Tanskan historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tanskassa on ollut pysyvää asutusta 11000-luvulla eaa. Maataloudesta tuli tärkeä elinkeino 3000-luvulla eaa. Tanskan valtakunta muodostui viikinkiajan kuluessa. 1400-luvulla Tanska ja Norja yhdistyivät. Tanska oli pitkään Pohjois-Euroopan voimakkain valtio, mutta menetti 1600-luvulla asemansa Ruotsille. Tanskan ja Ruotsin viimeinen sota käytiin vuonna 1812, jolloin Tanska menetti Norjan. 1900-luvun alussa Tanska noudatti puolueettomuuspolitiikkaa, mutta joutui vuosina 19401945 Saksan miehittämäksi. Nykyisin Tanska on pohjoismaisen mallin mukainen hyvinvointivaltio sekä Naton ja EU:n jäsen.

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan alueella on ollut yhtenäinen asutus jo kivikaudelta lähtien. Ensimmäiset jääkauden jälkeiset merkit pysyvästä asutuksesta on ajoitettu noin vuoden 12 000 eaa. tienoille, ja maanviljelys yleistyi noin 3000 eaa. Myöhäiseltä kivikaudelta, noin 4000 eaa. on säilynyt monia esineitä, hautalöytyöjä ja taidokkaita saviastioita.[1] Esihistoriallisella ajalla samaan kulttuuripiiriin kuuluivat nykyisen Tanskan lisäksi myös Slesvig ja Skåne.

Tanska nousi pronssikaudella merkittävään asemaan Pohjois- ja Keski-Euroopan välisessä kaupassa. Todisteena tästä ovat tältä ajalta (1800–500 eaa.) peräisin olevat runsaat arkeologiset löydöt. Pronssikaudella Tanskassa kukoisti kulttuuri, joka hautasi vainajia arvoesineiden kanssa mahtaviin hautakumpuihin. Tanskasta on löydetty runsaasti pronssikautisia hautoja, jotka kertovat yhteisöstä, joka oli jakautunut eri yhteiskuntaluokkiin.

Esiroomalaisella rautakaudella yhteydet etelään ja kelttiheimoihin tiivistyivät. Monenlaisten löytöjen perusteella Tanskalla oli myös yhteyksiä Rooman valtakuntaan.[1] Rautakaudelta ovat lisäksi peräisin kuuluisat soihin uhratut ruumiit, kuten Tollundin mies.

Muinaisenglantilaiset runoelmat Widsith ja Beowulf ovat varhaisimpia kirjallisia lähteitä, joissa kuvataan myöhäisrautakautisen Tanskan elämää ja kulttuuria.

Viikinkiretket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Viikinkiaika ja Viikingit

Viikinkiaika tarkoittaa noin vuosia 8001050. Suuri osa viikingeistä oli lähtöisin Tanskan alueelta. Tanskalaiset viikingit suuntasivat ryöstöretkensä ennen kaikkea Englantiin ja Ranskaan. Tanskalaiset viikingit pitivät 800–900-luvuilla Englannissa hallussaan laajaa aluetta, jota kutsuttiin nimellä Danelagen.

Kuningas Harald Sinihammas kastettiin vuonna 965, mikä vakiinnutti kristinuskon aseman Tanskassa. Hänen poikansa Sven Haaraparta valloitti Englannin. Knuut Suuren kuoleman jälkeen vuonna 1035 Englanti irtaantui Tanskan otteesta.

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skandinavia vuonna 1219.

Tanskan kirkko itsenäistyi saksalaisesta Hampuri-Bremenin arkkihiippakunnasta, kun Lundin arkkipiispanistuin perustettiin vuonna 1104. Tanskassa oli 1100-luvulla monia sisällissotia. Valdemar I yhdisti kuningaskunnan piispa Absalonin kanssa. Hänen hallintoaikanaan Kööpenhaminasta tuli tärkeä kauppapaikka. Tanskasta tuli hetkellisesti Itämeren suurvalta. Valdemar ja hänen seuraajansa tekivät useita ristiretkiä varsinkin nykyisen Viron alueelle, jossa legendan mukaan Dannebrog putosi alas taivaasta taistelussa vuonna 1219. Tanskan mahti romahti 1220-luvulla.

Kalmarin unioni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kalmarin unioni

Kuningatar Margareeta I meni naimisiin Norjan kuningas Haakon VI:n kanssa yhdistäkseen kaksi kuningaskuntaa. Hänen elinaikanaan pohjoismaat yhdistyivät virallisesti Kalmarin unioniksi vuonna 1397. Margareetan kuoltua vuonna 1412, hallitsijaksi tuli siihen asti nimellisesti hallinnut Eerik Pommerilainen, jonka aikana unioni hajosi sisäisiin erimielisyyksiin. Unioni hajosi lopullisesti Kristian II:n surmattua Sten Sturen kannattajia Tukholman verilöylyssä.

Ruotsin erosi unionista lopullisesti vuonna 1521 Kustaa Vaasan johdolla.[2] Norja pysyi unionin jäsenenä ja oli 1500-luvulta lähtien suorassa alissuhteessa Tanskaan.[3]

Uskonpuhdistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonpuhdistus alkoi Tanskassa vuonna 1536. Fredrik I:n kuoltua katoliset piispat ottivat vallan maassa ja kielsivät Kristian III:n valinnan kuninkaaksi, koska hän oli reformaation kannattaja. Lyypekin pormestari ja useat aateliset vastustivat jyrkästi piispoja, mikä johti kirkon omaisuuden takavarikkoon ja papiston käännyttämiseen luterilaisuuteen.

Suurvalta-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suurvalta
Pohjoismaat vuonna 1646 Brömsebron rauhan jälkeen.

Tanska oli suhteellisen voimakas 1500- ja 1600-luvuilla. Sen talous hyötyi kahdeksankymmenvuotisesta sodasta, koska Alankomaista saapui paljon ammattitaitoisia pakolaisia. Tanska kuului kolmikymmenvuotisen sodan häviäjiin, koska Kristian IV arvioi väärin voimansa hyökätessään Saksaan. Ruotsi hyökkäsi vuonna 1643 Lennart Torstenssonin johdolla Tanskaan, mikä johti Tanskan kannalta epäedulliseen Brömsebron rauhaan. Siinä Tanska joutui luovuttamaan Ruotsille Jämtlandin, Härjedalenin, Hallandin, Gotlannin ja Saarenmaan. Vuonna 1658 Tanska kävi toisen tappiollisen sodan Ruotsia vastaan. Roskilden rauhan tuloksena Tanska luovutti Ruotsille Skånen, Blekingen, Bornholmin saaren sekä Bohusin ja Trondheimin läänit. Tämän jälkeen käytiin vielä sota, jossa Ruotsi yritti valloittaa Tanskan kokonaan, mutta tämä hanke epäonnistui. Vuonna 1660 Kööpenhaminassa solmitussa rauhansopimuksessa Tanska sai takaisin Trondheimin läänin ja Bornholmin saaren.

Fredrik III pakotti aateliset luopumaan verovapaudestaan ja vakiinnutti kuninkaan valtaa.

Tanska valloitti 1600-luvulla myös siirtomaita. Niitä olivat Tanskan Länsi-Intia, joka käsitti nykyiset Yhdysvaltain Neitsytsaaret vuosina 16711917,[4] sekä Tranquebar Intiassa 16201845.[5] Myös Grönlanti oli siirtomaan asemassa vuoteen 1953 saakka, jolloin se muutettiin Tanskan maakunnaksi.

Uusi aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaorjuus lakkautettiin vuonna 1788, mikä teki talonpojista maanomistajia. Samoihin aikoihin valistusajattelu ja nationalismi alkoivat kasvattaa suosiotaan. Tanskalla oli 1600-luvulta alkaen useita siirtokuntia Euroopan ulkopuolella. Grönlanti ja Islanti sijaitsivat Pohjois-Atlantilla. Trankebarin siirtokunta perustettiin Intian etelärannikolle vuonna 1620 ja Karibianmerellä oli kolme siirtokuntaa. Afrikan länsirannikkolta vietiin orjia.

Napoleonin sotien kustannukset näännyttivät Tanskan ennestään hyvän talouden. Brittien laivasto hyökkäsi Kööpenhaminaan vuonna 1801. Vuosina 1807 britit takavarikoivat Tanskan laivaston itselleen, mikä johti Tanskan liittoutumiseen Ranskan kanssa ja liittymiseen sotaan Ruotsia vastaan. Vuonna 1813 valtio oli konkurssissa ja kuningas Fredrik VI antautui vuonna 1814. Samana vuonna solmittiin Kielin rauha, jonka seurauksena Norja siirtyi Ruotsille ja Tanskalle luvattiin Pommerin alue.

1900-luvulta nykypäivään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskasta tuli perustuslaillinen monarkia 5. kesäkuuta 1849. Naiset saivat äänioikeuden vuonna 1915. Tanska oli puolueeton ensimmäisessä maailmansodassa.

Tanska julistautui puolueettomaksi toisen maailmansodan alkaessa, mutta Saksa miehitti sen hyökkäämättömyyssopimuksesta huolimatta 9. huhtikuuta 1940 operaatio Weserübungissa. Islanti julistautui itsenäiseksi vuonna 1944. Vuonna 1948 Tanska myönsi autonomian Färsaarille. Tanskasta tuli Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuonna 1945 ja Naton jäsen vuonna 1949. Vuonna 1959 Tanska liittyi Euroopan vapaakauppa-alueeseen ja vuonna 1973 kansanäänestyksen jälkeen EEC:hen. mutta eurovaluutta torjuttiin kansanäänestyksessä vuonna 2000.[6]

2. maailmansodan päättymisestä 1960-luvun loppuun kansantalouden kehitys oli suotuisaa ja väestö kaupungistui, mutta 1970-luvulla valuuttapolitiikka ja öljykriisi aiheuttivat talouden alamäkeä, ja 1980-luvun alussa työttömyys nousi yli kymmeneen prosenttiin ja valtionvelka 70 prosenttiin bruttokansantuotteesta.[7] Vuonna 1982 Poul Schlüteristä tuli ensimmäinen konservatiivinen pääministeri sataan vuoteen. Hän erosi 1993 tamilipakolaisiin liittyvän skandaalin vuoksi ja tilalle nousi sosiaalidemokraatti Poul Nyrup Rasmussen. Vuoden 2001 vaalit voitti konservatiivien ja liberaalien vaaliliitto johdossaan Anders Fogh Rasmussen, ja äärioikeistolainen Tanska kansanpuolue sai 22 paikkaa. Maahanmuutto oli yksi Rasmussenin vaaliteemoista. Rasmussen menestyi myös 2005 ja 2007 vaaleissa. 2009 hän siirtyi NATOn johtotehtäviin ja tilalle nousi Lars Lokke Rasmussen.[6]

Vuodesta 2001 Tanska on osallistunut sotatoimiin Afganistanin sodassa 400 sotilaan voimin.[8] Vuonna 2003 Tanska oli mukana hyökkäämässä Irakiin. Se veti joukkonsa pois vuonna 2007.[9]

Vuonna 2006 tanskalainen sanomalehti Jyllands-Posten julkaisi profeetta Muhammadista pilapiirroksen, joka herätti voimakkaita tunteita islamilaisissa maissa.[6]

Vasemmistoblokki voitti vuoden 2011 kansankäräjävaalit, minkä seurauksena Helle Thorning-Schmidtistä tuli pääministeri. Hän on ensimmäinen naispääministeri Tanskan historiassa. Vuosien 2008-2009 taloustaantuman jälkeen talouskasvu on ollut hitaampaa kuin muualla Pohjoismaissa, syynä eurokriisi ja työn tuottavuuden hidas kasvu korkeista palkoista johtuen. Työllisyystilanne on tosin parempi kuin Euroopassa keskimäärin, ja velkaa suhteellisen vähän.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Danish Prehistory Nationalmuseet
  2. Historia Maatiedosto Ruotsi. Suomen suurlähetystö Tukholma. Viitattu 6.12.2011.
  3. Backgrund note: Norway US Department of State
  4. The Danish West Indies Statens Arkivet (englanniksi)
  5. Tranquebar projects SASNET - Swedish South Asian Studies Network Lund University
  6. a b c Denmark Timeline BBC
  7. An Economic History of Denmark Econimic History Association.
  8. YLE uutiset
  9. Denmark to pull troops from Iraq BBC News 2007

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.