Paul Henreid

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paul Henreid (vasemmalla) Humphrey Bogartin kanssa elokuvassa Casablanca

Paul Georg Julius Hernried Freiherr von Wassel-Waldingau, (10. tammikuuta 1908 Trieste, Itävalta-Unkari (nyk. Italia) - 29. maaliskuuta 1992 Santa Monica, Kalifornia), tunnettu ammattinimeltään Paul Henreid, oli itävaltalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja.

Hän aloitti uransa Wienin teattereissa. Hänen elokuvauransa alkoi 1930-luvun alun saksalaisissa elokuvissa. Vuonna 1935 hän kuitenkin muutti Itävallasta Britanniaan. Sodan alettua hän oli joutua pidätetyksi vihollismaan kansalaisena, mutta onnistui näyttelijäystävänsä avulla välttämään sen. [1] Hän teki debyyttinsä Hollywoodissa pienessä roolissa elokuvassa Hyvästi, Mr. Chips (Goodbye, Mr. Chips, 1939). Kolme vuotta myöhemmin ilmestyivät hänen kaksi kuuluisinta elokuvaa; miespääosa elokuvassa Uusien tähtien alla (Now, Voyager, 1942) jossa vastanäyttelijänä oli Bette Davis sekä Victor Laszlon rooli elokuvassa Casablanca (Casablanca, 1942), jossa vastanäyttelijöinä olivat Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman. Tämän jälkeen hän ohjasi runsaasti niin elokuvia kuin televisioonkin. Hän on saanut urastaan kaksi tähteä Hollywood Walk of Famelle, toisen elokuvista ja toisen televisiosta.

Paul Henreidista tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1946. Hän oli naimisissa Elizabeth Gluckin kanssa vuodesta 1936 aina kuolemaansa saakka. Pariskunnalla oli kaksi lasta. Hän kuoli keuhkokuumeeseen 87-vuotiaana.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paul Henreid.
Henkilökohtaiset työkalut