Itävallan historia

Itävallan historia

Antiikin aika
Hallstattin kulttuuri
Noricum
Marcha orientalis
Babenberg-suku
Privilegium Minus
Habsburgien valta vuoteen 1815
Habsburg-suku
Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Itävallan arkkiherttuakunta
Habsburgien monarkia
Wienin kongressin jälkeen
Itävallan keisarikunta
Saksan liitto
Itävalta-Unkari
Ensimmäinen maailmansota
Sarajevon laukaukset
Ensimmäinen maailmansota
Sotien välinen aika
Saksalainen Itävalta
Ensimmäinen tasavalta
Austrofasismi
Anschluss
Toinen maailmansota
Kansallissosialistinen Itävalta
Toinen maailmansota
Sodan jälkeinen Itävalta
Miehitys
Toinen tasavalta

Itävallan historia. Itävalta (Itävalta-Unkari) oli vuoteen 1918 asti yksi Euroopan suurvalloista.

Sisällysluettelo

1 Itävallan asuttaminen ja kehittyminen suurvallaksi
2 Itävalta Euroopan suurvalta ja hajoaminen
3 Itävalta sodan jälkeen ja liittäminen Suur-Saksaan
4 Itävallan miehitys
5 Itävalta nykyisin
6 Viitteet

Itävallan asuttaminen ja kehittyminen suurvallaksi [muokkaa]

Pääartikkeli: Itävallan historia vuoteen 1815

Kaarle V toimi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijana 1530–1556

Kelttiläiset kansat saapuivat nykyisen Itävallan alueelle 400-luvulla eaa. Heidän maansa liitettiin Roomaan Noricumin provinssina vuonna 9 eaa.^[1] Rooman valtaa kesti 400-luvulla jaa. Rooman vallan jälkeen alueelle vaelsi germaani- ja slaavilaisheimoja. Alue tuli frankkien alaisuuteen. Kristinusko levisi 600-luvulta alkaen.

Pyhän Rooman keisarin Otto Suuren (h. 936–973) viimeisinä vuosina Baijerissa muodostettiin pieni, suunnilleen nykyistä Ala-Itävaltaa vastaava, Ostarrichin rajakreivikunta. Sitä hallitsivat Babenbergit vuoteen 1246 saakka. Vuonna 1278 entiset Babenbergien maat joutuivat Habsburgeille.

Habsburgien oli mahtavimmillaan keisari Kaarle V:n (h. 1519–1556) aikana, jolloin heidän maihinsa kuuluivat Itävallan lisäksi Espanja, Alankomaat ja siirtomaat Amerikoista. Kaarlen aikana maat jakautuivat Itävallan ja Espanjan Habsburgien kesken. Hänen ajoistaan lähtien vuoteen 1806 saakka oli yleensä sama henkilö sekä Itävallan kuninkaana että Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina.

Vuonna 1683 turkkilaiset piirittivät viimeisen kerran Wieniä, jonka jälkeen Habsburgien valtakunta laajeni myös Unkariin. Suvun miespuolisen haaran päättyminen johti 1740 perimyssotaan, jonka kuningatar Maria Teresia kuitenkin voitti.

Itävalta Euroopan suurvalta ja hajoaminen [muokkaa]

Pääartikkeli: Itävallan historia 1815–1918

Frans I luopui Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin arvonimestä vuonna 1806, mutta oli kaksi vuotta aikaisemmin julistautunut Itävallan keisariksi. Täten ensin mainittu keisarikunta hajosi lopullisesti, mutta Itävallasta tuli keisarikunta.

Voitto Napoleonista 1815 johti Wienin kongressiin, jossa suurvallat järjestelivät asiat mieleisikseen. Vuoden 1848 kapinan jälkeen Itävaltaankin oli säädettävä perustuslaki. Itävallalle oli kuitenkin pettymys, kun Saksan yhdistyi 1871 Preussi johdolla, ja Itävalta jäi ulkopuolelle.

Vuoden 1867 kompromissilla Unkarille annettiin valtakunnassa samat oikeudet kuin saksalaisille ja maan nimeksi tuli Itävalta-Unkari. Vastaavia oikeuksia alkoivat pian sen jälkeen vaatia eri puolilla valtakuntaa useat muutkin kansallisuudet, etenkin Böömin tšekit, mutta heidän vaatimuksiaan ei toteutettu.

Vuonna 1908 Itävaltaan liitettiin sen miehittämä Bosnia ja Hertsegovina, mikä johti välirikkoon Venäjän ja Serbian kanssa. Tämä johtikin lopulta ensimmäiseen maailmansotaan, kun Itävallan kruununperillinen Frans Ferdinand surmattiin 1914 Sarajevossa serbinationalistien toimesta.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hävinneellä puolella taistellut Habsburgien Itävalta-Unkari paloiteltiin eri kansallisuuksien kesken.^[2] Maan saksalaisia jäi edustamaan Itävallan tasavalta.

Itävalta sodan jälkeen ja liittäminen Suur-Saksaan [muokkaa]

Pääartikkeli: Itävallan historia 1918–1945

Pienentynyttä, saksalaista Itävaltaa ei pidetty elinkelpoisena ja monet olisivat halunneet liittää maan Saksaan, mutta sodan voittajat eivät tätä sallineet.

Sisäisten ristiriitojen vuoksi kansleri Engelbert Dollfuss lopetti maaliskuussa 1933 demokratian ja alkoi hallita diktaattorina Italian fasistien ja suojeluskuntien tuella. Saksassa natsien valtaannousu johti painostukseen liittää Itävalta natsi-Saksaan. Saksan joukot marssivat maahan lopulta 1938 ja maa liitettiin Suur-Saksaan (Anschluss). Nimi Itävalta poistettiin käytöstä, ja maasta muodostettiin aluksi Ostmark -niminen osamaa^[3], mutta myöhemmin se jaettiin useisiin hallintoaleisiin. Maan juutalaiset ja kymmenet tuhannet muut siirrettiin keskitysleireille.

Itävallan miehitys [muokkaa]

Pääartikkeli: Itävallan historia vuodesta 1945

Liittoutuneet valloittivat Itävallan huhtikuussa 1945. Neuvostoliitto asetti maahan Karl Rennerin johtaman hallituksen, jota länsiliittoutuneet eivät aluksi tunnustaneet. Liittoutuneiden valvontakomissio tunnusti hallituksen syksyllä 1945 hallituksen täydentämisen ja vaaleista sopimisen jälkeen. Maa jaettiin neljään miehitysvaltioiden sektoriin. Vaalit järjestettiin marraskuussa 1945. Maan miehitys päättyi valtiosopimukseen ja liittoutuneiden joukkojen vetäytymiseen 1955.

Itävalta sopi kauppasopimuksen ECC:n kanssa 1972, mutta piti silti yllä hyviä suhteita itäblokin maihin. Vuodesta 1970 vuoteen 1983 maan kanslerina toimi Bruno Kreisky. Itävalta haki aktiivista roolia maailmanpolitiikassa etenkin YK:n kautta. Kurt Waldheim toimi YK:n pääsihteerinä 1972–1981 ja myöhemmin liittopresidenttinä.

Itävalta nykyisin [muokkaa]

Heinz Fischer, maan nykyinen presidentti, astui virkaan vuonna 2004.

Neuvostoliiton romahdettua Itävalta lähestyi muita Euroopan maita ja liittyi Suomen ja Ruotsin mukana Euroopan unioniin vuonna 1995 ja otti ensimmäisten joukossa käyttöön euron vuonna 1999.^[4]

Äärioikeistolainen Vapauspuolue Jörg Heiderin johdolla sai 27 % äänistä vuonna 1999. Se pääsi hallitukseen vuonna 2000 ulkomaiden vastustuksesta huolimatta. Vuoden 2002 vaaleissa puolue menetti suosiotaan.^[5]

Sosiaalidemokraattisen puolueen (SPÖ) hallittua kolme vuosikymmentä vuonna 2000 muodostettiin oikeistokoalitio, johon kuuluivat konservatiivinen kansanpuolue (ÖVP) ja oikeistolainen vapauspuolue (FPÖ). EU julisti Itävallan diplomaattiseen eritykseen seitsemäksi kuukaudeksi vastalauseena Vapauspuolueen asemalle. Vapauspuolueen politiikan ja johdon aiheuttaman kuohun jälkeen liittokansleri Wolfgang Schüssel (ÖVP) julisti 9. syyskuuta 2002 vaalit pidettäväksi ennenaikaisesti. 24. lokakuuta vaaleissa ÖVP voitti maanvyöryvoiton; 42,3 % äänistä ja FPÖ jäi 10,1 %:iin.^[5]

Koalitiohallitus ÖVP:n ja FPÖ:n välillä jatkui 28. helmikuuta 2003 pitkällisten hallitusneuvottelujen jälkeen ja Wolfgang Schüssel jatkoi liittokanslerina. Maahan säädettiin uudet turvapaikanlakijoita koskevat lait, joita pidetään Euroopan tiukimpina.^[5]

Vuoden 2006 vaaleissa 1. lokakuuta 2006 sosiaalidemokraatit otti voiton. SPÖ kieltäytyi yhteistyöstä Vapauspuolueen kanssa, eivätkä sen paikat riittäneet Vihreidenkään kanssa hallituksen muodostamiseen. Kolmikuukautisten hallitusneuvottelujen jälkeen SPÖ ja ÖVP sopivat suuresta koalitiohallituksesta Alfred Gusenbauer kanslerina.^[5]

Huhtikuussa 2008 paljastuivat Josef Fritzlin järkyttävät teot lapsiaan kohtaan.^[5]

Vuoden 2008 vaalit järjestettiin ennenaikaisesti suuren koalitiohallituksen kaaduttua. Niiden voittajiksi nousivat kaksi oikeistopopulistista maahanmuuttovastaista puoluetta FPÖ ja BZÖ, jotka saivat yhteensä lähes 30 % kannatuksen. Suurimpana puolueena säilyi sosiaalidemokraatit. BZÖ:n johtaja ja entinen FPÖ:n johtaja Jörg Haider kuoli auto-onnettomuudessa pian vaalien jälkeen.^[5]

Huhtikuussa 2010 presidentti Heinz Fischer valittiin toiselle kaudelle. Lokakuussa Wienin kunnalllisvaaleissa Vapauspuolue kiri sosiaalidemokraattien ohi suurimmaksi puolueeksi 26 prosentin ääniosuudella.^[5]

Viitteet [muokkaa]

↑ The Celtic and Roman Eras Austria: A Country Study. Library of Congress, 1994.
↑ Treaty of Saint-Germain, (1919) Encyclopedia Britannica
↑ Iso tietosanakirja, 15. osa (Vasenkätisyys-Öölanti), 1939, art. Wien
↑ Austria European Commission
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g Timeline Austria BBC news