Epävakaa persoonallisuus
Wikipedia
Epävakaa persoonallisuus (ICD-10 luokituksessa koodi F60.3) on ICD-10:n mukainen vakava persoonallisuushäiriö. Epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi lisättiin mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmään vuonna 1980. [1] Epävakaalla persoonallisuudella tarkoitetaan laaja-alaista minäkuvaan, ihmissuhteisiin ja emootioihin liittyvää epävakautta. Tavallisesti siihen liittyy runsaasti neuroottisia oireita, kuten voimakasta ahdistuneisuutta, jännittämistä ja sosiaalisia pelkoja. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsii koko väestöstä arviolta 0.6 % (Käypä hoito -suositus, 2008).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Synty
Epävakaan persoonallisuushäiriön kehittymiseen vaikuttavat perinnölliset tekijät, vaikea-asteiset ja pitkään jatkuneet lapsuuden traumat sekä muut toistaiseksi määrittämättömät ympäristötekijät. Perintötekijöiden osuuden on arvioitu olevan 70 %lähde?. Häiriön tausta on heterogeeninen eikä kaikkien tapausten tausta ole samanlainen eivätkä kaikki häiriöstä kärsineet ole kärsineet lapsuudessa vakavia traumakokemuksia. Keskeisimmät oireulottuvuudet ovat tunteiden ailahtelevuus ja vaihtelu, yllykkeiden hallintakyvyttömyys ja vuorovaikutussuhteiden häiriöalttius. Tyypillisesti tilasta kärsivän mieliala vaihtelee erittäin voimakkaasti, ja useita kertoja saman päivän aikana. Tunteiden vaihtelua sävyttää äkillisesti hallitsemattomaksi kasvava tuskaisuus, ns. eskaloituva dysforia.
Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivällä ilmenee monelaisia muutoksia neuropsykologisessa toimintakyvyssä, erityisesti toiminnanohjauksessa. Puutteet ovat samanlaisia kuin voidaan havaita etuaivolohkon (orbitofrontaalinen aivokuori) aivovauriossa impulssikontrollin puutteiden osalta. Myös psykofysiologisissa aivosähkökäyrätutkimuksissa ja herätevastetutkimuksissa on havaittu monenlaisia poikkeavuuksia. On oletettu, että tila on aivojen eri osien yhteyksien välinen häiriö. Tilasta kärsivillä voidaan havaita mantelitumakkeen ja hippokampuksen tavallista pienempää kokoa.
[muokkaa] Oireet
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän minäkokemusta sävyttää voimakas häpeän tunne ja henkilö kokee itsensä vajavaiseksi ja puutteelliseksi (Käypä hoito -suositus). Kokemukseen liittyy varsin tavallisesti itseä kohtaan tunnettua vihaa. Pettymysten sietokyky on alhainen. Käytännössä henkilön itsetunto on sairaalloisen alhainen, hän ei kestä konflikteja, kritiikkiä tai hän mahdollisesti kieltää itsensä täysin ja toivoo jatkuvasti olevansa joku muu. Tilaan liittyy myös psyykkisten hallintakeinojen vaillinaisuus ja yksilön toiminnan impulsiivisuus ja joustamattomuus. Normaalisti ihminen hallitsee tunteitaan siinä määrin, että pärjää arkielämässä. Kiintymyssuhteita sävyttää turvattomuus ja ihmissuhteita yleisemmin vihamielisyys (Käypä hoito -suositus, 2008).
[muokkaa] Psyykkisten hallintakeinojen häiriön ilmeneminen
- Ulospäinsuuntautuneesti: henkilö hermostuu helposti; tiuskii tai alkaa itkeä; hänen kanssaan on vaikea keskustella tai hän saattaa huomautella pitkään vanhoista, muiden jo unohtamista ikävistä tilanteista. Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen.
- Sisäänpäinkääntyneesti: kaikki vähäisimmätkin asiat jäävät vaivaamaan ja pelottamaan niin paljon, että se hallitsee jokapäiväistä elämää. Esim. lievät pettymykset tai jokin hieman epämiellyttävä kokemus, jollaisista muut pääsevät melko äkkiä yli, jäävätkin mieleen kuukausitolkulla ja tuntuvat ylivoimaisilta. Muiden voi olla vaikea huomata sisäänpäinkääntyneitä oireita, henkilö voi salata ne ja keskustella ihmisten kanssa normaalisti. Hänessä ei välttämättä ole näkyvää sekavuutta tai masennusta.
Miten henkilö ilmaiseekin oireitaan, hänellä on jatkuvia vaikeuksia tunteidensa kanssa. Hän kokee itsensä tai muut vääränlaiseksi, hän ei pysty nauttimaan elämästä.
Epävakaa persoonallisuushäiriö saatetaan myös sekoittaa skitsofreniaan. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivällä esiintyy minäkäsityksessä epäjohdonmukaisuutta ja ailahtelevuutta. Skitsofreniaan liittyy ajatustoiminnan häiriöitä, mutta epävakaalla persoonalla ei näitä juuri ole. Tilasta kärsivällä saattaa esiintyä joskus lyhytaikaisia, psykoottisia oireita ja stressitilanteissa voi ilmetä epäluuloista, paranoidista reagointia. Henkilöllä on yleensä (mikäli hän ei kärsi samanaikaisesta psykoosijaksosta) toimiva todellisuudentaju. Henkilöllä on taipumusta arvioida toisia kielteisesti ja tulkita muun muassa neutraaleja kasvon ilmeitä vihamielisiksilähde?. Tilaan liittyy usein itseä vahingoittavaa toimintaa kuten itsensä viiltelyä, lääkkeiden yliannostelua yms., mutta tähän toimintaan ei yleensä liity kuoleman toivetta vaan pyrkimys vähentää psyykkistä ahdistusta (Käypä hoito -suositus, 2008). Itsemurhakuolleisuus on viimeisissä tutkimuksissa ollut noin 10 %, paikoin luku on ollut suurempikin (lähde?).
[muokkaa] Erot antisosiaaliseen persoonallisuushäiriöön
Nimenomaan sana "persoonallisuushäiriö" voi aiheuttaa mielleyhtymiä paremmin tunnettuun antisosiaaliseen eli epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön. Näitä kahta ei pidä sekoittaa toisiinsa. Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön ei kuulu perusoireina katumuksen ja häpeän puute, jatkuva valehtelu, epäempaattisuus, vääristynyt moraali tai tarve manipuloida ja hyväksikäyttää toisia. Päinvastoin epävakaa persoona saattaa tuntea jatkuvaa katumusta, häpeää ja epävarmuutta asioista, jotka terveestä ihmisestä tuntuvat mitättömiltä ja epäolennaisilta.
Esimerkiksi artikkelissa Autismi on taulukko, jossa luetellaan "autismin, skitsofrenian ja persoonallisuushäiriön erottavia tekijöitä". Tässä luetellut oireet kuten "tunneilmaisu kylmää", "ei hyväksy toisen osaa" ja "ihanteellinen ystävä tottelee" kuvaavat nimenomaan antisosiaalista persoonallisuushäiriötä.
[muokkaa] Hoito
Tämän persoonallisuushäiriön ennuste näyttää olevan parempi kuin aiemmin on uskottu. Lievemmissä tapauksissa tila voi lievittyä ajan myötä ja vaikeammissa tapauksissa hoidon saaminen vähentää oireilun vaikeusastetta. Viiden vuoden kuluttua vain joka toinen hoitoa saanut täyttää enää tilan kriteerit, mutta saattaa edelleen kärsiä jostain lievemmästä persoonallisuuden häiriöstä. Kymmenen vuoden seurannassa enää pieni osa on diagnosoitavissa epävakaiksi (Käypä hoito -suositus, 2008). Yleensä vakavammat masennustilat ja psykoosit ilmentyvät toistuvina sairausjaksoina, mutta tältä osin persoonallisuushäiriöiden kulku on vakaampaa. Kun tilasta toivutaan, se ei enää näytä uusiutuvan.
Psykoterapeuttinen hoito on keskeisin hoitomenetelmä. Parhaimmat tulokset on tutkimusten mukaan saatu dialektisella käyttäytymisterapialla (DKT), skeematerapialla ja mentalisaatioterapialla. Näistä menetelmistä vain DKT on paikoin (esimerkiksi Jorvin sairaala) käytössä Suomessa. Skeematerapiaa opetetaan kognitiivisen terapian koulutuksissa, mutta saatavuudesta ei ole tietoa. Asiantuntijat ovat nykyään erimielisiä siitä, onko tavanomaisesta psykodynaamisesta psykoterapiasta haittaa vai hyötyä. Psykoanalyytikko Otto Kernbergin (New York) mukaan siitä olisi hyötyä kun taas psykoanalyytikko, Sigmund Freud -professori Peter Fonagyn (Lontoo: http://www.ucl.ac.uk/psychoanalysis/unit-staff/peter.htm) mukaan pitkä psykodynaaminen psykoterapia on potilaille vahingollista. Kognitiivis-konstruktivistisen viitekehyksen pohjalta voidaan ajatella, että intensiivinen psykoterapia aktivoi epävakaassa potilaassa voimakkaasti turvattoman / disorganisoituneen kiintymyskäyttäytymisen ja sen myötä ahdistuksen, minkä vuoksi psykoterapian edellyttämä omien tunteiden ja ajatusten havainnointi käy mahdottomaksi (lähde?).
Päiväsairaalahoidosta on potilaalle todennäköisesti hyötyä. Kokopäiväinen sairaalahoito on hyödyllistä varmuudella vain psykoosin, vaikean mielialahäiriön, vaikean dissosiaation tai vakavan itsemurhavaaran vuoksi. Hoidon tulee olla strukturoitua ja sunnitelmallista. Jos sairaalahoito aloitetaan tilaan usein liittyvän itsensä vahingoittamisen vuoksi (johon ei liity kuoleman toivetta), on sairaalahoidosta todennäköisesti potilaalle haittaa. (Käypä hoito -suositus, 2008)
Koska persoonallisuushäiriössä ilmeisesti tietyt, sinänsä tavanomaiset persoonallisuuden piirteet ovat vain poikkeuksellisen voimakkaita, on vaikea määritellä rajaa terveen ja häiriintyneen persoonallisuuden välille. Häiriöstä saattaa ikään kuin jäädä joitain jälkiä persoonaan pitemmäksi ajaksi, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Oleellisinta on, että häiriöön liittyvää masennusta, ahdistusta ja pelkoja hoidetaan, jolloin koko häiriön vaikutus pienenee ja henkilö voi kyetä normaaliin elämään. On tärkeää oppia taistelemaan neuroosejaan vastaan, mikä on aluksi vaikeaa: joutuu jatkuvasti vastustamaan omia ajatuksiaan, joita on totellut koko elämän. Ajan myötä ja oikeanlaisessa hoidossa tämä käy kuitenkin helpommaksi.
Psykoosilääkkeet saattavat lievittää vaikeampia oireita laaja-alaisesti. Myös mielialantasaajat toimivat samalla tavalla. Persoonallisuushäiriöön ei masennuslääkkeistä ole kovin paljoa apua, mutta tilaan liittyy usein muuta psykiatrista sairastavuutta, joiden hoitoon niistä on hyötyä. Oikeanlainen lääkitys takaa sen, ettei paha olo kaada maailmaa.
Terapiassa asioiden käsittely voi selkeyttää ajatusmaailmaa. Nimenomaan häiritsevät muistot, kykenemättömyys elää tässä hetkessä, käsittelemättömät ajatukset ja padotut tunteet ovat merkittäviä epävakaan persoonan pahentavia tekijöitä. Kun näitä tuntemuksia pääsee purkamaan ja analysoimaan, niitä on jatkossa helpompi sietää eivätkä ne tunnu enää ylivoimaisilta.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Atkinson, Rita L.; Atkinson, Richard C.; Smith, Edward E.; Bem, Daryl J.; & Nolen-Hoeksema, Susan: Hilgard's Introduction to Psychology. Thirteenth Edition, sivut 557-559. Hartcourt College Publisher, 2000. ISBN 0-15-508044-X.
- http://www.kaypahoito.fi [Epävakaa persoonallisuus, Käypä hoito suositus.] Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistyksen asettama työryhmä. Korkeila J. pj. ym., Duodecim 2008;124(7):820–36.
