Epävakaa persoonallisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Epävakaa persoonallisuus tai rajatilapersoonallisuus (ICD-10-luokituksessa koodi F60.3) on kansainvälisen tautiluokitusjärjestelmän ICD-10:n mukainen vakava persoonallisuushäiriö.[1]

Epävakaalla persoonallisuudella tarkoitetaan laaja-alaista minäkuvaan, ihmissuhteisiin ja emootioihin liittyvää epävakautta. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsii koko väestöstä arviolta 0,6 %[2].

Epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi lisättiin mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmään vuonna 1980. [1]

Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epävakaan persoonallisuushäiriön kehittymiseen vaikuttavat nykykäsityksen mukaan perinnölliset tekijät, vaikea-asteiset ja pitkään jatkuneet varhaislapsuuden traumat sekä muut toistaiseksi määrittämättömät ympäristötekijät. Häiriön tausta on heterogeeninen eikä kaikkien tapausten tausta ole samanlainen eivätkä kaikki häiriöstä kärsineet ole kohdanneet lapsuudessa vakavia traumakokemuksia. Traumataustan, erityisesti seksuaalisen hyväksikäytön, ja epävakaan persoonallisuushäiriön välillä on havaittavissa selkeä korrelaatio.[3][4][5][6][7][8] Tutkimuksissa ei ole kuitenkaan toistaiseksi luotu syy-seuraussuhdetta seksuaalisen hyväksikäytön ja epävakaan persoonallisuushäiriön kehittymisen välillä.[9] Seksuaalisen hyväksikäytön oletettu rooli epävakaan persoonallisuushäiriön synnyssä on kyseenalaistettu ja siten on edelleen epäselvää, onko epävakaa persoonallisuus ja sille ominainen riskikäyttäytyminen seksuaalisen hyväksikäytön kokemista edeltävä ja sille altistava tekijä.[10] Tämä kuitenkin liittyy yleiseen vaikeuteen pystyä todistamaan syy-seuraus-suhteita psykiatristen tilojen kohdalla ja nykyisen biologisen reduktionismin trendiin psykiatriassa. Se on johtanut siihen, ettei psykiatristen sairauksien etiologiaa yritetäkään todistaa, vaan sairaudet on supistettu oireluetteloiksi, joiden syntymekanismeja ei ole tarkoituskaan arvioida.[11]

Keskeisimmät oireulottuvuudet ovat tunteiden ailahtelevuus ja vaihtelu, yllykkeiden hallintakyvyttömyys ja vuorovaikutussuhteiden häiriöalttius. Tyypillisesti tilasta kärsivän mieliala vaihtelee erittäin voimakkaasti, ja useita kertoja saman päivän aikana. Tunteiden vaihtelua sävyttää äkillisesti hallitsemattomaksi kasvava tuskaisuus, ns. eskaloituva dysforia.

Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivällä ilmenee monenlaisia muutoksia neuropsykologisessa toimintakyvyssä, erityisesti toiminnanohjauksessa. Puutteet ovat samanlaisia kuin voidaan havaita etuaivolohkon (orbitofrontaalinen aivokuori) aivovauriossa impulssikontrollin puutteiden osalta. Myös psykofysiologisissa aivosähkökäyrätutkimuksissa ja herätevastetutkimuksissa on havaittu monenlaisia poikkeavuuksia. On oletettu, että tila on aivojen eri osien yhteyksien välinen häiriö. Tilasta kärsivillä voidaan havaita mantelitumakkeen ja hippokampuksen tavallista pienempää kokoa, joka on tyypillinen löydös myös traumaperäisissä häiriöissä kuten PTSD ja dissosiatiiviset häiriöt.

Tunnusomaiset piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epävakaa persoonallisuus ilmenee vaikeuksina ihmissuhteissa. Tunne-elämää leimaa vuoristoratamaisuus sekä nk. splitting, jossa ajattelu on mustavalkoista ja suhteen toinen osapuoli on vaihtelevasti joko idealisoinnin tai demonisoinnin kohteena. Suhteiden epävakaaseen dynamiikan sisältyy siten jatkuva rakastan sinua/vihaan sinua, tule tänne/häivy täältä -tyyppinen emotionaalinen luotaantyöntäminen ja takaisinvetäminen.[12] Vähäpätöisetkin negatiivisia mielleyhtymiä herättävät vihjeet koetaan uhkaavina, todellisina ja suhteettoman voimakkaina, jolloin syvä pettymys saattaa vallata minuuteissa pitkään jatkuneen positiivisen tunneilmaston. Vuorovaikutusta epävakaan persoonallisuuden kanssa verrataankin munankuorilla kävelemiseen, sillä kielteisten tunnereaktioiden välttäminen edellyttää äärimmäistä varovaisuutta. Konfliktitilanteissa epävakaa persoonallisuus kokee helposti tulleensa loukatuksi ja saattaa katkaista välinsä vain palatakseen myöhemmin ilman sovittelua konfliktia edeltäneeseen tilanteeseen, aivan kuin mitään huolestuttavaa ei olisi edes tapahtunut (nk. splicing).

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän minäkokemusta sävyttää voimakas häpeän tunne ja henkilö kokee itsensä vajavaiseksi ja puutteelliseksi. Kokemukseen liittyy varsin tavallisesti itseä kohtaan tunnettua vihaa. Pettymysten sietokyky on alhainen. Käytännössä henkilön itsetunto on sairaalloisen alhainen, hän ei kestä konflikteja, kritiikkiä tai hän mahdollisesti kieltää itsensä täysin ja toivoo jatkuvasti olevansa joku muu. Tilaan liittyy myös psyykkisten hallintakeinojen vaillinaisuus ja yksilön toiminnan impulsiivisuus ja joustamattomuus. Normaalisti ihminen hallitsee tunteitaan siinä määrin, että pärjää arkielämässä. Kiintymyssuhteita sävyttää turvattomuus ja ihmissuhteita yleisemmin vihamielisyys[2].

Psyykkisten hallintakeinojen häiriöiden ilmeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ulospäin suuntautuneesti: henkilö hermostuu helposti; tiuskii tai alkaa itkeä; hänen kanssaan on vaikea keskustella tai hän saattaa huomautella pitkään vanhoista, muiden jo unohtamista ikävistä tilanteista. Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen.
  • Sisäänpäin kääntyneesti: kaikki vähäisimmätkin asiat jäävät vaivaamaan ja pelottamaan niin paljon, että se hallitsee jokapäiväistä elämää. Esim. lievät pettymykset tai jokin hieman epämiellyttävä kokemus, jollaisista muut pääsevät melko äkkiä yli, jäävätkin mieleen kuukausitolkulla ja tuntuvat ylivoimaisilta. Muiden voi olla vaikea huomata sisäänpäin kääntyneitä oireita, henkilö voi salata ne ja keskustella ihmisten kanssa normaalisti. Hänessä ei välttämättä ole näkyvää sekavuutta tai masennusta.

Miten henkilö ilmaiseekin oireitaan, hänellä on jatkuvia vaikeuksia tunteidensa kanssa. Hän kokee itsensä tai muut vääränlaiseksi, hän ei pysty nauttimaan elämästä.

Epävakaa persoonallisuushäiriö saatetaan myös sekoittaa skitsofreniaan. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivällä esiintyy minäkäsityksessä epäjohdonmukaisuutta ja ailahtelevuutta. Skitsofreniaan liittyy ajatustoiminnan häiriöitä, mutta epävakaalla persoonalla ei näitä juuri ole. Tilasta kärsivällä saattaa esiintyä joskus lyhytaikaisia, psykoottisia oireita ja stressitilanteissa voi ilmetä epäluuloista, paranoidista reagointia. Henkilöllä on yleensä (mikäli hän ei kärsi samanaikaisesta psykoosijaksosta) toimiva todellisuudentaju. Erotusdiagnostiikassa on otettava huomioon myös erilaiset dissosiatiiviset häiriöt, joissa on merkittäviä päällekkäisiä oireita psykoosisairauksien sekä persoonallisuushäiriöiden kanssa, mutta kuitenkin selkeästi poikkeava kokonaistaudinkuva. [13]Henkilöllä on taipumusta arvioida toisia kielteisesti ja tulkita muun muassa neutraaleja kasvon ilmeitä vihamielisiksilähde?. Tilaan liittyy usein itseä vahingoittavaa toimintaa kuten itsensä viiltelyä, lääkkeiden yliannostelua yms., mutta tähän toimintaan ei yleensä liity kuoleman toivetta vaan pyrkimys vähentää psyykkistä ahdistusta[2]. Itsemurhakuolleisuus on viimeisissä tutkimuksissa ollut noin 10 %, paikoin luku on ollut suurempikin[14].

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epävakaan persoonallisuuden hoidon ennuste näyttää olevan parempi kuin aiemmin on uskottu. Lievemmissä tapauksissa tila voi lievittyä ajan myötä ja vaikeammissa tapauksissa hoidon saaminen vähentää oireilun vaikeusastetta. Viiden vuoden kuluttua vain joka toinen hoitoa saanut täyttää enää tilan kriteerit, mutta saattaa edelleen kärsiä jostain lievemmästä persoonallisuuden häiriöstä. Kymmenen vuoden seurannassa enää pieni osa on diagnosoitavissa epävakaiksi. Yleensä vakavammat masennustilat ja psykoosit ilmentyvät toistuvina sairausjaksoina, mutta tältä osin persoonallisuushäiriöiden kulku on vakaampaa. Kun tilasta toivutaan, se ei enää näytä uusiutuvan.

Psykoterapeuttinen hoito on keskeisin hoitomenetelmä. Parhaimmat tulokset on tutkimusten mukaan saatu dialektisella käyttäytymisterapialla (DKT), skeematerapialla ja mentalisaatioterapialla. Näistä menetelmistä vain DKT on paikoin (esimerkiksi Jorvin sairaalassa, Järvenpään mielenterveystoimistossa, VSSHP:n nuorisopsykiatrialla) käytössä Suomessa. Skeematerapiaa opetetaan kognitiivisen terapian koulutuksissa, mutta saatavuudesta ei ole tietoa. Kognitiivis-konstruktivistisen viitekehyksen pohjalta voidaan ajatella, että intensiivinen psykoterapia aktivoi epävakaassa potilaassa voimakkaasti turvattoman / disorganisoituneen kiintymyskäyttäytymisen ja sen myötä ahdistuksen, minkä vuoksi psykoterapian edellyttämä omien tunteiden ja ajatusten havainnointi käy mahdottomaksi.lähde?

Päiväsairaalahoidosta on potilaalle todennäköisesti hyötyä. Kokopäiväinen sairaalahoito on hyödyllistä varmuudella vain psykoosin, vaikean mielialahäiriön, vaikean dissosiaation tai vakavan itsemurhavaaran vuoksi. Hoidon tulee olla strukturoitua ja suunnitelmallista. Jos sairaalahoito aloitetaan tilaan usein liittyvän itsensä vahingoittamisen vuoksi (johon ei liity kuoleman toivetta), on sairaalahoidosta todennäköisesti potilaalle haittaa.[2]

Koska persoonallisuushäiriössä ilmeisesti tietyt, sinänsä tavanomaiset persoonallisuuden piirteet ovat vain poikkeuksellisen voimakkaita, on vaikea määritellä rajaa terveen ja häiriintyneen persoonallisuuden välille. Häiriöstä saattaa ikään kuin jäädä joitain jälkiä persoonaan pitemmäksi ajaksi, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Oleellisinta on, että häiriöön liittyvää masennusta, ahdistusta ja pelkoja hoidetaan, jolloin koko häiriön vaikutus pienenee ja henkilö voi kyetä normaaliin elämään. On tärkeää oppia taistelemaan neuroosejaan vastaan, mikä on aluksi vaikeaa: joutuu jatkuvasti vastustamaan omia ajatuksiaan, joita on totellut koko elämän. Ajan myötä ja oikeanlaisessa hoidossa tämä käy kuitenkin helpommaksi.

Psykoosilääkkeet saattavat lievittää vaikeampia oireita laaja-alaisesti. Myös mielialantasaajat toimivat samalla tavalla. Persoonallisuushäiriöön ei masennuslääkkeistä ole kovin paljoa apua, mutta tilaan liittyy usein muuta psykiatrista sairastavuutta, joiden hoitoon niistä on hyötyä. Oikeanlainen lääkitys takaa sen, ettei paha olo kaada maailmaa.

Terapiassa asioiden käsittely voi selkeyttää ajatusmaailmaa. Nimenomaan häiritsevät traumaattiset muistot, kykenemättömyys elää tässä hetkessä, käsittelemättömät ajatukset ja padotut tunteet ovat merkittäviä epävakaan persoonan pahentavia tekijöitä. Kun näitä tuntemuksia pääsee purkamaan ja analysoimaan, niitä on jatkossa helpompi sietää eivätkä ne tunnu enää ylivoimaisilta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • http://www.kaypahoito.fi [Epävakaa persoonallisuus, Käypä hoito -suositus.] Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistyksen asettama työryhmä. Korkeila J. pj. ym., Duodecim 2008;124(7):820–36.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Atkinson, Rita L.; Atkinson, Richard C.; Smith, Edward E.; Bem, Daryl J.; & Nolen-Hoeksema, Susan: Hilgard's Introduction to Psychology. Thirteenth Edition, sivut 557-559. Hartcourt College Publisher, 2000. ISBN 0-15-508044-X.
  2. a b c d Käypä hoito -suositus 2008.
  3. ^ Herman, Judith Lewis; Judith Herman MD (1992). Trauma and recovery. New York: BasicBooks. ISBN 0-465-08730-2.
  4. Brown GR, Anderson B (January 1991). "Psychiatric morbidity in adult inpatients with childhood histories of sexual and physical abuse". Am J Psychiatry 148 (1): 55–61. PMID 1984707.
  5. Kluft, Richard P. (1990). Incest-Related Syndromes of Adult Psychopathology. American Psychiatric Pub, Inc. pp. 83, 89. ISBN 0-88048-160-9.
  6. Zanarini MC, Gunderson JG, Marino MF, Schwartz EO, Frankenburg FR (Jan–February 1989). "Childhood experiences of borderline patients". Comprehensive Psychiatry 30 (1): 18–25. doi:10.1016/0010-440X(89)90114-4. PMID 2924564
  7. b Quadrio, C. (December 2005). "Axis One/Axis Two: A disordered borderline". Australian & New Zealand Journal of Psychiatry 39 (Suppl. 1): 141–156.
  8. (Trauma and the development of bpd, Van der Kolk) [1]
  9. Salters-Pedneault K (PhD) The Relationship Between Child Abuse and BPD. About.com [2]
  10. Bailey JM, Shriver A. Does childhood sexual abuse cause borderline personality disorder? J Sex Marital Ther. 1999 Jan-Mar;25(1):45-57. [3]
  11. Jump up ^ Aderhold, Volkmar; Evelyn Gottwalz (2004). Family therapy and schizophrenia: replacing ideology with openness” in Read et al., Models of Madness. Routledge.
  12. Schreiber S. (M.A.) BORDERLINE PERFECT Splitting, Splicing and Projection in BPD Personalities [4]
  13. ^ Shibayama M (2011). "Differential diagnosis between dissociative disorders and schizophrenia". Seishin shinkeigaku zasshi=Psychiatria et neurologia Japonica 113 (9): 906–911. PMID 22117396.
  14. [5]