Lukemisen erityisvaikeus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lukemisen erityisvaikeus (yhdessä kirjoittamisen erityisvaikeuden kanssa: lukivaikeus, lukihäiriö) eli dysleksia on todennäköisesti neurologinen tai neurobiologinen häiriö. Oireina voi olla esimerkiksi lukemisessa hitaus tai vaikeus sekä samankaltaisten äänteiden oikeinkuulemisen vaikeus, ja lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeudessa myös kirjoittamisessa kirjainten tai niiden paikan sekoittuminen, kirjainten poisjäänti, ylimääräisten kirjainten lisääminen tai sanojen puuttuminen. Lukemisen erityisvaikeuden syynä olevia geenivirheitä on löydetty ainakin neljä ja sen vakavuutta kuvataan asteikolla yhdestä neljään. Lukihäiriö vaikeuttaa lukemista, kirjoittamista ja luetun ymmärtämistä.[1]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ICD-10-tautiluokituksen mukaan lukemisen erityisvaikeus (dysleksia) on eräs psyykkisen kehityksen häiriöistä. Se on oppimiskyvyn vaikeuksista yleisin, ja se ei johdu peruskoulutuksen tasosta, sairauksista tai vammoista, ja se saattaa ilmetä koko elämän ajan.[2] Muita oppikyvyn vaikeuksia ovat laskemiskyvyn erityisvaikeus (dyskalkulia) ja kirjoittamisen erityisvaikeus (dysgrafia), ja ne voivat esiintyä samanaikaisesti.[3] Lukemisen erityisvaikeuden oireita ovat kirjallisen ilmaisun niukkuus, kankeus ja virheiden suuri määrä ja siihen liittyy aina vieraiden kielten oppimisvaikeus. Muita tähän sairauteen liittyviä oireita voivat olla mm. tilan, suuntien ja ajan hahmottamisvaikeudet, motoriset vaikeudet ja matemaattisen ajattelun vaikeudet.[4] Lukemisen erityisvaikeutta ei luokitella kehitysvammaisuuteen kuuluvaksi.[3] Sen taustalla oleva neurologinen poikkeama hermoston toiminnassa on pysyvä ja sitä ei voida korjata käyttäytymisen uudelleenopetuksella, mutta siitä aiheutuvia haittoja voidaan pyrkiä vähentämään oppimiskyvyn muiden osa-alueiden käytön tehostamisella.

Lukemisen erityisvaikeudessa henkilön (lapsi tai aikuinen) luetun ymmärtäminen tai lukemistarkkuus on henkilön ikään, älykkyyteen tai koulutukseen verrattuna selvästi odotettua huonompaa. Lukemisen vaikeus voi ilmetä mm. eri kirjainten erottelussa toisistaan tai äänteiden (tai äänneyhdistelmien) yhdistämisessä kirjoitettuihin merkkeihin. Lukemisen erityisvaikeus esiintyy yleisemmin pojilla ja miehillä kuin tytöillä ja naisilla.[3] Oppimisen erityisvaikeuksien syy on keskushermoston näitä toimintoja säätelevien hermorakenteiden toiminnan poikkeaminen tavanomaisesta, ja joskus syynä voi olla neurologinen sairaus.[3]

Lukemisen erityisvaikeuden perusta on se, että kokonaisen sanan merkitys ei hahmotu automaattisesti yhdellä silmäyksellä aivojen äänne- ja tavutietoisuuden sekä sanojen näkövasteen häiriön vuoksi. Lukivaikeus aiheuttaa sen, että kirjainmerkit muutetaan yksi kerrallaan äänteiksi ja koostetaan sanaksi, ja tämä vie aivokapasiteettia mm. sanan mieleenpainamiselta ja sen liittämiseltä muihin yhteyksiin.[4] Kirjoittamisen erityisvaikeus voi ilmetä mm. huonona käsialana, kieliopillisina virheinä, tavutusvirheinä ja vaikeutena jäsentää kappaleita.[3]

Lukemisen erityisvaikeuksia omaavaan henkilöön on aikaisemmin liitetty oletuksia laiskuudesta tai tavanomaista alhaisemmasta älykkyydestä, mutta nykyään on mahdollista, että oppimisen vaikeuksien syynä voidaan pitää jotain oppimisen erityisvaikeutta. Nykyisin oppimisen erityisvaikeus pyritään yleensä tunnistamaan varhaisessa iässä, jotta voidaan ottaa käyttöön sopivia keinoja oppimisvaikeuksien vaikutusten vähentämiseksi. Lukemisen erityisvaikeus on spesifinen eikä yleensä ilmene puheessa. Poikkeuksena lukemalla opitut asiat saattavat puhekielessä esiintyä totutusta poikkeavassa järjestyksessä. Lukemisen erityisvaikeus ei liity älykkyyden tai aistitoiminnassa (näköaisti, kuulo) oleviin puutteisiin tai opetuksen laatuun.

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukemisen erityisvaikeuksia esiintyy noin 5–10 prosentilla ihmisistä.lähde? Suurin osa oireista ovat tasoltaa lieviä: lukeminen ja kirjoittaminen on tavallista hitaampaa ja vaikeampaa. Lukemisen häiriön arvioidaan eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan periytyvän 30–70 prosentissa tapauksista.lähde? Professori Heikki Lyytisen johtaman suomalaistutkimuksen mukaan noin joka toisella vakavasti lukemisen erityisvaikeuksien kanssa elävistä suomalaisista on samasta vaivasta kärsivä lähisukulainen.lähde tarkemmin?

Oireiden keholliset syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aivojen takaraivo-ohimolohkossa on alue, joka reagoi hyvin varhain kirjainjonoihin. Reagointi tapahtuu jo paljon ennen kuin aivojen klassinen kielialue on ehtinyt aloittaa toimintansa. Lukemisen erityisvaikeuden omaavalla henkilöllä on viive reagoinnissa tai se puuttui kokonaan alueella, joka tavanomaisilla henkilöilä aktivoituu aina sanojen aikana. Tämän takia kielen ymmärtämisen alueella aktivoituminen tapahtuu lukemisvaikeuksia omaavalla henkilöllä selvästi hitaammin kuin tavanomaisesti. Lukemisvaikeuksia omaavien anatomiassa on myös havaittu poikkeavuus, jossa eräs aivojen osa (planum temporale) on oikeassa ja vasemmassa aivopuoliskossa samankokoinen tai oikealla hieman suurempi, kun taas normaaleilla vasen puoli kehittyy selvästi suuremmaksi.

Hoito ja itsehoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahdollinen oppimisen erityisvaikeus tulisi diagnostisoida mahdollisimman nuorena. Erityisvaikeuden varhainen toteaminen mahdollistaa häiriön hoidon (kuntoutuksen).[3]

Lukivaikeuden hoitamiseen voidaan käyttää muun muassa neuropsykologista kuntoutusta ja puheterapiaa. Tavallisin ja tutkituin menetelmä on kuitenkin sellainen erityisopetus, jonka tavoitteena on fonologisen tietoisuuden (tietoisuuteen ottaa kieli tietoisen tarkastelun alle) kehittäminen. Kuntoutuksen ajankohta on yleensä lukemaan oppimisen yhteydessä. Sen tehoon vaikuttaa merkittävästi lapsen motivaatio ja lukuharrastus. Markkinoilla on myös lukuisia hoitokeinoja, joilla ei ole osoitettua tehoa. Näistä Suomessa tavallisimpia ovat sensomotorinen kuntoutus, asentohoito, aivojumppa, omega-3 -rasvahapot sekä oppimistyylien mukainen opetus.[5]

Lukemisen erityisvaikeuden aiheuttamia oppimisvaikeuksia voidaan pyrkiä korjaamaan mm. seuraavilla opiskelutekniikkaan liittyviää asioilla:

  1. Harjoitellaan muistamistekniikoita
  2. Keskustellaan opittavasta asiasta ryhmässä
  3. Käytetään oman oppimistyylin kannalta parasta tapaa oppia
  4. Laaditaan käsitekarttoja (asioiden nimet ja niiden yhteydet)
  5. Liitetään asia käytännön tilanteisiin
  6. Muodostetaan jäsennelty yleiskuva muistettavasta asiasta
  7. Muokataan esitetty aihe omien käsitteiden mukaiseksi
  8. Tehdään asioita ja yhdistetään näin teoria käytäntöön
  9. Tunnistetaan pääasiat (keskeiset asiat)
  10. Vaihdetaan tietoja oppimisesta muiden opiskelijoiden kanssa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mitä on oppimisvaikeus Varsinais-Suomen Dysleksia. Viitattu 8.10.2010.
  2. Kuntoutusportti
  3. a b c d e f Huttunen 2010
  4. a b Müller 2010
  5. Austin P.: Huuhaata oppimisen vaikeuksiin. Helsingin Sanomat, 15.5.2007, s. D2 (Tiede & Luonto).
  6. Müller 2010, luettavissa 27.5.2011

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erilaisen oppijan käsikirja. 2007. Erilaisten oppijoiden liitto ry

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]