Margareeta II

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Margareeta II 5.9.2004
Margareeta II 5.9.2004

Margareeta II (Margrethe Alexandrine Þorhildur Ingrid) (s. 16. huhtikuuta 1940), on ollut Tanskan kuningatar vuodesta 1972.

Margareeta syntyi Amalienborgin palatsissa Kööpenhaminassa kuningas Fredrik IX:n ja tämän puolison, Ruotsin prinsessa Ingridin tyttärenä. Koska Tanskan kuningas oli myös Islannin hallitsija, prinsessa sai islanninkielisen kolmannen nimen: "Þorhildur".

Margareeta ei ollut syntyessään kruununperijä, sillä silloin voimassa olleen Tanskan perustuslain mukaan vain mies olisi voinut nousta nousta valtaistuimelle. Koska hänellä ei ollut veljiä, otaksuttiin tuolloin, että joku Fredrik IX:n veljistä nousisi valtaistuimelle kuninkaan kuoleman jälkeen. Kuitenkin kun Elisabet II kruunattiin 1952, Tanskassa alettiin kysellä, miksei nainen voisi hallita. 27. maaliskuuta 1953 järjestettiin kansanäänestys perustuslain muutoksesta. Voittaneen äänestystulostuksen mukaan nainen voi nousta valtaistuimelle, mutta ainoastaan jos hallitsijalla ei ole poikapuolisia jälkeläisiä.

18-vuotispäivänään, 1958, presumptiivinen perijätär sai paikan valtakunnanneuvostossa (Statsrådet), ja prinsessa johti neuvostoa kuninkaan ollessa poissa.

10. kesäkuuta 1967 Margareeta nai ranskalaisen diplomaatin, kreivi Henri de Laborde de Monpezatin (s. 1934), joka sai Tanskan prinssin arvonimen kruununperijän puolisona. Parilla on kaksi lasta: Frederik André Henrik Christian (s. 1968) ja Joachim Holger Waldemar Christian (s. 1969).

Noustuaan valtaistuimelle 14. tammikuuta 1972 Margareeta II:sta tuli ensimmäinen monarkki uuden perimyslain mukaan.

Margareetaa pidetään yhtenä Euroopan moderneimmista hallitsijoista. Hän sallii avoimesti televisiohaastattelut ja esiintyy arkivaatteissa. Kuningatar on kriitikkojenkin kehuma taidemaalari, ja on järjestänyt useita näyttelyitä. Hänen kuvitustaan käytettiin tanskankielisessa Taru sormusten herrasta -käännöksessä 1977 ja uudessa painoksessa 2002. Hänen sanotaan myös osallistuneen kirjan käännökseen. Kuningatar on suunnitellut myös vaatteita.


Tanska; Edeltäjä:
Fredrik IX
Tanskan kuningatar
1972
Seuraaja:
 
Henkilökohtaiset työkalut