter von Weltheim, Edgar Bock ja Cassius Maximanus. Kaksiosainen Musta Magia on käännetty myös ruotsiksi.
Nuoruudessaan Pekka Siitoin opiskeli myös Suomen Teatterikoulussa ja oli selvänäkijä Aino Kassisen oppilas vuosina 1971–1974 yhdessä Vesa-Matti Loirin kanssa. Kassinen perehdytti Siitoinin myös satanismiin, jota hän on sanonut harjoittaneensa siitä lähtien. Siitoin perusti tuolloin okkultistisen Turun Hengentieteen Seuran, jota seurasi poliittis-okkulttinen Pegasos-seura. Turun Hengentieteen seuran aikoihin Siitoin suoritti kaukoparannusta ja julkaisi runsaasti alaan liittyvää kirjallisuutta.
[muokkaa] Politiikka
Siitoin toimi Suomen Maaseudun Puolueen kunnallisjärjestön varapuheenjohtajana 1970-luvun alussa. SMP:n hajaantumisen ja Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen perustamisen jälkeen Siitoin jäi pois toiminnasta, ryhtyi julkisesti kansallissosialistiksi ja perusti useita järjestöjä, kuten Isänmaallinen Kansanrintama (IKR). Siitoin piti itseään Suomen kansallissosialistisen liikkeen valtakunnanjohtajana ja sai enimmillään muutamia kymmeniä kannattajia.
Sisäasiainministeriö lakkautti neljä hänen perustamaansa järjestöä 1977 uusfasistisina ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisina.
Siitoin sai 141 ääntä vuoden 1996 kunnallisvaaleissa, joka oli kuudenneksi eniten Naantalissa.[2] Hän ei kuitenkaan tullut valituksi johtuen heikommasta vertailuluvusta. Valtuustopaikka jäi 29 äänen päähän.
[muokkaa] Kansallis-Demokraattinen Puolue
Kansallis-Demokraattinen Puolue (KDP) perustettiin korvaamaan kiellettyä IKR:ää kesällä 1978. KDP ei koskaan ollut puoluerekisterissä, eikä se ollut edes rekisteröity yhdistys, jotta yhdistyslainsäädäntö ei koskisi sitä. Käytännössä se toimi kuitenkin virallisen yhdistyksen tavoin. Kansallis-Demokraattinen Puolue oli järjestetty paikallisosastoihin ja paikalliskomendantteja oli eri puolilla Suomea. KDP kuului lyhyen aikaa Kansallinen Rintama (aikaisemmin Kansallinen Liittoneuvosto) -nimiseen suomalaisten kansallismielisten järjestöjen kattojärjestöön, jonka puheenjohtajana toimi Väinö Kuisma. Muut jäsenjärjestöt olivat Arjalainen Germaaniveljeskunta, Arjalaisen Veren Liitto ja Suomen Kansallisrintama, joka toimi aluksi itsenäisenä järjestönä, sittemmin KDP:n alaisuudessa.
Vuonna 1984 KDP:n toiminta oli taantunut lähes pelkäksi postimyynniksi. KDP:ssä yritettiin vallankaappausta jäsenistön ollessa tyytymättömiä johtajansa toimintaan.[3]
Maaliskuussa 1985 Siitoin esiintyi kannattajiensa kanssa Turun yliopiston ylioppilaskunnan kaapelitelevisiossa, Kylä-TV:ssä. Turun yliopistossa alkoi myös esiintyä irlantilaisperäisiä fasistisia tarroja. Toiminta tuli eduskuntakyselyn aiheeksi.[4] Syyskuussa 1985 Siitoin pyysi KDP:n kunniajäseneksi Pentti Linkolaa.[5]
Siitoin esiintyy Arjalaisen Germaaniveljeskunnan (sittemmin Isänmaallinen Oikeisto) silloisen puheenjohtajan Väinö Kuisman kanssa 1990-luvun alussa tehdyllä Sieg Heil Suomi -dokumentilla, jonka on suunnitellut ja ohjannut Nina Stenros. Dokumentti käsittelee pääasiassa Arjalaisen Germaaniveljeskunnan toimintaa sekä Kansallisen Rintaman perustamista.
[muokkaa] Rikostuomiot
Siitoin tuomittiin vuonna 1977 viideksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen yllytyksestä SKP:n Tiedonantaja-lehteä painaneen kirjapaino Kursiivin tuhopolttoon ja Pariisin rauhansopimuksessa kielletyn järjestön perustamisesta. Siitoin itse väitti saaneensa vankeustuomionsa ”pääasiassa poliittisista syistä”. Siitoin oli jo aikaisemmin tuomittu sakkoihin muun muassa ilkivallasta Turun synagogaa vastaan.
[muokkaa] Loppuvaiheet
Viimeiset vuotensa Siitoin asui huvilallaan Vehmaalla. Siitoin kuoli ruokatorven syöpään joulukuussa 2003 Vehmaan terveyskeskuksessa.
[muokkaa] Perhe
Omien sanojensa mukaan Siitoin oli elämänsä aikana ollut kolme kertaa naimisissa. Hänellä oli myös kuusi lasta, joista nuorin syntyi 1994.lähde? Vanhin poika Petri Siitoin kuoli auto-onnettomuudessa Naantalissa 1985 lähdettyään autolla viikonlopuksi varusmieslomalle Säkylästä. Tapahtuma masensi Siitoinia niin paljon, että poliittinen toiminta lamaantui pitkäksi aikaa. Toinen sisaruksista Elina Siitoin kuoli alkoholiin ja pillereihin 28-vuotiaana. Pekka Siitoinin vaimo kuoli tammikuussa 2000. Elossa ovat toinen poika Paul ja toinen tytär Annukka.[1]
[muokkaa] Elämäkerta
Vuonna 2006 julkaistiin Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirjoittama Siitoinia käsittelevä 208-sivuinen elämäkertakirja Suomen Führer – Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin (1944–2003). Vuonna 2010 YLE TV1 esitti Miki Brunoun ohjaaman televisiodokumentin Tosi tarina: Isän valtakunta, joka kertoi Pekka Siitoinista hänen poikansa Paulin silmin.
[muokkaa] Teokset
- Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan (Hesiodos Foinix), Turun hengentieteellinen seura, 1973
- Musta Magia I (Peter Siitoin), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Henget kertovat (Peter von Weltheim), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Uuden ajan unikirja (Cassius Maximanus), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Ufot, uskonto ja paholainen (Jonathan Shedd), Turun hengentieteellinen seura, 1974
- Musta Magia II, Turun hengentieteellinen seura, 1975
- Työväenluokan tulevaisuus (Peter Siitoin), Turun hengentieteellinen seura, 1975
- Paholaisen Katekismus, Kansallis-mytologinen yhdistys, 1977
- Laillinen laittomuus Suomessa, Kansallis-mytologinen yhdistys, 1979
- Rotu-oppi, Kansallis-mytologinen yhdistys, 1983
- Demokratia vaiko Fasismi? (Peter Siitoin), Kansallis-mytologinen yhdistys, 1984
- Kohti uutta uskoa (Peter von Weltheim), Kansallis-mytologinen yhdistys, 1989
[muokkaa] Lähteet
- Mari Kalliala: "Pekka Siitoin – A reprensentative of the cultic milieu" (s. 97–113) Kyösti Pekosen toimittamassa teoksessa The New Radical Right in Finland (The Finnish Political Science Association, 1999)
- Nordling, Iiro & Koskela, Olavi: Suomen Führer: valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin (1944–2003). Helsinki: Iiro Nordling, 2006. ISBN 952-92-0509-0.
- Ike Vil: "Sons of Northern Darkness – runoilijoita ja mielipuolia" – Ike Vilin kirjoittama artikkeli okkultismista Inferno Magazinessa #14 (12/2003).
- Kimmo Miettinen: "Pekka Siitoin – upseeri ja herrasmies" – Pekka Siitoinin haastattelu Bambi-lehdessä (3/1983).
