Islannin maihinnousu
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Pääosa sisällöstä on lähteetöntä ja ainoastaan yksittäinen tapahtuma lähteistetty |
| Islannin miehitys Operaatio Fork | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa toista maailmansotaa | |||||||||
 Brittien tavoitteena oli tuhota kaikki laskeutumispaikat (merkitty sinisellä) ja varmistaa satamat (merkitty punaisella). Kuljetusvaikeuksista johtuen joukoilta kului viikko päästä saaren pohjoisosiin.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
eversti Robert Sturges |
pääministeri Hermann Jonasson | ||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
2 risteilijää |
60 upseeria, tuntematon määrä poliiseja sekä vapaaehtoisia | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
1 kuollut (itsemurha)lähde? |
ei tiedossa | ||||||||
|
pieni joukko Saksan kansalaisia vangittu | |||||||||
Islannin maihinnousu, koodinimeltään operaatio Fork, oli Britannian kuninkaallisen laivaston suorittama sotatoimi Islannissa toisessa maailmansodassa.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brittien tavoite Islannin miehittämisessä oli estää saksalaisia tekemästä sitä ensin. Kun Adolf Hitlerin mielenkiinto Islannin suhteen heräsi brittien maihinnousun jälkeen, hän käski sodanjohtonsa suunnitella Islannin kaappaaminen briteiltä, tälle suunnitelmalle annettiin nimeksi operaatio Ikarus. Sitä ei pantu koskaan toimeen sillä se olisi edellyttänyt muiden, sittemmin hylättyjen operaatioiden toteuttamista ensin.
Operaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merijalkaväen sotilaat nousivat 7. toukokuuta Greenockissa risteilijöihin HMS Berwick ja HMS Glasgow, joiden suojana olivat hävittäjät HMS Fortune ja HMS Fearless. Osasto lähti seuraavana päivänä merelle kohti Islantia. Merijalkaväki nousi maihin varhain aamulla 10. toukokuuta 1940, jolloin brittijoukot purettiin aluksista Islannin pääkaupungissa Reykjavíkissa.[1] Vastarintaa kohtaamatta joukot katkaisivat nopeasti viestintäyhteydet ja ottivat strategiset kohteet haltuunsa. Islannissa olleet Saksan kansalaiset pidätettiin ja heidät siirrettiin risteilijöihin kuljetettavaksi Britanniaan. Pakko-otettuaan paikalliset ajoneuvot, joukot siirtyivät Hvalfjörðuriin, Kaldaðarnesiin, Sandskeiðiin ja Akranesiin saksalaisten mahdollisten vastatoimien varalta. Seuraavien päivien aikana Reykjavíkiin toimitettiin ilmatorjuntakalustoa.
Maihinnousupäivän iltana Islannin hallitus esitti protestin tapahtuneesta kutsuen sitä törkeäksi Islannin puolueettomuuden loukkaukseksi. Samana päivänä pääministeri Hermann Jónasson piti radiopuheen, jossa hän kehotti islantilaisia suhtautumaan brittiläisiin sotajoukkoihin vieraanvaraisesti. Britit lupasivat korvauksen kaikista aiheuttamistaan vahingosta ja samalla luvattiin joukkojen poistuvan kokonaisuudessaan sodan päätyttyä.
.jpg)
Maihinnousuun osallistui 746 merijalkaväen huonosti varustettua ja vain osittain koulutettua miestä. Vaikka maihinnousu suoritettiin menestyksekkäästi joukot eivät olisi kyenneet puolustamaan 103 000 neliökilometrin aluetta. 4 000 Britannian armeijan sotilasta nousi maihin 17. toukokuuta Islannissa vaihtaen merijalkaväen joukot. Myöhemmin miesten lukumäärä kohosi 25 000:een.
Task Force 19[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden kuluttua brittijoukot korvasi yhdysvaltalaiset 40 000 miehen suuruiset joukot, jotka viipyivät saarella sodan loppuun saakka. Yhdysvaltain vastuu saaren puolustuksesta päättyi lokakuussa 1946, mutta sopimuksen mukaan Yhdysvallat varasi mahdollisuuden sijoittaa saarelle tarvittaessa joukkojaan.