Andorran historia

Andorran historian varhaisvaiheista ei ole kovinkaan paljon tietoa, mutta vanhimmat todisteet ihmisasutuksesta ovat 12 500 vuotta vanhoja. Andorran pitkät ja lumiset talvet hidastivat ihmisten asettumista alueelle, josta eivät myöskään monet varhaisista valtakunnista olleet kiinnostuneet. Legendan mukaan Kaarle Suuri olisi antanut Andorralle itsenäisyyden jo vuonna 788 kiitollisuudestaan taistelusta maureja vastaan. Nykyinen Andorran ruhtinaskunta syntyi kuitenkin vuosina 1278 ja 1288 tehdyissä sopimuksissa. Niissä sovittiin, että Andorran ruhtinashallitsijoina toimivat vuorovuosina espanjalainen Urgellin piispa ja ranskalainen Foix’n kreivi.

Urgellin piispan asema on säilynyt samana vuosisatojen ajan, mutta Ranskan ruhtinashallitsijan titteli on siirtynyt Ranskan presidentille. Foix’n kreiviltä se siirtyi ensin Ranskan kuninkaalle, kun Foix’n kreivi Henrik IV:stä tuli 1589 kuningas. Presidentti sai ruhtinashallitsijan aseman 1870.

Andorra oli perinteisesti ollut Pyreneiden keskellä hyvin eristyksissä muusta maailmasta, mutta 1900-luvulla maa on alkanut avautumaan monilla eri tavoin: sinne on rakennettu kunnolliset tiet Espanjasta ja Ranskasta ja maahan on kehittynyt matkailutaloutta. Andorran poliittinen ilmapiiri on muuttunut samalla 1900-luvun lopulla. Pääministerin virka perustettiin 1981, ja maan uusi perustuslaki hyväksyttiin 1993, jolloin Urgellin piispan ja Ranskan presidentin asemat muuttuivat enemmän seremonialliseksi. Andorra on liittynyt myös Yhdistyneisiin kansakuntiin ja Euroopan neuvostoon sekä pyrkinyt 2000-luvulla pääsemään eron veroparatiisin maineestaan.

Varhainen historia

Vanhimmat todisteet ihmisasutuksesta Andorrassa ovat 12 500 vuotta vanhat luunsirpaleet. Pienen ihmisjoukon tiedetään asuneen neoliittisella kaudella Gran Valira -joen laaksossa lähellä Sant Julià de Lòriaa. Andorran pitkät ja lumiset talvet hidastivat ihmisen asettumista sinne. Varhaisimmat ihmisryhmät olivat todennäköisesti nomadeita, jotka olivat alueella vain vähän aikaa.

Andorran ensimmäisiä vakituisia asukkaita olivat ilmeisesti ibereihin kuuluneita andosinoja, jotka kreikkalainen historioitsija Polybios mainitsee kuvaillessaan Hannibalin matkaa halki Pyreneiden.

Andorra kuului Rooman valtakuntaan, mutta Rooma ei ollut kovinkaan kiinnostunut syrjäisestä alueesta. Rooman valtakunnan kaaduttua visigootit kulkivat alueen halki, mutta hekään eivät olleet kiinnostuneet pysyvän asutuksen perustamisesta Andorraan.

Islaminuskoiset maurit valtasivat myös Andorran vallattuaan Pyreneiden niemimaan. Alueiden yli 750 vuotta kestänyt takaisinvaltaus alkoi 732 Poitiers’n taistelusta, jossa frankit löivät al-Andalusin.

Ensimmäiset maininnat itsenäisyydestä

Legendojen mukaan Kaarle Suuri olisi antanut Andorralle itsenäisyyden vuonna 788 kiitollisuudestaan andorralaisten rohkeudesta vastustaa maureja. Andorrassa uskotaan, että Kaarle Suuri julkaisi 800-luvun alussa virallisen dokumentin, jossa olisi virallisesti vahvistettu Andorran itsenäisyys. Historioitsijat uskovat, että Andorran perustamissopimus on myöhempi väärennös, joka oli luotu, jottei Ranska tai Espanja liittäisi pientä valtiota omaan alueeseensa.

Andorran laaksot mainitaan ensimmäisen kerran dokumentissa vuodelta 839. Siinä vahvistettiin Andorran kuuden seurakunnan ja niiden kirkkojen ja muiden omistuksien kuuluvan espanjalaiselle Urgellin hiippakunnalle. Sopimuksen vahvisti neljä vuotta myöhemmin Kaarle Kaljupää, joka antoi Andorran laaksot Urgellin kreiville Sunifredille.

Andorran poliittinen valta säilyi Urgellin kreiveillä vuoteen 1007, jolloin Ermengol I siirsi puolet Andorrasta Urgellin piispoille. Koko Andorran piispoille luovutti Ermengol VI vuonna 1133. Urgellin hiippakunta allekirjoitti vuonna 1159 sopimuksen, joka takasi Andorran aseman Urgellin piispojen hallinnassa mutta se olisi Caboetin aatelissuvun läänityksenä. Kun Caboetin perijätär Arnalda de Caboet meni naimisiin vuonna 1185 varakreivi Arnau de Castellbòn kanssa, Urgellin piispa vastusti läänityksen siirtymistä Castellbòille, jotka saivat kuitenkin Andorran seuraavana vuonna. Arnaldan ja Arnaun tytär nai puolestaan vuonna 1208 Foix’n kreivin Roger-Bernard II:n, jolloin läänitys siityi Foix’n suvulle.

Andorran ruhtinaskunnan luominen

Romaaninen kirkko Canillossa.

Urgellin piispojen ja Foix’n kreivien välillä oli 1200-luvun alussa useita kiistoja Andorran asemasta. Andorralaiset vannoivat vuonna 1226 uskollisuuttaan Urgellin piispoille. Kiista paheni kuitenkin tästä, ja Urgellin kreivi joutui auttamaan hiippakuntaa, kun Roger-Bernard II hyökkäsi sen kimppuun. Roger IV teki kirkon kanssa rauhan, mutta paavi Innocentius IV joutui vuonna 1251 lähettämään rauhanneuvottelijan osapuolten välille.

Nykyinen ruhtinaskunta syntyi vuosina 1278 ja 1288 tehdyissä sopimuksissa. Ensimmäinen sopimus loi yhtenäishallinnon Urgellin piispojen ja Foix’n kreivien välille. Kumpikin Andorran ruhtinashallitsijoista sai samat oikeudet Andorran hallintaan. Andorralaisten tuli maksaa pieni vuotuinen vero, joka suuntautui vuorovuosin Urgellin piispalle ja Foix’n kreiville. Toinen sopimus vahvisti alkuperäisen sopimuksen sisällön ja teki pieniä muutoksia ruhtinashallitsijoiden välille.

Andorralainen arkkitehtuuri eli kukoistuskauttaan keskiajalla. Monia romaanista tyyliä edustaneita kirkkoja rakennettiin. Ulkoasultaan yksinkertaiset kirkot saivat innoitusta Lombardian kirkoista. Kirkkorakennusten lisäksi monia romaanisia siltoja on edelleen pystyssä Andorrassa.

Andorran parlamentin edeltäjä maaneuvosto perustettiin 1419. Se sai alkunsa, kun joidenkin johtavien sukujen edustajat vaativat ruhtinashallitsijoilta demokraattisesti valittua elintä, jossa edustajat voisivat edustaa kansaa päivänpoliittisissa asioissa. Sekä Urgellin piispa Francesc de Tovia että Foix’n kreivi Jean I hyväksyivät ehdotuksen ja olivat näin perustamassa yhtä Euroopan vanhimmista parlamenteista. Neuvostoon äänestettiin 2–3 edustajaa jokaisesta kunnasta, ja neuvosto pystyi päättämään henkilöitä edustamaan kansaa ruhtinashallitsijoiden edessä.

Andorralaiset alkoivat saada 1400- ja 1500-luvuilla monia talouteen liittyviä etuja. Heidät vapautettiin vuonna 1468 kaikista veroista, jotka liittyivät markkinoille Andorran ulkopuolelta tulleisiin tavaroihin. Andorra la Vella sai vuonna 1516 luvan pitää verovapaat markkinat kahden viikon välein, ja vuonna 1534 Foix’n kreivi vapautti andorralaiset kaikista suvun hallinnassa olevien teiden kautta kuljetuista tavaroista. Espanjan kuningas Kaarle I antoi vuonna 1538 andorralaisten jopa luvan käydä kauppaa sekä Espanjan että Ranskan kanssa, vaikka maat olivat sotatilassa.

Ranskan kuninkaasta toinen ruhtinashallitsija

Kun Foix’n kreivistä Henrikistä tuli 1589 Ranskan kuningas Henrik IV, Ranskan kuninkaasta tuli Andorran uusi ruhtinashallitsija Urgellin piispan rinnalle. Vallanvaihto ei oikeastaan vaikuttanut andorralaisten elämään, vaikka esimerkiksi vuonna 1622 Andorrasta pyydettiin miehiä Ranskan sotajoukkoihin. Ludvig XIII lakkautti vuonna 1640 Urgellin piisojen aseman, mutta ne palautettiin kymmenen vuotta myöhemmin.

Tupakasta tuli 1600-luvulla merkittävä tuote, sillä sitä pystyi helposti salakuljettamaan Espanjan puolelle. Ruhtinashallitsijat kuitenkin kielsivät tupakankasvattamisen, Urgellin piispa määräsi vuonna 1735 kaikki plantaasit tuhottavaksi. Salakuljetus kuitenkin jatkui edelleen, ja vuonna 1790 maahan tuli piispan pyynnöstä espanjalaisia joukkoja pysäyttämään salakuljetusta.

Ranskan vallankumouksen jälkeen 1793 ranskalaisen ruhtinashallitsijan titteli ei siirtynyt kenellekään. Napoleon otti 1806 Andorran ruhtinashallitsijan aseman itselleen. Pyreneiden niemimaan sodan loppuvaiheissa, vuosina 1812–1814, Andorra oli osa Ranskaa. Vuonna 1870 ruhtinaskumppanin asema siirtyi Ranskan presidentille.

Andorralaiset olivat käyttäneet jo pitkään hyödykseen monenlaisia verovapauksiansa, ja he pitivät oikeutenaan kaupata mitä tahansa kenelle tahansa. Salakuljetuksesta kasvoi 1800-luvulla talouden kulmakiviä. Karlistisotien aikana 1830- ja 1840-luvuilla Andorran kautta kuljetettiin Espanjan ja Ranskan välillä aseita, pakolaisia ja tavaroita.

Alkujaan äänestyksiin sai osallistua vain johtavien sukujen miespuoliset perheenpäät, mutta demokratisoituminen eteni uudestaan 1866, kun äänestysoikeus annettiin kaikille yli 25-vuotiaille perheenpäille. Heitä oli tuolloin 781 noin 5 000 asukkaan maassa. Yleisneuvoston jäsenien virkakausi oli neljän vuoden mittainen.

Teollistumisen aika ja avautuminen ulkomaailmalle

Teollistuminen ja maailmansodat

Andorra alkoi teollistua 1800-luvun puolivälissä, kun maassa avattiin rautakaivoksia ja pieniä rautasulattamoita. Rautateollisuus jäi kuitenkin kehittymättömäksi, sillä maan rautamalmi oli heikkotasoista ja liikenneyhteydet olivat haasteelliset.

Andorra oli perinteisesti ollut Pyreneiden keskellä hyvin eristyksissä muusta maailmasta. Valtio alkoi kuitenkin 1900-luvulla avautua paremmin myös muulle maailmalle. Espanjasta avattiin tie Andorraan vuonna 1913 ja Ranskasta 1935. Ranska ja Espanja olivat myös perustamassa Andorran postilaitosta. Maan ensimmäinen laskettelukeskus avattiin 1934 ja Encampin vesivoimala 1935.

Venäläissyntyinen seikkailija Boris Skossyreff pyrki vuonna 1933 Andorran johtoon julistettuaan itsensä Andorran kuninkaaksi Boris I:ksi. Hän sai hankkeelleen jonkin verran paikallista tukea, mutta Urgellin piispa lähetti Andorraan joukkoja, jotka häätivät Skossyreffin maasta. Tapahtumien seurauksena myös parlamentti hajotettiin ja ranskalaiset sotilaat tulivat turvaamaan hetkellisesti maata. Joukko nuoria miehiä valtasi 5. huhtikuuta 1933 parlamentin ja vaati miesten yleistä äänioikeutta. Syyskuussa äänioikeus hyväksyttiin Urgellin hiippakunnan vastustuksesta huolimatta. Päätös kumottiin vuonna 1941, mutta yleinen miesten äänioikeus palautettiin vuonna 1947. Naiset saivat äänioikeuden vuonna 1970.

Toisen maailmansodan aikana Andorra pysyi neutraalina, mutta maa oli merkittävä salakuljetusreitti Vichyn Ranskasta Espanjaan. Sodan jälkeen Andorra alkoi todellisesti avautua, ja vuonna 1952 se allekirjoitti Yleismaailmallisen tekijänoikeussopimuksen. Se oli ensimmäinen kansainvälinen sopimus, jonka Andorra hyväksyi itsenäisesti.

Matkailun nousu ja liittyminen kansainväliseen toimintaan

Andorrassa alettiin 1950-luvulla panostaa matkailuelinkeinoon. Hiihtomatkailu nähtiin loogisena valintana erityiskohteeksi, ja maahan alettiin kehittää ympärivuotisia virkistyspaikkoja. Matkailuun panostaminen toi uusia työpaikkoja ja uutta vaurautta, mitkä puolestaan kiihdyttivät väestönkasvua. Kun Andorrassa oli vuonna 1949 noin 5 900 asukasta ja vuoden 1960 väestönlaskennan mukaan 8 392 asuakasta, vuonna 1974 asukkaita oli jo noin 25 000 ja vuonna 1994 noin 55 000.

Talouden lisäksi hallitsijaruhtinaat uudistivat myös poliittista ilmapiiriä 1900-luvun lopulla. Lainsäädäntävalta ja toimeenpanovalta päätettiin erottaa 1981, jolloin perustettiin myös pääministerin virka. Andorran parlamentti kokoontui ensimmäisen kerran tammikuussa 1982, ja pääministerinä aloitti Òscar Ribas Reig. Hän joutui eroamaan huhtikuussa 1984, kun hänen yrityksensä tuoda maahan tuloverotus epäonnistui. Tulovero oli osa uudistusta, joita yritettiin tuoda taloudellisten vaikeuksien takia. Andorrassa oltiin kärsitty marraskuussa 1982 pahoista lumimyrskyistä ja maailmanlaajuisesta taantumasta.

Kun Espanja liittyi tammikuussa 1986 Euroopan yhteisöön, Andorraa hallitsi kaksi yhteisöön kuulunutta maata. Andorra itse teki kesäkuussa 1990 Euroopan yhteisön kanssa laajan kauppasopimuksen, joka takasi sille vapauden ostaa ja myydä teollisuustuotteita yhteisön sisällä yhdenmukaisella tariffilla. Sen ansiosta Andorra pystyi käymään kauppaa EY:n jäsenvaltioiden kanssa olematta kuitenkaan yhteisön jäsen.

Perustuslakia alettiin muotoilla vuonna 1990, ja kolme neljäsosaa andorralaisista hyväksyivät perustuslain kansanäänestyksessä 1993. Uusi perustuslaki säilytti edelleen valtionpäämiehen aseman Urgellin piispalla ja Ranskan presidentillä, mutta heidän rooleistaan tuli pitkälti seremoniallisia. Samalla muun muassa ammattiliitot ja poliittiset puolueet laillistettiin. Perustuslain ansiosta Andorra sai myös itsenäisen oikeuslaitoksen ja parlamentti oikeuden muodostaa itsenäisesti ulkopolitiikka. Se takasi Andorralle myös vapauden liittyä haluamiinsa kansainvälisiin järjestöihin. Andorra liittyikin vielä samana vuonna Yhdistyneisiin kansakuntiin ja vuonna 1994 Euroopan neuvostoon. Espanja ja Ranska puolestaan perustivat vuoden 1993 lopulla Andorraan suurlähetystön.

Andorra ja Euroopan unioni laajensivat yhteistyötään vuonna 2004, kun osapuolet solmivat sopimuksen, joka takasi pohjan muun muassa yhteistyölle ympäristö-, liikenne- ja kulttuuriasioissa sekä alueellisessa politiikassa. Andorra on 2000-luvulla pyrkinyt pääsemään myös eroon veroparatiisin maineestaan. Maassa löysennettiin maaliskuussa 2009 pankkisalaisuutta, jotta muut valtiot pystyisivät etsimään veropakolaisia ja rahanpesijöitä. Veropakolaisuutta pyrittiin hillitsemään lisää kesäkuussa 2013, jolloin Andorrassa otettiin käyttöön tuloverotus. Vuonna 2018 pankkisalaisuutta löysennettiin entisestään.

Lähteet

• Augustin, Byron: Andorra. Tarrytown, NY: Marchall Cavendish Benchmark, 2009. ISBN 978-0-7614-3122-0. Google-kirjat (viitattu 4.4.2016).
• Emerson, Michael: Andorra and the European Union. Brussels: Centre for European Policy Studies, 2017. ISBN 978-92-9079-733-3. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 12.3.2019). (englanniksi)
• International Dictionary of Historic Places: Southern Europe. Chicago and London: Fitzroy Dearborn Publishers, 1995. ISBN 1-884964-02-8. Google-kirjat (viitattu 5.5.2019).
• Western Europe 2003. London: Europa Publications Limited, 2003. ISBN 1-85743-152-9. Google-kirjat (viitattu 4.4.2016).