Impulsiivisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Impulsiivisuus on ihmisten käyttäytymismalli, johon kuuluu impulsiivinen toiminta ilman ajattelua.[1] Vaikka tämä on osin normaalia käytöstä, impulsiivisuus on myös osa monia psyykkisiä, neurologisia tai neuropsykologisia häiriöitä.

Impulsiivisuus vaikuttaa adaptiiviseen toimintaan ja on täten osa normaalia käytöstä. Psykologiset tutkimukset ovat kuitenkin kyseenalaistaneet impulsiivisuuden yhtenäisenä psykologisena rakenteena.[2] Jotkin kirjoittajat ovat ehdottaneet kolmitasoista mallia, jonka mukaan impulsiivisuus voidaan jakaa seuraaviin osiin: tarkkaavaisuus ("tylsistyy helposti"), motorinen ("tekeminen") ja kognitiivinen ("kyvyttömyys suunnitella"). Viimeaikaiset teoriat[3] ovat jakaneet impulsiivisuuden neljään ulottuvuuteen:

  • Hätiköiminen, negatiivinen tunne halun vastustamisesta, yhdistetty neuroottisuuteen
  • Harkinnan puute, kyvyttömyys ennakoida seurauksia, yhdistetty tunnollisuuteen
  • Pitkäjännitteisyyden puute, kyvyttömyys pidättäytyä tehtävissään, yhdistetty tämäkin tunnollisuuteen
  • Elämyshakuisuus, kokemus positiivisista tunteista riskaabeleja tekoja kohtaan, yhdistetty ekstroversioon

Lisääntynyt impulsiivisuus on esimerkiksi pakko-oireisen häiriön keskuksessa. Sillä saattaa olla yhteys muihin psykopatologisiin tiloihin, kuten riippuvuus, bulimia ja epävakaa persoonallisuus. Impulsiivisuus liittyy myös neurologisiin ongelmiin kuten aivovammat tai ADHD.

Viimeaikainen todistusaineisto neurobiologian suunnalta näyttää tukevan näitä psykologisia teorioita, sillä näitä impulsiivisuuden eri osa-alueita pystytään manipuloimaan tietyillä lääkeaineilla.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Corsini, Raymond Joseph, 1999, The Dictionary of Psychology, Psychology Press, ISBN 158391028X, s. 476.
  2. Varieties of impulsivity, J. L. Evenden, Psychopharmacology, 1999, Volume 146, Number 4.
  3. Whiteside SP, Lynam DR. The Five Factor Model and impulsivity: Using a structural model of personality to understand impulsivity. Pers Indiv Differ 2001; 30: 669-89.