Pentti Linkola

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pentti Linkola
Pentti Linkola Helsingin kirjamessuilla 2011.
Pentti Linkola Helsingin kirjamessuilla 2011.
Syntynyt 7. joulukuuta 1932 (ikä 81)
Helsinki
Ammatit filosofi, luonnonsuojelija, kirjailija, kalastaja
Ensiteokset Isänmaan ja ihmisen puolesta (1960)
Tunnustukset Eino Leinon palkinto (1983)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Kaarlo Pentti Linkola (s. 7. joulukuuta 1932 Helsinki)[1] on suomalainen radikaali ympäristöfilosofi, toisinajattelija, kehityskriitikko, luonnonsuojelija, ornitologi, kalastaja ja esseisti.

Linkola edustaa syväekologista ajattelusuuntausta. Hän on perustanut Luonnonperintösäätiön, joka ostaa Suomen vanhoja metsiä suojeltaviksi. Ammattikalastajaksi Linkola ryhtyi vuonna 1959.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkola kuuluu isänsä puolelta Collanin ja äitinsä puolelta Suolahden kulttuurisukuihin; äidin puoleisessa suvussa on ollut myös von Fieandteja ja von Esseneitä. Pentti Linkolan isä Kaarlo Linkola oli Helsingin yliopiston rehtori,[2] äidinisä Hugo Suolahti taas oli toiminut samaisen yliopiston kanslerina.

Linkola syntyi ja kasvoi Helsingissä, mutta hänellä oli jo lapsuudessa ja nuoruudessa kiinteä kosketus maaseutuun, sillä perhe vietti kesät Hugo Suolahden maatilalla Vanajaveden rannalla. Linkolan veli oli kansatieteilijä ja Museoviraston intendentti Martti Linkola. Linkola oli naimisissa vuosina 1961–1975 ja hänellä on avioliitosta kaksi tytärtä.[2] Hänen pikkuserkkunsa on biologi Anto Leikola, joka on kirjoittanut Linkolasta artikkelin Suomen kansallisbiografiaan[3][4].

Linkolan kiinnostus luontoon ja luonnonsuojeluun heräsi jo nuorena, sillä hänen isänsä oli kasvitieteilijä ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen (nykyään Suomen luonnonsuojeluliitto) perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Linkola valmistui ylioppilaaksi vuonna 1950[1] ja aloitti eläin- ja kasvitieteen opinnot Helsingin yliopistossa, mutta jätti opintonsa kesken jo ensimmäisen vuoden jälkeen[2]. Opinnot keskeytyivät Linkolan mukaan siksi, että hän on ulkoilmaihminen eikä kykene sisätyöhön.[5] Vuosina 1952–1959 Linkola toimi vapaana luonnontutkijana. Ammattikalastajaksi hän ryhtyi vuonna 1959 ja on kalastanut Päijänteellä, Suomenlahdella, Keiteleellä, Mallasvedellä ja vuodesta 1978 Valkeakosken Vanajavedellä.[1] Hän on jäänyt eläkkeelle ja kalastanut vuodesta 1995 alkaen vain talvisin, kun jäät kantavat.[6]

Linkola on yksi Suomen lintutieteen pioneereista. Hänen ensimmäinen ornitologinen julkaisunsa on yhdessä Olavi Hildénin kanssa koottu Suuri Lintukirja (1955). Linkola oli myös yksi 1960-luvulla ilmestyneen laajan Pohjolan linnut värikuvin -teoksen kirjoittajista. Lintuja hän on tutkinut pitkään: hän on muun muassa rengastanut lintuja yli 60 vuotta ja vuonna 1974 Luonnontieteellisen keskusmuseon alaisuudessa toimivan Rengastustoimiston rengastajatoimikunta palkitsi hänet vuoden rengastajana.[7]

Linkola on kertonut joutuneensa käyttämään mielialalääkkeitä vaikean kliinisen depression hoitoon.[8]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkolan ensimmäinen poliittinen julkaisu oli omakustannepamfletti Isänmaan ja ihmisen puolesta mutta ei ketään vastaan (1960), jossa hän otti voimakkaasti pasifistisen kannan ja kehotti aseistakieltäytymiseen, vaikka olikin itse käynyt armeijan ja on arvoltaan alikersantti. Myöhemmin hänen mielipiteensä sodista ovat muuttuneet: hän on kirjoittanut vastustavansa hyökkäyssotia mutta kannattavansa ekologisen yhteiskunnan puolustamista asein.lähde?

Esseekokoelma Unelmat paremmasta maailmasta (1971) oli Linkolan ensimmäinen kirjan muotoon koottu kannanotto luonnonsuojelun puolesta. Kokoelma, samoin kuten vuonna 1979 ilmestynyt Toisinajattelijan päiväkirjasta, koostuu pääasiassa lehtiartikkeleista ja puheista. Tästä teoksesta Linkola sai vuonna 1983 Eino Leinon palkinnon. Vuonna 1989 Linkola julkaisi kirjan Johdatus 1990-luvun ajatteluun ja vuonna 2004 kirjan Voisiko elämä voittaa. Myös nämä kirjat on koottu hänen lehtikirjoituksistaan, joista useimmat oli vuosien kuluessa julkaistu Suomen Kuvalehdessä.

Kulutusyhteiskuntaa arvostelevilla kirjoituksillaan ja puheillaan Linkola on herättänyt vastustusta mutta myös ihailua.

Linkolan ajattelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maapallon suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkolan ajattelun pääasiallinen lähtökohta on hänen huolensa maapallon ekologisesta tilasta. Hänen mukaansa elämän säilyminen maapallolla edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen sekä ihmisten määrän jyrkkää vähentämistä. Elämän ensisijaisena vihollisena Linkola näkee väestöräjähdyksen ja toissijaisena henkeä kohden kasvavan luonnon kuormituksen.[9] Linkola on vaatinut Kiinan mallia muistuttavaa väestön määrän rajoittamista. Linkolan mukaan tekniikkaa luontoystävällisemmäksi muuttamalla ei voida ratkaista luonnon kuormittumisen ongelmaa, vaan väestön määrän vähentämisen lisäksi on laskettava tekniikan kehitystasoa.lähde?

Ajattelussaan Linkola vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin tekniikan. Väestönkasvu on Linkolan mielestä suurin uhka elämän jatkumiselle, ja hän onkin toistuvasti esittänyt pidäkkeettömän kannatuksensa muun muassa terrorismille aina syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiin.[10] Hän myös hyväksyisi suurkaupunkien vesijohtoverkkojen myrkyttämisen ja tautiepidemiat.[11]

Vihreän liikkeen alkuaikoina Linkola oli mukana muun muassa Koijärven protestissa. Pian vihreisiin liian radikaaliksi osoittautunut Linkola kuitenkin erkani liikkeestä, eikä ollut enää mukana, kun Vihreä liitto puolueena perustettiin. Suoraan toimintaan Linkola on osallistunut myöhemminkin.

Vuonna 1995 Linkola perusti Luonnonperintösäätiön, jonka tarkoituksena on ostaa metsää luonnonsuojelualueiksi. Vuonna 1998 Suomen luonnonsuojeluliitto myönsi Linkolalle ympäristöpalkinnon puolivuosisataisesta elämäntyöstä Suomen luonnon hyväksi ja vuonna 2008 liiton juhlamitalin tunnustukseksi ympäristön hyväksi tehdystä työstä. Vuonna 1988 Linkola sai Lintutieteellisten Yhdistysten Liiton (nyk. Birdlife Suomi) kultaisen ansiomerkin linnuston suojelun eteen tehdystä työstä. Vuonna 2004 Linkola saavutti Yleisradion Suuret suomalaiset -äänestyksessä sijan 18. Moni laskee Linkolan ansioksi sen, että hän "elää kuten opettaakin".

Linkola suhtautuu vieraslajeihin jyrkän torjuvasti: minkit, supikoirat ja luonnossa vapaana liikkuvat kissat tulisi Linkolan mielestä hävittää Suomesta.lähde?

Yhteiskunnallinen ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pentti Linkola vuonna 2006.

Linkolan ajattelussa on hyvin monenlaisia piirteitä, kuten demokratian vastaisuutta[12]. Muun muassa Tampereen yliopiston julkaisussa Aikalainenlähde tarkemmin? Linkola toteaa: "Koululaiset täytyisi opettaa kyseenalaistamaan demokratia, tai ainakin keskustelemaan siitä. Toisaalta on sitten tämä ajatus, että natsismi on paha. Kukaan ei halua keskustella siitä, kuinka loistava filosofia se oikeasti oli. Oliko siinä muutakin pahaa kuin se, että se hävisi toisen maailmansodan?"

Linkolan mukaan demokratia on "kuoleman uskonto",[13] koska on kohtuutonta vaatia tavalliselta kansalta, että se osaisi toimia oikein.[14] Hänen ajattelussaan onkin viime vuosina esiintynyt paljon vanhan ajan eliittiä ihannoivia ja keskivertokansalaisia ("roskaväkeä") arvostelevia piirteitä. Linkolan Väinö Linnan päivillä vuonna 2000 pitämässä puheessa, joka on julkaistu hänen uusimmassa kirjassaan Voisiko elämä voittaa sekä hänen artikkelissaan Hiidenkiven numerossa 1/2001. J. P. Roos on katsonut Linkolan edustavan ajattelussaan ekonatsismia.[14] Jera ja Jyri Hännisen kirjan Tuhansien aatteiden maa mukaan "Linkola on ehkä ainoa avoimesti fasismia ja diktatuuria kannattava julkisuuden henkilö Suomessa" [15].

Linkola on kirjoittanut myös, että korkealla aineellisella elintasolla ihminen paitsi tuhoaa luontoa myös rääkkää itseään henkisesti.[16] Tältä pohjalta hän on kritisoinut muun muassa nykyisenlaista koulutusta. Hänen mielestään nykyisenlainen koulutusputki on ylipitkä.[17] Aikuiskoulutusta Linkola vastustaa vielä enemmän, sillä hänen mielestään ihmisen ei pitäisi olla pakotettu opiskelemaan uutta nuoruutensa jälkeen, ohitettuaan luonnollisen oppimisikänsä.[18] Teoksessaan Voisiko elämä voittaa Linkola kirjoittaa, että koululaitosta pitäisi vaalia yhteiskunnan silmäteränä, mutta että opetuksen sisältöä pitäisi muuttaa nykyisestä.[19]

Linkola on ateisti, mutta hän vastustaa maallistumista.lähde? Hänen mielestään uskossa on paljon hyvää, sillä se on konservatiivinen voima, joka jarruttaa elämän tuhoamista.lähde? Kirkon olisi hänen mielestään hyvä olla moraalinen auktoriteetti.lähde? Linkola liittyi kuitenkin takaisin kirkkoon 2010-luvulla. [20]

Suomea Linkola on arvostellut kulutusyhteiskunnan pohjoisena sillanpääasemana, joka on tihutöissään erityisen röyhkeä jopa muihin teollisuusmaihin verrattuna.[21] Linkola tuomitsee ajatukset, joiden mukaan Suomessa on vielä tilaa, joten suomalaisten ei tarvitsisi kantaa huolta väestöräjähdyksestä. Linkola on kirjoittanut, että suhteellisesti Suomea voidaan pitää maailman tiheimmin asuttuihin maihin kuuluvana, kun otetaan huomioon, millä ilmastovyöhykkeillä maailman maat sijaitsevat. Hän on huomauttanut, että Suomen ilmastovyöhykkeellä melkein kaikkialla muualla maapallolla vallitsee lähes väestötyhjiö.[22] Lisäksi hän vihaa suomalaisten kesämökkeilyä turhana ja rantoja valtaavana ja muistuttaa siitä, että maailmalla on yleinen käytäntö, että ihmisillä on vain yksi asunto. Norjan hän on tosin sanonut olevan "toinen öykkärien maa", koska sielläkin on monia loma-asuntoja.

Linkola on luonnehdittu Suomen tunnetuimmaksi malthusilaiseksi, sillä hänen mukaansa kaikenlaiset ihmiskuntaa kohtaavat katastrofit ovat ainoa keino pelastaa maapallo ekologiselta tuholta.[23]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linkola, Pentti & O. Hilden: Suuri Lintukirja. Otava 1955, uudistettu laitos 1962
  • Isänmaan ja ihmisen puolesta (alaotsikko Mutta ei ketään vastaan). Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 1960. Uusintapainos: Into-pamfletti 2010.
  • Linkola, Pentti: Pohjolan linnut värikuvin: Elinympäristö. Levinneisyys. Muutto. Otava 1963–67.
  • Unelmat paremmasta maailmasta. Porvoo Helsinki: WSOY, 1971 (4. painos 1990).
  • Toisinajattelijan päiväkirjasta. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09514-1.
  • Linkola, Pentti & Soininvaara, Osmo: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Perusta, 1986. ISBN 951-0-14133-X.
  • Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15940-9.
  • Voisiko elämä voittaa: ja millä ehdoilla. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3159-9.

Artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ekologiseen elämäntapaan: yhden artikkelin kirjoittaja. Yliopistopaino 1996
  • Rakkaudesta linja-autoon. Suomen Kuvalehti, Nro. 29, 2010
  • Anhavan kiukunpurkaus. Tieteessä tapahtuu, Vol 29, Nro 4-5, 2011. Artikkelin verkkoversio

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linkola, Pentti: Toisinajattelijan päiväkirjasta. Ensimmäinen painos. WSOY, 1979. ISBN 951-0-09514-1.
  • Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Ensimmäinen painos. WSOY, 1989. ISBN 951-0-15940-9.
  • Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa. Kolmas painos. Tammi, 2005. ISBN 951-31-3377-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Linkola, Pentti Valkeakoski.fi. Viitattu 3.6.2014.
  2. a b c Pentti Linkola Kaleva. 7.12.2007. Viitattu 22.2.2012.
  3. Leikola, Anto: Pentti Linkola, sukulainen ja ystävä. Teoksessa: Vadén, Tere (toim.): Linkolan ajamana. Into-pamfletti 03. Helsinki: Like: Into, 2008. ISBN 978-952-01-0210-4.
  4. Anto Leikola: Linkola, Pentti (1932—) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. Pentti Linkolalle terrorismi on iloinen asia (Persona non grata -ohjelma 26.3.2004, n. 8 minuutin kohdalla) Elävä arkisto. Yle. Viitattu 3.6.2014.
  6. Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja. Turku: Sammakko, 2006. ISBN 952-483-025-6.
  7. Suomen rengastusatlas I", s. 44.
  8. Jussi Konttinen: Pentti Linkolan vuosisata. Helsingin Sanomat, 2. joulukuuta, 2012. vsk. Artikkelin verkkoversio Viitattu 2.12.2012.
  9. Voisiko elämä voittaa, s. 255.
  10. Voisiko elämä voittaa, s. 352.
  11. Aunila, Seija: Tuomiopäivän kalastaja Pentti Linkola Elävä arkisto. 19.1.2007. Yleisradio. Viitattu 4.6.2014.
  12. Voisiko elämä voittaa, s. 362–363.
  13. Voisiko elämä voittaa, s. 362.
  14. a b Roos, J. P.: Linkolan ekonatsismi Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta. Viitattu 6.6.2008.
  15. Tuhansien aatteiden maa - Ääriajattelua nyky-Suomessa, s. 247. Juva: WS Bookwell Oy, 2010.
  16. Johdatus 1990-luvun ajatteluun, s. 183–184.
  17. Toisinajattelijan päiväkirjasta, s. 89.
  18. Toisinajattelijan päiväkirjasta, s. 98–99.
  19. Voisiko elämä voittaa, s. 394–395.
  20. Heljä Korpijoki: Pentti Linkolan linja pitää edelleen Keskisuomalainen. Viitattu 24.7.2014.
  21. Voisiko elämä voittaa, s. 258–259 ja 332–333.
  22. Voisiko elämä voittaa, s. 306.
  23. Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: ”Syy. Malthusilaiset ja uusmalthusilaiset näkemykset”, Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin, s. 165. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6.

Muu kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja. Turku: Sammakko, 2006. ISBN 952-483-025-6.
  • Anhava, Jaakko: ”Linkolan eksymys”, Tieteessä tapahtuu. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta, Vol. 29, Nro 2, 2011. Artikkelin verkkoversio.
  • Borg, Pekka: Herättäjät, tulenkantajat ja muutoksentekijät: Luonnonsuojelun voimahahmot Suomessa. Tampere: Pilot-kustannus, 2008. ISBN 978-952-464-765-6.
  • Kaaro, Jani: ”Pentti Linkola, mainion kalasopan keittäjä”, Luonto-Liiton historia 1943–1998: jatkosodan varjosta Jerisjärven tielle. Helsinki: Luonto-Liitto, 1999. ISBN 951-97204-2-1.
  • Koskimies, Pertti: ”Linkola ja eliitit I. Pentti Linkolan kriitikot käpertyvät ihmiseen”, Tieteessä tapahtuu. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta, Vol. 28, Nro 6, 2010. Artikkelin verkkoversio (pdf) (viitattu 19.2.2012).
  • Koskimies, Pertti: ”Linkola ja eliitit II. Sananselityksiä irti maailmasta”, Tieteessä tapahtuu. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta, Vol. 28, Nro 7, 2010. Artikkelin verkkoversio (pdf) (viitattu 19.2.2012).
  • Kämäräinen, Kauko: Linkola, oikeinajattelija. Tampere: Määrämitta, 1992. ISBN 951-96596-0-9.
  • Kylänpää, Riitta: Nyt vasta näen. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 9789511232841.
  • Mustonen, T., Nieminen, M.: Ahdin nuotta-apajille - Pirkanmaan kalastajat. Tampere: Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja B. Raportteja 9, 2004. ISBN 952-5264-30-0.
  • Nylén, Antti: ”Katkera oppositio”, Vihan ja katkeruuden esseet. Savukeidas, 2007. ISBN 978-952-5500-22-6.
  • Paasilinna, Erno: ”Syyskalassa Pentti Linkolan kanssa”, Yksinäisyys ja uhma. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07942-5.
  • Suominen, Teuvo: ”Pentti Linkola, monisärmäinen ajattelija”, Laulujoutsenen perintö - Suomalaisen ympäristöliikkeen taival. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32428-8.
  • Vadén, Tere (toim.): Linkolan ajamana. Into-pamfletti 03. Helsinki: Like: Into, 2008. ISBN 978-952-01-0210-4.
  • Vilkka, Leena (toim.): Pentti Linkola: Ystävä ja innoittaja. Julkaisija Vihreä elämänsuojelun liitto. Helsinki: Biofilos, 2007. ISBN 978-952-99935-2-9.
  • Saurola, Pertti, Valkama, Jari, Velmala, William: Suomen rengastusatlas I. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, 2013. ISBN 978-952-10-8572-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pentti Linkola.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Pentti Linkola -sitaatteja.