Epidemia
Wikipedia
Epidemia (kreik.) on ajoittain esiintyvä tartuntasairaus, joka tarttuu suureen osaan jonkin alueen väestöstä. Epidemiaa kutsutaan myös kulkutaudiksi. Epidemia voi levitä esimerkiksi pisaratartuntana tai juomaveden välityksellä. Epideemisesti esiintyviä tauteja ovat esimerkiksi influenssa, kolera, rutto ja tuhkarokko. Epidemia rajoittuu tiettyyn maahan tai maanosaan. Epidemioiksi nimitetään myös joitain sellaisia tapauksia, joissa on kyse vain muutamasta tartunnan saaneesta, kuten esimerkiksi armeijassa leviävä aivokalvontulehdus tai lastentarhassa leviävä vatsatauti.
Erityisen suurta ihmisjoukkoa tai suurta maantieteellistä aluetta koettelevaa epidemiaa kutsutaan pandemiaksi.
Epidemioita ehkäistään esimerkiksi rokotuksin, käsienpesukampanjoin sekä kampanjoilla sukupuolitautien ehkäisemiseksi.
Myös muita kuin tartuntatauteja, esimerkiksi itsemurhia sanotaan esiintyvän epidemioina.

