Belgian historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Belgian historia on vuosisatojen ajan ollut sidoksissa Alankomaiden ja Luxemburgin historiaan. Nykyiset rajat maiden välille on vedetty vasta 1800-luvulla. Maiden asema on muuttunut sitä mukaa kun valta Euroopassa on vaihdellut eri tahojen käsissä antiikin Roomasta Kaarle Suurelle, Habsburgeille, Ranskaan, Saksaan, ja Euroopan unioniin.

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Belgian alueen asukkaat mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 56 eaa. Julius Caesarin kirjassa Gallian sodasta, jossa belgae-heimot mainitaan rohkeimmiksi kaikista galleista.[1] Rooman valtakunnan romahduksen jälkeen germaaniset heimot valtasivat Gallian 500-luvulla. Frankit perustivat merovingien valtakunnan, joka hallitsi 500-luvulta 700-luvun puoliväliin asti. Dynastian ensimmäinen kuningas, Klodvig (481–511), kääntyi vuonna 496 kristinuskoon. Viimeiset merovingikuninkaat olivat käytännössä nukkehallitsijoita, sillä valta oli vähitellen siirtynyt kuninkailta heidän major domuksilleen. Merovingeja seurasivat valtaistuimelle karolingit, major domus Pipin Heristalilaisen jälkeläiset. Ensimmäiseksi karolingikuninkaaksi itsensä huudatti vuonna 751 Pipin Heristalilaisen pojanpoika Pipin Pieni. Pipiniä puolestaan seurasi hänen pojanpoikansa Kaarle Suuri (742–814).lähde?

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikingit tekivät ryöstöretkiään Keski-Euroopassa 800- ja 900-luvulla, ja niiltä suojautumisessa paikalliset lääninherrat olivat tärkeitä. Samalla heille kertyi muutenkin valtaa. Erityisen mahtavaksi kehittyi Flanderin kreivikunta, joka kasvoi kattamaan paljon nykyistä Belgian Flanderia laajemman alueen.[2]

1200-luvulta alkaen tekstiilien tuotanto ja muu kansainvälinen kauppa voimistuivat. Ypres, Ghent, Brugge, Bryssel ja Antwerpen kehittyivät Euroopan taiteen, kulttuurin ja kaupan keskuksiksi. Vuonna 1340 Ghent oli Euroopan toiseksi suurin kaupunki Pariisin jälkeen.[2]

Brysselin Grand Placen rakennuksia.

Burgundin herttuakunta hallitsi Belgian aluetta vajaan vuosisadan, mutta heidän valtakautensa oli alueen kultakautta. Filip Hyvä piti Brysseliä pääkaupunkinaan ja siksi häntä kunnioitetaan nimellä Conditor Belgii, Belgian perustaja. Tuohon aikaan perustettiin Leuvenin yliopisto, Brysseliin rakennettiin mahtava aukio Grand Place, ja taiteet kukoistivat.[2] Bruggelainen Jan van Eyck oli yksi pohjoiseurooppalaisen varhaisrenessanssin suurista nimistä.[3]

Habsburgit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1519 alue päätyi perimysten kautta Habsburgien Espanjan Kaarle I:lle. Kaarlen perillinen Filip II päätti kukistaa Alankomaiden protestantit, mikä johti itsenäisyyssotaan. Utrechtin liitossa muodostettu Seitsemän yhdistyneen alankomaan tasavalta kapinoi Espanjan valtaa vastaan.[4]

Alankomaat itsenäistyivät kahdeksankymmenvuotisen sodan päätyttyä vuonna 1648. Flanderin ja Brabantin maakunnat, jotka käsittivät pääosan nykyisestä Belgiasta, jäivät kuitenkin edelleen Espanjan alaisuuteen, ja niistä käytettiin tämän jälkeen nimeä Espanjan Alankomaat, kunnes ne vuonna 1713 joutuivat Itävallalle ja saivat sen mukaisesti nimen Itävallan Alankomaat.[5] Ranskan vallankumouksen jälkeen Napoleon valloitti Belgian ja Alankomaat ja liitti ne Ranskaan 1795. Napoleonin häviön jälkeen 1815 Alankomaista, Belgiasta ja Luxemburgista muodostettiin yhtenäinen kuningaskunta.[5]

Egide Charles Gustave Wappers Belgian vuoden 1830 vallankumouksen episodi, 1834, taidemuseossa Brysselissä.

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 1830 belgialaiset kapinoivat Ranskan sotajoukkojen avustuksella. Kapinassa katolilaiset ja liberaalit vastustivat autoritaarista protestanttia kuningasta. Aluksi Belgian oli tarkoitus liittyä Ranskaan, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan painostuksesta maahan kutsuttiin kuningas saksalaisesta Saksi-Coburg-Gothan suvusta. Kuningas Leopold I astui valtaistuimelle 21. heinäkuuta 1831. Sota Alankomaita vastaan jatkui vielä vuoteen 1839, jolloin maiden välille solmittiin rauhansopimus.lähde? Uudella monarkialla oli moderni, liberaali perustuslaki, vaikkakin äänioikeus oli rajattu noin yhdelle prosentille väestöstä ja ranska oli ainoa virallinen kieli, vähemmistöasemastaan huolimatta.

Kongo tunnustettiin kuningas Leopold II:n henkilökohtaiseksi omaisuudeksi vuonna 1885 Berliinin kongressissa, ja hän joutui lahjoittamaan sen Belgialle siirtomaaksi vuonna 1908. Tätä ennen oli brittiläisessä lehdistössä paljastettu Kongon raakuudet, joissa viidennes väestöstä eli kymmenen miljoonaa kongolaista oli kuollut.lähde?

Belgian paikka Ranskan ja Saksan välissä on historian saatossa osoittautunut vaaralliseksi. Siitä huolimatta, että suur­vallat olivat vuonna 1839 tehdyllä sopimuksella taanneet Belgian pysyvän puolueetto­muuden, Saksa hyökkäsi sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa maan läpi Ranskaan.[6] Lisäksi Belgiasta on hyvin lyhyt matka Ison-Britannian rannikolle. Tämän johdosta Yhdistynyt kuningaskunta on aina pyrkinyt varmistamaan, etteivät manner-Euroopan suurvallat saa Belgiaa haltuunsa.lähde?

Vuonna 1960 Kongo sai itsenäisyytensä ja vuonna 1962 myös Ruanda ja Burundi itsenäistyivät.[7]

Belgia oli mukana perustamassa Euroopan unionia ja NATOa.

Kesäkuun 2010 parlamenttivaalien jälkeen syntyi pitkä hallituskriisi, kun vaaleissa edustajia saivat yksitoista puoluetta eikä mikään puolueista saanut yli 20 prosenttia äänistä. Hallitusneuvottelut kestivät yli puolitoista vuotta, ja ne loppuivat vasta joulukuussa 2011, kun kuningas Albert II nimitti Elio Di Rupon pääministeriksi. Belgia oli ennätyksellisen kauan ilman hallitusta.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The City of Antwerp City of Atwerpen
  2. a b c History Lonely Planet
  3. Jan Van Eyck's Arnolfini "Wedding" Portrait ART at the State University of New York, College at Oneonta
  4. The Union of Utrecht (1579) History of the Netherlands. Huygens Instituut voor Nederlandse Geschiedenis. Viitattu 13.3.2011. (englanniksi)
  5. a b Background Note: Belgium US Department of State
  6. Otavan iso Fokus, 1. osa (A-El), s. 348-350, art. Belgia. Otava, 1973. ISBN 951-1-00273-2.
  7. Timeline Belgium BBC News
  8. Belgia sai uuden hallituksen 540 päivän väännön jälkeen YLE Uutiset. 5.12.2011. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 1.2.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]