Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”AD/HD” ohjaa tänne. Asteen albumista, katso AD/HD (albumi)

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö, josta käytetään lyhennettä ADHD (engl. attention deficit hyperactivity disorder), on yksi yleisimmin diagnosoiduista neurologisista tai neuropsykologisista poikkeavuuksista. Se on kuitenkin vilkkaan keskustelun ja osin erimielisyyksienkin kohteena. Tarkkaavaisuushäiriötä esiintyy 4-7 prosentilla väestöstä. ADHD:ta on aikaisemmin pidetty ensisijaisesti lastentautina, koska osalla tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivistä oireet lievenevät aikuistumisen jälkeen. Enemmistöllä ADHD-aikuisista tarkkaavaisuuden vaikeudet kuitenkin merkittävästi vaikeuttavat elämää, sillä ADHD voi aiheuttaa esimerkiksi unihäiriöitä ja haastavaa käytöstä [1]. ADHD onkin yhä useammin diagnosoitu myös aikuisilta. Lyhenteiden AD ja HD välissä käytetään toisinaan vinoviivaa eli AD/HD. Tällä halutaan korostaa, että AD eli tarkkaavaisuushäiriö ja HD eli ylivilkkaushäiriö voivat kumpikin esiintyä myös erikseen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tautiluokitus ja kriteerit

ADHD on tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden häiriö, jonka taustalla on sekä geneettisiä, anatomisia että neurofysiologisia poikkeavuuksia. Potilailla etenkin otsalohkojen etuaivokuoren toiminta poikkeaa normaalista. ADHD esiintyy 3-6 prosentilla suomalaisista lapsista. Puolella potilaista häiriö jatkuu aikuisikään.

ADHD:n ydinoireita ovat tarkkaavaisuuden ongelmat sekä ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Nämä ydinoireet voivat esiintyä joko yhdessä tai erikseen, ja potilaalla voi olla kaikkia oireita samanaikaisesti tai ensisijaisesti joko tarkkaavuushäiriö tai ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. ADHD:n liitännäisoireina havaitaan usein unihäiriöitä, oppimisvaikeuksia, käytöshäiriöitä, masennusta ja ahdistuneisuutta. Unettomuutta ja päiväaikaista väsymyksen tunnetta esiintyy liitännäisoireena jopa 70 %:lla ADHD-potilaista. Univaje johtaa keskittymiskyvyttömyyteen ja siten liitännäisoireena pahentaa ADHD-oireita.[2]

Kansainvälisessä ICD-10 tautiluokituksessa ADHD diagnoosinumero on F90.0.

Keskittymishäiriön pääoireita ovat tarkkaavaisuuden vaikeudet, hyperaktiivisuus ja impulsiivisuus:

  1. Keskittymättömyys
    • Ei keskity yksityiskohtiin tai tekee tarkkaavaisuusvirheitä läksyissä, töissä tai muissa tehtävissä
    • Ei kykene säilyttämään keskittymiskykyä leikeissä tai tehtävissä
    • Ei tunnu kuuntelevan puhuteltaessa
    • Ei seuraa ohjeita eikä kykene saattamaan loppuun läksyjä, koulutehtäviä tai töitä työpaikalla (mutta ei vastusta ja ymmärtää ohjeet)
    • Tehtävien ja toimien organisointi on usein vaikeaa
    • Ei halua aloittaa tehtäviä, jotka vaativat pitkää keskittymiskykyä
    • Usein hukkaa tehtäviin tarvittuja välineitä (leluja, työkaluja, koulukirjoja)
    • Häiriintyy helposti ulkopuolisista ärsykkeistä
    • Unohtelee usein päivittäisiä tehtäviä
    • Puhuu useasti samoista asioista, vaikka pitäisi vaihtaa usein puheenaihetta.
  2. Ylivilkkaus tai impulsiivisuus
    1. Ylivilkkaus
      • Hypistelee käsiä, koukistelee jalkoja tai pyörii paikallaan
      • Poistuu paikaltaan luokassa tai paikassa, jossa paikallaan pysyminen on odotettua
      • Juoksentelee tai kiipeilee tilanteissa, joissa se ei ole soveliasta (aikuisten tapauksessa levottomuuden tunnetta)
      • Vaikeuksia leikkiä hiljaa
      • On usein "menossa", ei pysty olemaan kauan paikallaan.
      • Puhuu paljon
    2. Impulsiivisuus
      • Vastaa kysymykseen ennakkoon
      • Ei jaksa odottaa vuoroaan
      • Keskeyttää tai häiritsee muita (kesken keskustelujen, pelien)

Diagnoosi edellyttää vähintään kuusi kohdan 1 tai 2 oiretta. Joidenkin oireiden tulee ilmetä jo ennen seitsemää ikävuotta. Oireiden tulee esiintyä vähintään kahdessa ympäristössä, esimerkiksi sekä kotona että koulussa. Täytyy olla selkeitä kliinisiä vaikeuksia sosiaalisessa, kouluympäristössä tai työelämän toiminnassa.

Keskittymishäiriöt jaotellaan myös seuraavasti:

  • sekä tarkkaavaisuushäiriö että ylivilkkautta ja impulsiivisuutta (ADHD-C)
  • pääasiallisesti tarkkaavaisuushäiriö (ADHD-I)
  • pääasiallisesti ylivilkkautta ja impulsiivisuutta (ADHD-HI)

Tarkkaavaisuushäiriöiden sijaan Suomessa on aikaisemmin etenkin lapsilla käytetty lyhennettä MBD. Nykyisin se on korvattu kansainvälisesti käytetyllä ADHD-lyhteellä. MBD tulee englannin kielestä minimal brain dysfunction eli lievä aivotoiminnan häiriö. MBD:llä tarkoitettiin neurologisen oireyhtymän aiheuttamaa tarkkaavaisuushäiriötä. Lääketieteellisenä diagnoosina tarkkaavuushäiriö on ollut tunnettu noin sata vuotta, vaikka luotettavat oireiden kuvaukset ovatkin vanhempaa perua. Monet vaihtuvat yhteiskunnalliset suuntaukset ovat vaikuttaneet diagnoosin ymmärtämiseen ja sen kehittymiseen. [3]

[muokkaa] Aikuisten ADHD?

Ongelmasta kärsivä lapsi, nuori tai aikuinen voi olla tapaturma-altis ylivilkas "sählääjä", impulsiivinen "koheltaja", flegmaattinen "unelmoija" tai näiden yhdistelmä.

AD/HD:tä pidetään aivojen toiminnasta johtuvana ominaisuutena. Aivojen välittäjäaineista dopamiinin lisäksi ainakin noradrenaliini ja serotoniini vaikuttavat AD/HD-piirteisiin. Joissa osin aivoissa aktivaatio on matalampaa kuin suurimmalla osalla muista ihmisistä.

AD/HD on synnynnäinen piirre eikä läheskään aina häviä iän myötä. Lapsuuden ylivilkkaus voi toki vähentyä aikuistuessa, mutta keskittymisvaikeudet kuitenkin säilyvät. Stressi, masennus, epäedulliset elämänolosuhteet, ikääntyminen, vaihdevuodet ja aivo-orgaaniset sairaudet (yleisin esimerkiksi alkoholin aiheuttama aivovaurio) lisäävät oirehtimista. Tyypillistä on, että AD/HD:n lisäksi on unihäiriö, tyypillisesti unirytmi on sekaisin siten, että nukkumaanmeno viivästyy ja herääminen on tuskallista ja varsinkin aamulla toimintakyky on heikompi vilkastuen sitten iltaa kohti.

AD/HD:n olemassaolo ei tarkoita, etteikö ihminen voisi olla älykäs. Lahjakkuusprofiili tosin on monesti epätasainen. Oppimiseen keskittymisvaikeuksilla kuitenkin on suuri vaikutus. Tästä syystä useimmat alisuoriutuvat opinnoissaan suhteessa älykkyyteensä. Opintojen keskeyttäminen tai venyminen on hyvin tyypillistä.

Aikanaan ajateltiin, että ADHD useimmiten aikuisuuteen mennessä paranisi. Kun asiaa on tarkemmin tutkittu, on todettu, että häiriö ei "parane" läheskään aina. Oireita jää ehkä puolelle ja joidenkin arvioiden mukaan jopa 70:lle %:lle aikuisista. Usein esimerkiksi ylivilkkaus ja ulospäin näkyvä levottomuus vähenevät iän myötä, tai ihminen sosiaalistumisensa myötä oppii muuttamaan käyttätymistään. Sen sijaan monesti esiintyvä sisäinen levottomuus, impulsiivisuus, työmuistin häiriöt, ylikeskittyminen ja organisoimisen vaikeudet eivät häviäkään ja voivat aiheuttaa huomattavaa haittaa toiminnanohjauksen heikkouden, organisaation ongelmien ja muistitoimintoihin liittyvien ongelmien vuoksi.

Monet aikuisuudessa tarkkaavaisuushäiriöstä (tai toiminnanohjauksen häiriöstä kuten jotkut ongelmasta kärsivät mieluummin sanovat) kärsivät ovat olleet kouluaikoina ns. inattentiivisesta tarkkaavuushäiriöstä kärsiviä. Tyypillisesti heidän tarkkaavuutensa on saattanut oppimisen sijaan keskittyä siihen, mitä luokassa tai omissa mielikuvissa tapahtuu. He ovat saattanneet lahjakkuudellaan kompensoida tarkkaavuuden ongelmiaan ja ovat menestyneet riittävän hyvin.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan AD/HD on lähes yhtä yleinen naisilla kuin miehillä, tosin oireena ylivilkkaus ei ole tytöillä niin yleistä, joten pojat saavat diagnoosin useammin. Usein tytöt eivät ole koulussa olleet häiritsevästi käyttäytyviä, vaan ovat saattaneet olla opettajienkin mielestä hyvin kilttejä ja jopa vetäytyviä.

[muokkaa] ADHD:n syyt

On todennäköistä, että häiriöllä on montakin erilaista taustatekijää. Häiriön aiheuttavat tekijät ovat vielä pääosin selvittämättä, mutta geneettinen perimä saattaa olla mahdollista, ja sitä pidetään merkittävimpänä syynä. Westermarck-efekti ja kaksostutkimus ovat osoittaneet, että geeneillä voi olla suurempi vaikutus yksilön persoonallisuuteen ja käyttäytymiseen kuin lapsuuden kokemuksilla.[4] Geenivirheet haittaavat muun muassa rasvojen aineenvaihduntaa, jonka seurauksena ADHD:tä potevilla on johdonmukaisesti havaittu olevan puutetta omega-3-rasvahapoista, vaikka niiden saanti ruoasta on normaalia. Myös uusimmissa tutkimuksissa on näyttöä aivojen eri alueiden mahdollisista glukoosiin liittyvistä puutteista. Geenivirheet saattavat estää rasvahappojen aineenvaihduntaa säätävien saturaasi- ja elongaasientsyymiien toimintaa maksassa ja aivoissa. Muita mahdollisia tekijöitä ovat aivojen hapen puute. Aikaisemmin epäiltiin, että ADHD:n voisi laukaista myös päähän kohdistunut isku, mutta enemmistöllä tautipotilaista ei ole tähän liittyvää fysikaalista historiaa, jolla teoria olisi voitu todistaa. Myös runsasta raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä epäillään tarkkaavaisuushäiriön syytekijäksi. Viime aikoina on myös nostettu esille, että osa tarkkaavaisuushäiriöisiksi epäillyistä lapsista yksinkertaisesti nukkuu liian vähän, jolloin unideprivaatio selittäisi osan oireista.[5][6] Ympäristömyrkkyjen ja ruuan lisäaineiden, kuten aspartaamin ja natriumglutamaatin, vaikutusta pidetään kiistanalaisena mutta ei poissuljettuna vaihtoehtona.

Hollantilaisen tutkimuksen mukaan osalla lapsilla syynä voivat olla ruoka-aineallergiat. Tutkimuksessa oli sata lasta, joista osa sai tiukan ruokavalion, joka koostui riisistä, lihasta, kasviksista, päärynöistä ja vedestä. Verrokkiryhmä sai syödä vapaasti. Viiden viikon jälkeen tehdyssä analyysissä 60 prosentilla oireet vähenivät. Oireet palasivat, kun ruokavaliota alettiin laajentaa.[7]

Tarkkaavuushäiriöstä käytävä kansainvälinen keskustelu on 2000-luvulla voimakkaasti kärjistynyt. Diagnoosin vastustajien mukaan tarkkaavuushäiriö on ylidiagnostisoitu eikä lääkitystä pidetä turvallisena hoitotapana. Häiriön lisääntyminen johtuu heidän mukaansa ympäristötekijöistä, esim. yhteiskunnan rakennemuutoksista, liian suurista koululuokista ja siitä, ettei vanhemmilla ole työelämän puristuksissa enää tarpeeksi aikaa lastensa kasvattamiseen. Diagnoosin puolustajien mukaan diagnoosin lisääntyminen johtuu paremmasta ja tarkentuneesta diagnoosista ja lääkkeiden käyttämistä pidetään turvallisena. Tutkija Sauli Suomisen mukaan kysymys ei tässä välttämättä ole mielipiteiden vastakkain asettumisesta, vaan erilaisista näkökulmista, joiden kautta samaa ilmiötä voidaan tarkastella. [8]

[muokkaa] ADHD:n hoito

Ensisijaisesti ADHD-potilaita hoidetaan psykososiaalisilla hoitomuodoilla ja mahdollisesti sen lisäksi lääkehoidolla. Ennen kuin ADHD:tä hoidetaan tulee diagnoosin olla varmistettu. Nykykäytännön mukaan diagnoosiin vaaditaan, että oireita on esiintynyt häiritsevinä jo lapsuusaikana. Käytäntönä on, että ennen hoidon aloitusta tehtäisiin myös neuropsykologiset tutkimukset ja että niidenkin perusteella kyse olisi AD/HD:stä.

ADHD:n yhteydessä esiintyy usein samanaikaisesti esimerkiksi masentuneisuutta ja valitettavan usein päihdeongelmaa. On syytä yrittää hoitaa nämä ennen ADHD:n hoitamista. ADHD:n hoitaminen vaatii asiaan perehtynyttä ihmistä, jolla mielellään on tukenaan moniammatillinen työryhmä. Lääkehoidon aloittaminen vaatii, että päihdeongelma on riittävästi "hallinnassa".

ADHD:tä voidaan hoitaa lääkehoidolla, kognitiivisella terapialla, neuropsykologisella kuntoutuksella, coachingilla (ADD coaching) ja vertaisryhmätoiminnalla sekä joidenkin mukaan myös ravintolisillä.

Häiriön hoidossa käytetään lääkkeitä, jotka sitoutuvat dopamiinin ja noradrenaliinin siirtäjiin hermosolujen solukalvolla ja estävät niiden takaisinottoa soluun. Suomessa yleisin hoitoon käytetty lääke on metyylifenidaatti. Lääkevalmisteita ovat Concerta, joka on lääkkeen kapselirakenteen vuoksi hitaammin imeytyvänä pitempivaikutteinen (n. 12 h) kuin aiemmin eniten käytetty Ritalin (n 1,5-4 h). Concertan etu on vaikutuksen pitkäkestoisuus, joka kuitenkin joitakin häiritsee. Ritalin on paremmin säädeltävissä, mutta sitä käyttäessä lääkeainepitoisuudet vaihtelevat enemmän. Metyylifenidaattihoidon on todettu parantavan vireystilaa, aloite- ja keskittymiskykyä sekä tarkkaavaisuutta. Lääkehoidolla voidaan tosin vain lievittää oireita, ei parantaa sairautta. Lisäksi osa ADHD:n hoitoon käytetyistä lääkkeistä saattaa aiheuttaa haittavaikutuksia. Aikuisten pitkäaikaisesta metyylifenidaattilääkehoidosta on niukasti tutkimuksia.[2] Dekstroamfetamiinia käytetään vieläkin ikävä kyllä kovin harvakseltaan vaikka metyylifenidaatti lääkitys ei antaisikaan riittävää hoitovastetta tai metyylifenidaatista tulisi liikaa haittavaikutuksia. On otettava myös huomioon se ongelma, että erittäin harva psykiatri tai neurologi suostuu määräämään dekstroamfetamiinia. Suurin ongelma löytyy julkisen sektorin terveydenhuollosta. Useimmiten syy tähän löytyy sanasta amfetamiini, joka on kirosana monelle lääkärille. Tämän vuoksi suurinosa deksamfetamiinin käyttäjistä ovat hankkineet lääkemääräyksensä yksityiseltä lääkäriasemalta omavalinteiselta psykiatrilta tai neurologilta. Yleisesti kokeillaan ensimmäisenä concertaa ja jos tämä ei anna hyvää hoitovastetta, siirrytään useimmiten strattera lääkkeeseen joka ei ole stimulantti. On yleisesti myös tiedossa se, että ennen deksamfetamiinia kokeillaan useimmiten koko kirjo lääkkeitä läpi. Näihin lääkkeisiin kuuluvat useimmiten concerta, medikinet, equasym retard, voxra, provigil, ritalin debot tai jopa risperdal, joka on antipsykoottinen lääkeaine. On myös lääkäreitä, jotka tekevät lopullisen diagnoosin sen perusteella miten concerta toimii. Yleinen slogani näillä lääkäreillä on "jos potilaalla on ADHD niin tämä lääke osoittaa viimeistään sen onko potilaalla ADHD vai ei". Tässä ongelmaksi muodostuu se että moni ADHD-lääke väärällä annostuksella voi itseasiassa lisätä adhd-oireita. Täytyy myös ottaa huomioon se että concerta ei ole sopiva lääke jokaiselle potilaalle. ADHD:n hoitoon käytetyt lääkkeet eivät ole rauhoittavia vaan stimuloivia. Stimuloivat lääkeaineet rauhoittavat oikealla annostuksella ADHD:n omaavaa ihmistä. Useimmat vaativat huumereseptin, ja niiden käyttöä valvotaan erityisen tarkkaan. On esitetty, että aktivoiva stimulaatiovaikutus kohdistuu aivoalueisiin, joiden toiminnan vilkastuminen vähentää haitallisia oireita. Unettomuutta esiintyy liitännäisoireena 70 %:lla potilaista ja univaje pahentaa häiriön oireita. Tämä tulee ottaa huomioon potilaita hoidettaessa.

[muokkaa] Historiaa

ADHD on tunnettu jo pitkään. Alexander Crichton esitteli "rauhattoman mielen" kirjassaan vuonna 1798.[9][10]

Oireiden nimitys on aikojen saatossa muuttunut usein. Aikaisemmin se tunnettiin nimellä MBD (nimitys tulee sanoista minimal brain dysfunction, joka tarkoittaa lievää aivotoiminnan häiriötä). Usein käytettyjä nimityksiä ovat myös oppimisvaikeus ja hyperaktiivisuus.

Vuodesta 1968 käytettiin termejä tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö ja ADD. Vuonna 1987 ADD todettiin omaksi oireistokseen, ja ADHD omakseen [11] Lääkehoitoa on käytetty ADHD oireiden hoitoon vuodesta 1937.[12]

[muokkaa] Yleisimmät ADHD-lääkkeet

Stimulantit
Muut lääkkeet

Vaikka aikuisten ADHD:n lääkehoito onkin vielä kiistanalaisempi ja vähemmän tutkittu kuin lasten ADHD:n hoito, yksittäistapauksissa kuitenkin potilaiden lääkehoidosta saama hyöty on merkittävä. Stimulantit vaikuttavat kuitenkin ainoastaan silloin, kun niitä käyttää. Yllättävää on se, että ADHD:stä kärsivä ei itse välttämättä huomaa lääkehoidon tehoa, vaan sen huomaa paremmin joku asiaa läheltä seuraava omainen tai tuttu. Vaikka aikuisten lääkehoitoa on vähemmän tutkittu, niin toisaalta lääkkeiden käyttö aikuisille on ehkä turvallisempaa, sillä aikuisena ongelmat ovat jo selvästi näkyvissä, eikä ole oletettavissa, että ne normaalin kasvun myötä korjaantuisivat, kuten lapsilla voi tapahtua. Lisäksi keskushermosto on aikuisilla kehittynyt "loppuun", vaikka luonnollisesti uusia yhteyksiä syntyy ja aivot ovat dynaamiset. Kokemusperäisen tiedon valossa jotkut potilaat, joita on pitkään yritetty hoitaa masennuksen tai muiden mielenterveyden häiriöiden vuoksi melko tuloksetta, ovat hyötyneet merkittävästi ADHD-lääkityksestä siten, että tarkkaavuushäiriön oireiden vähennyttyä myös masennus ja ahdistus ovat lievittyneet.

[muokkaa] ADHD:n aiheuttamat vaikeudet

Monet ADHD-ihmisen kokemat vaikeudet ovat samanlaisia kuin esimerkiksi Aspergerin oireyhtymästä kärsivillä, ja on myös melko yleistä, että nämä kaksi poikkeavuutta esiintyvät päällekkäisenä.

Monilla ADHD-henkilöillä on myös aistiyli- ja/tai -aliherkkyyksiä, jotka voivat vaikeuttaa jokapäiväistä elämää. Myös muita neurologisia vaikeuksia, sekä mielenterveydellisiä ongelmia on enemmän suhteessa muuhun väestöön, esimerkiksi levottomat jalat (Restless Legs Syndrome) sekä masennus ovat yleisiä ADHD:n lisänä. Monesti masennus liittyy ADHD:hen ja epäonnistumisen tunteeseen, ja joskus päästään masennuksesta samalla kun ADHD saadaan hoitoon.

ADHD on erittäin yleinen vankien keskuudessa. Lähes puolella Suomen vangeista on arvioitu olevan ADHD.[13] Myös päihteiden väärinkäyttäjistä monella on diagnosoimaton ADHD. [14]

[muokkaa] Dopamiinitutkimus ihmisellä

Vuonna 2009 julkaistu tutkimus on tuonut uutta tietoa siitä, miten ADHD-henkilön aivot toimivat. Amerikkalainen tutkija Nora D. Volkow on ihmisillä tehdyillä tutkimuksilla voinut ensimmäisen kerran osoittaa, että ADHD-henkilöillä on signaaliaine dopamiinia vähemmän kahdella alueella aivojen keskiosassa. Niillä alueilla aivoissa on aivojen palkitsemiskeskus, joka ohjaa ihmisen toimintamotivaatiota. Dopamiini kuljettaa palkitsemisjärjestelmän solujen välisiä signaaleja. Tutkimuksessa käytettiin PET-kuvausta. 53 ADHD-koehenkilön tuloksia verrattiin 44 tutkittavaan henkilöön, joilla ei ollut ADHD:ta. Dopamiiniaktiivisuuden vähyys selittää impulssikontrollissa ilmenevät keskittymisvaikeudet ja ongelmat. Normaalisti aistivaikutelmat lisäävät ihmisellä dopamiinin määrän huippuunsa hetkellisesti. Myös ADHD-henkilöllä tapahtuu nousu, mutta heti uuden aistivaikutelman tullessa se vähenee nopeasti. Palkitsemisjärjestelmä reagoi siis ADHD-henkilöillä nopeammin. Havainto selittää senkin, miksi adhd-henkilöt ovat muita useammin huumeidenkäyttäjiä. Tulosten ansiosta voidaan kehittää uusia hoitomenetelmiä, sekä lääkkeellisiä että käyttäytymisterapioita.[15][16]

[muokkaa] Keskittymishäiriö ilman ylivilkkautta

Pelkkää keskittymishäiriötä ilman hyperaktiivisuutta kutsutaan myös nimellä ADD eli attention deficit disorder.

[muokkaa] Tunnettuja ADHD-sairastavia

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ Haastava käytös
  2. ↑ a b Aikuisten ylivilkkaus-tarkkaavuushäiriön lääkehoito Tuuli Lahti, Sami Leppämäki, Pekka Tani, Timo Partonen Suomen Lääkärilehti Vsk. 63 • Nr: 8 / 2008 • s. 741 - 744
  3. ↑ Suominen S. Tarkkaavuushäiriön (ADHD) kehittyminen lääketieteelliseksi diagnoosiksi. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2003:10:68–83. http://koti.welho.com/sausuomi/pdf/Suominen_2003_40_68_83.pdf
  4. ↑ [1] Jokela Markus (2006) Perimä ja ympäristö antisosiaalisuuden kehityksessä. Teoksessa Honkatukia, Päivi & Kivivuori, Janne (toim.) (2006) Nuorisorikollisuus - Määrä, syyt ja kontrolli. Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 66 Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 33. ISBN 951-704-323-6 ISSN 0357-0126
  5. ↑ Rintahaka, P., Nuorten neuropsykiatriset häiriöt – ADHD, Aspergerin oireyhtymä ja unihäiriöt [Nuorisolääketiede]. Duodecim, 2007. 123, 215–222.
  6. ↑ Sadeh, A., R. Gruber, and A. Raviv, Sleep, Neurobehavioral Functioning, and Behavior Problems in School-Age Children. Child Development, 2002. 73(2), 405-417.
  7. ↑ Ruokavalio saattaa selittää ADHD-oireet osalla lapsista Yle.fi. Viitattu 4.2.2011.
  8. ↑ Suominen S. Tarkkaavuushäiriön (ADHD) monitieteiset selitysmallit – ristiriidasta yhteiseen ymmärrykseen? Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2006: 43 295–308. http://koti.welho.com/sausuomi/pdf/Suominen_181206.pdf
  9. ↑ An Early Description of ADHD (Inattentive Subtype): Dr Alexander Crichton and `Mental Restlessness' (1798) Child and Adolescent Mental Health, Volume 6, Number 2, May 2001 , s. 66–73(8)
  10. ↑ p 271, An inquiry into the nature and origin of mental derangement: comprehending a concise system of the physiology and pathology of the human mind and a history of the passions and their efects.
  11. ↑ Development of the DSM. Kadi.myweb.uga.edu. Viitattu 2009-05-25.
  12. ↑ Patrick KS, Straughn AB, Perkins JS, González MA (January 2009). "Evolution of stimulants to treat ADHD: transdermal methylphenidate". Human Psychopharmacology 24 (1): 1–17. doi:10.1002/hup.992. PMID 19051222. 
  13. ↑ [2] Jokela Markus (2006) Perimä ja ympäristö antisosiaalisuuden kehityksessä. Teoksessa Honkatukia, Päivi & Kivivuori, Janne (toim.) (2006) Nuorisorikollisuus - Määrä, syyt ja kontrolli. Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 66. Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 33. ISBN 951-704-323-6 ISSN 0357-0126
  14. ↑ Anna Bratt Fynd löser gåtan adhd 8.9.20009/ 9.9.2009
  15. ↑ Anna Bratt Fynd löser gåtan adhd 8.9.20009/ 9.9.2009 ADHD
  16. ↑ Evaluating Dopamine Reward Pathway in ADHD, tiivistelmä, Jama
  17. ↑ [3]
  18. ↑ [4] Inhimillinen tekijä, YLE
  19. ↑ Lääkkeet eivät ole tehonneet – Onko tarkkaavaisuushäiriö Nykäsen ongelmien osasyy?. Ilta-Sanomat, 10.3.2004.
  20. ↑ “You’re in Brilliant Company” - Learning Disabilities Association of Washington
  21. ↑ [5] Built to swim, Phelps found a focus and refuge in water, USA TODAY

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • MBD ja ADHD: diagnosointi, kuntoutus ja sopeutuminen, PS-kustannus 2004
  • AD/HD nuorilla ja aikuisilla, PS-kustannus 2003
  • Anne Lehtokoski: Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus, Tammi 2004
  • Tuija Aro: Tarkkaavaisuushäiriöinen oppilas koululuokassa, Niilo Mäki instituutti 2003
  • Kristiina Jokinen: ADHD-opas koulunkäyntiavustajille, PS-kustannus 2004
  • Märta Tikkanen: Sofian oma kirja: MBD-lapsen tarina, Tammi 1998
  • Märta Tikkanen: Sofia aikuisena: elämää MBD:n kanssa, Tammi 1998
  • Elisabeth Cleve: Kaaoksesta kohti eheyttä: ADHD-lapsen tarina, WSOY 2003

[muokkaa] Aiheesta muualla

AD/HD-oireisten aikuisten elämään]


Autismin kirjon häiriöt ja muut neurologiset häiriöt

Autismi - HFA - Aspergerin oireyhtymä - Keskittymishäiriö - Touretten oireyhtymä - Dysfasia

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaush%C3%A4iri%C3%B6&oldid=11307676
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä