Islannin maihinnousu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Islannin miehitys
Operaatio Fork
Osa toista maailmansotaa
Brittien tavoitteena oli tuhota kaikki laskeutumispaikat (merkitty sinisellä) ja varmistaa satamat (merkitty punaisella). Kuljetusvaikeuksista johtuen joukoilta kului viikko päästä saaren pohjoisosiin.
Brittien tavoitteena oli tuhota kaikki laskeutumispaikat (merkitty sinisellä) ja varmistaa satamat (merkitty punaisella). Kuljetusvaikeuksista johtuen joukoilta kului viikko päästä saaren pohjoisosiin.
Päivämäärä:

10. toukokuuta 1940

Paikka:

Islanti

Casus belli:

estää Saksaa miehittämästä saarta

Lopputulos:

Islanti liittoutuneiden valvontaan

Osapuolet

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Kanada

Islannin lippu Islanti

Komentajat

eversti Robert Sturges

pääministeri Hermann Jonasson

Vahvuudet

2 risteilijää
2 hävittäjää
746 merijalkaväen sotilasta

60 upseeria, tuntematon määrä poliiseja sekä vapaaehtoisia

Tappiot

1 kuollut (itsemurha)lähde?

ei tiedossa

pieni joukko Saksan kansalaisia vangittu

Islannin maihinnousu, koodinimeltään operaatio Fork, oli brittien suorittama sotatoimi Islannissa toisen maailmansodan aikana.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittien tavoite Islannin miehittämisessä oli estää saksalaisia tekemästä sitä ensin. Kun Adolf Hitlerin mielenkiinto Islannin suhteen heräsi brittien maihinnousun jälkeen, hän käski sodanjohtonsa suunnitella Islannin kaappaaminen briteiltä, tälle suunnitelmalle annettiin nimeksi operaatio Ikarus. Sitä ei pantu koskaan toimeen sillä se olisi edellyttänyt muiden, sittemmin hylättyjen operaatioiden toteuttamista ensin.

Operaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merijalkaväen sotilaat nousivat 7. toukokuuta Greenockissa risteilijöihin HMS Berwick ja HMS Glasgow, joiden suojana olivat hävittäjät HMS Fortune ja HMS Fearless. Osasto lähti seuraavana päivänä merelle kohti Islantia. Merijalkaväki nousi maihin varhain aamulla 10. toukokuuta 1940, jolloin brittijoukot purettiin aluksista Islannin pääkaupungissa Reykjavíkissa.[1] Vastarintaa kohtaamatta ne katkaisivat nopeasti viestintäyhteydet ja ottivat strategiset kohteet haltuunsa. Islannissa olleet Saksan kansalaiset pidätettiin ja heidät siirrettiin risteilijöihin kuljetettavaksi Britanniaan. Pakko-otettuaan paikalliset ajoneuvot, joukot siirtyivät Hvalfjörðuriin, Kaldaðarnesiin, Sandskeiðiin ja Akranesiin saksalaisten mahdollisten vastatoimien varalta. Seuraavien päivien aikana Reykjavíkiin toimitettiin ilmatorjuntakalustoa.

Maihinnousupäivän iltana Islannin hallitus esitti protestin tapahtuneesta kutsuen sitä törkeäksi Islannin puolueettomuuden loukkaukseksi. Samana päivänä pääministeri Hermann Jónasson piti radiopuheen, jossa hän kehotti islantilaisia suhtautumaan brittiläisiin sotajoukkoihin vieraanvaraisesti. Britit lupasivat korvauksen kaikista aiheuttamistaan vahingosta ja samalla luvattiin joukkojen poistuvan kokonaisuudessaan sodan päätyttyä.

Maihinnousun komentoaluksena toiminut HMS Berwick.

Maihinnousuun osallistui 746 merijalkaväen huonosti varustettua ja vain osittain koulutettua miestä. Vaikka maihinnousu suoritettiin menestyksekkäästi joukot eivät olisi itse kyenneet puolustamaan 103 000 neliökilometrin suuruista Islannin saarta. Toukokuun 17. päivänä Britannian armeijan 4 000 miestä nousivat maihin Islantiin vaihtaen merijalkaväen joukot. Myöhemmin miesten lukumäärä kohosi 25 000:een.

Task Force 19[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden kuluttua brittijoukot korvasi yhdysvaltalaiset 40 000:en miehen suuruiset joukot, jotka viipyivät saarella sodan loppuun saakka. Yhdysvaltain vastuu saaren puolustuksesta päättyi lokakuussa 1946, mutta sopimuksen mukaan Yhdysvallat varasi mahdollisuuden sijoittaa saarelle tarvittaessa joukkojaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]