Kristian IV
Kristian IV (12. huhtikuuta 1577 Frederiksborgin linna – 28. helmikuuta 1648 Kööpenhamina) oli Tanskan ja Norjan kuningas vuosina 1588–1648. Hän oli edellisen kuninkaan, Fredrik II:n poika.
Vuosina 1611–1613 Kristian IV kävi Kalmarin sotaa Ruotsia vastaan. Vuonna 1625 hän arvioi voimansa väärin ja otti osaa kolmikymmenvuotiseen sotaan protestanttien puolella pyrkiessään estämään Ruotsin vaikutusvallan kasvun Saksassa. Johann Tilly kuitenkin voitti Tanskan armeijan ja valloitti Jyllannin, jonka jälkeen Kristian teki rauhan keisari Ferdinand II:n kanssa 1629.
Ruotsia häiritsevällä ulkopolitiikallaan Kristian sai vielä myöhemmin aikaiseksi uuden sodan Ruotsia vastaan 1643–45, kun Lennart Torstensson johti armeijansa Tanskaan. Tanskan menetettyä Jyllannin ja Skoonen hänet pakotettiin ankarin ehdoin Brömsebron rauhaan 1645.
Kristian IV:n heikkouksia olivat uhkapelaaminen, naiset ja alkoholi, mutta paheistaan huolimatta hän oli hyvä ja tehokas hallitsija, erityisesti talouden alalla. Hän lakkautti ammattikuntalaitoksen ja perusti kauppakomppanioita sekä tehtaita. Hän rakennutti paljon ja perusti useita kaupunkeja, mm. Kristianian (nykyinen Oslo), Kristiansandin ja Kristianstadin.
Lähteet [muokkaa]
- Childs, John: Warfare in the Seventeeth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.
| Edeltäjä: Fredrik II |
Tanskan ja Norjan kuningas 1588–1648 |
Seuraaja: Fredrik III |
Sivulta puuttuu