Fredrik II (Tanska)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fredrik II, Tanskan ja Norjan kuningas.

Fredrik II (1. heinäkuuta 15344. huhtikuuta 1588) oli Tanskan ja Norjan kuningas vuodesta 1558 aina kuolemaansa saakka. Hän oli edeltäjänsä Kristian III:n poika.

Fredrik II:n hallituskauden alkupuolta leimasivat sodat, muun muassa Ruotsia vastaan 15631570 käyty sota, jossa Fredrik yritti vallata serkkunsa Eerik XIV:n hallitseman Ruotsin Tanskan alaisuuteen. Fredrikin itsensä johtamat sotajoukot menestyivät kuitenkin heikosti, ja vain Ruotsin sisäiset levottomuudet esitävät Tanskan nöyryyttämisen, ja rauhansopimuksessa asiat palautettiin sotaa edeltäneeseen tilaan.

Sodan jälkeen Fredrik keskittyi rauhan ylläpitämiseen, mutta kehitti silti Tanskan laivastoa. Ulkopolitiikassaan hän suuntautui muihin protestanttisiin valtioihin, ja muun muassa kosi Englannin kuningatarta Elisabet I:tä – tosin laihoin tuloksin. Elisabet kuitenkin löi Fredrikin Sukkanauharitarikunnan jäseneksi.

Henkilönä Fredrik II:ta on luonnehdittu kuumapäiseksi, turhamaiseksi, uhkarohkeaksi ja kunnianhimoiseksi. Hänellä oli tapana juhlia rankasti, juoda paljon ja syödä usein ylen; hänen kuolemansakin sanotaan usein aiheutuneen ylenpalttisesta ryyppäämisestä.

Fredrik II:n valtakausi oli vaurauden ja kasvun aikaa Tanskan historiassa. Hän muun muassa rakennutti Kronborgin mahtavan renessanssipalatsin, perusti Fredrikstadin kaupungin Norjaan, aloitti fredriksborginhevosen jalostuksen ja tuki suuresti tunnettua tähtitieteilijää Tyko Brahea.

4. huhtikuuta 1588 Fredrik II kuoli 53-vuotiaana. Hänet haudattiin Roskilden tuomiokirkkoon. Kuninkaana häntä seurasi hänen vanhin poikansa Kristian IV.

Avioliitto ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20. heinäkuuta 1572 kuningas Fredrik II nai Mecklemburg-Schwerinin prinsessan Sofian (15571641), joka isänsä kautta polveutui Tanskan kuningas Hannusta. Pari sai seitsemän lasta:

  1. Elisabet (15731626), naimisiin 1590 Braunschweigin herttuan Henrik Juliuksen kanssa.
  2. Anna (15741619), naimisiin 1589 Englannin kuninkaan Jaakko I:n kanssa.
  3. Kristian (15771648), Tanskan ja Norjan kuningas
  4. Ulrik (15781624)
  5. Augusta (15801639), naimisiin 1596 Holstein-Gottorpin herttuan Juhana Aadolfin kanssa.
  6. Hedwig (15811641), naimisiin 1602 Saksin vaaliruhtinaan Kristian II:n kanssa.
  7. Juhana (15831602), oli menossa naimisiin Moskovan Venäjän hallitsijan Boris Godunovin tyttären Ksenian kanssa, mutta sairastui ja kuoli ennen häitä.
  Edeltäjä:
Kristian III
Tanskan ja Norjan kuningas
1559–1588
Seuraaja:
Kristian IV
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.