Tanskan siirtomaat

Tanskan siirtomaahistoria alkaa 1300-luvulta, jolloin se valloitti osan nykyistä Viroa. Kun Tanska muodosti personaaliunionin Norjan kanssa, se sai haltuunsa myös Grönlannin, Färsaaret ja Islannin. Lisäksi se sai Orkney- ja Shetlandsaaret Skotlannilta. Tanska alkoi 1700-luvulla perustaa siirtokuntia Intiaan ja Karibialle. Tanska sai ensimmäisen siirtokuntansa Intiasta Tharangambadin alueelta 1620.

Grönlanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönlannissa oli keskiajalla norjalaissyntyisten viikinkien perustamia siirtokuntia, jotka autioituivat 1400-luvulla. Grönlanti joutui Tanskan valtaan 1700-luvulla sen jälkeen, kun norjalainen lähetyssaarnaaja Hans Egede oli saapunut maahan aikoen levittää luterilaista kristinuskoa skandinaavien siirtokunnissa, joiden hän uskoi edelleen olevan olemassa. Sen sijaan hän tapasi inuitteja ja ryhtyi tekemään lähetystyötä heidän keskuuteensa. Hän myös perusti Nuukin.

Norjan ja Tanskan persoonaaliunionin purkauduttua vuonna 1814 Grönlanti jäi Tanskalle. Vuonna 1931 Norja esitti Grönlannin itärannikon eräitä osia koskevia aluevaatimuksia, mutta niitä ei kansainvälisesti hyväksytty.

Grönlanti oli siirtomaan asemassa vuoteen 1953, jolloin se muutettiin Tanskan maakunnaksi ja se sai oikeuden lähettää kaksi edustajaa Tanskan kansankäräjille. Samalla lakkautettiin kuninkaallisella kauppaseuralla ollut kaupallinen monopoli. Vuodesta 1979 lähtien Grönlanti on Tanskan autonominen maakunta.

Färsaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanska-Norjan vaatimukset Grönlantiin, kuten myös Färsaariin, periytyivät Norjan keskiaikaisiin vaatimuksiin Färsaarilla. Färsaaret liitettiin osaksi Norjan kuningaskuntaa vuonna 1035. Kun Norja liitettiin osaksi Ruotsia Napoleonin sotien jälkeen, Tanska säilytti Färsaaret Kielin sopimuksen mukaisesti. Färsaarten asema tanskalaisena lääninä päättyi vuonna 1948, ja Färsaaret saivat laajan itsehallinnon osana Tanskan kuningaskuntaa.

Islanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan vaatimukset Grönlantiin ja Färsaariin, kuten myös Islantiin periytyivät myös Tanska-Norjan persoonaunionin kaudella.Kuten myös Grönlanti ja Färsaaret Islanti säilyi osana Tanskaa Kielin sopimuksen mukaan. Kasvava itsenäisyysliike Islannissa johti siihen, että Tanska myönsi sille sisäisen itsehallinnon vuonna 1874 ja laajensi sitä vuonna 1904.

Vuonna 1918 Islannista tuli kuningaskunta, josta tuli täysin suvereeni valtio, jonka mottona oli "Islannin kuningaskunta persoonaunionina Tanskan kanssa". Saksan Tanskan miehityksen aikana Islannin tasavalta julistettiin kansanäänestyksen mukaisesti 17.6.1944.

Tanskan Intia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tanskan Intia

Tanska piti halussaan monia pieniä hajallaan olevia siirtokuntia Intian niemimaalla. 1600-1800 luvuilla ne myytiin tai annettiin Britannialle. Tharangambadi säilyi Tanskalla yli 200 vuotta, kunnes sekin luovutettiin Englanille 1845. Tanska yritti myös ottaa haltuunsa nykyiset Nikobaarit, muttei onnistunut saamaan niitä valtansa alle.

Karibia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tanskan Länsi-Intia

Karibialla ensimmäinen siirtokunta perustettiin Saint Thomasin saarelle 1671, ja Saint Jan saatiin Ranskalta 1718. Saarilla harjoitettiin lähinnä sokeriruo'on viljelyä. Nämä saaret tunnettiin Tanskan Länsi-Intiana. Saaret eivät tuottaneet Tanskalle kovin paljon, ja ne myytiin vuonna 1917 Yhdysvalloille 25 miljoonan dollarin hintaan. Nykyisin saaret tunnetaan nimellä Yhdysvaltain Neitsytsaaret.

Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tanskan Kultarannikko

Tanskalla oli useita kauppa-asemia ja neljä linnoitusta nykyisen Ghanan alueella. Plantaasiviljelyä kokeitiin Kultarannikolla, mutta plantaasit eivät menestyneet. Niinpä Tanska ryhtyi harjoittamaan orjakauppaa. Orjia vietiin lähinnä Tanskan Karibian siirtokuntien sokeriplantaaseille. Vuonna 1807 ashantit ryhtyivät hyökkäämään Kultarannikon rannikolle ja tanskalaiset hylkäsivät siirtokuntansa. Vuonna 1850 Tanska myi siirtokuntiensa jäännökset Englannille.