Tanskan lippu
Tanskan lippu eli Dannebrog (tansk. Tanskan kangas) on maailman vanhin käytössä oleva kansallislippu. Se on Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Ahvenanmaalla ja Färsaarilla sekä epävirallisesti Itä-Karjalaan, Inkeriin, Vepsään ja suomenruotsalaisiin viittaavissa yhteyksissä käytettyjen nuorempien ristilippujen välillinen tai välitön esikuva. Dannebrogissa on valkoinen risti punaisella pohjalla. Alun perin tämä oli johanniittaritarien tunnus. Dannebrogin historia palautuukin keskiaikaan ja ristiretkien aikakauteen.
Vuoteen 1743 saakka lipusta oli käytössä myös mustavalkoinen versio, niin kutsuttu Sorgeflag, jolla suoritettiin suruliputus. Tämä erillinen suruliputuslippu kuitenkin jäi pois käytöstä, ja suruliputus suoritettiin sen jälkeen nostamalla valtiollinen lippu puolitankoon.[1]
Sisällysluettelo |
Legenda lipun synnystä [muokkaa]
Lippua tai siihen pohjautuvia tunnuksia on käytetty 1200-luvulta lähtien. 1600-luvulla syntyneen legendan mukaan Dannebrog putosi taivaasta pakanallisia virolaisia vastaan 15. kesäkuuta 1219 käydyn Lindanisen taistelun aikana ja auttoi tanskalaiset voittoon. Tämän legendan taustalla on tanskalainen Arild Huitsfeldin, jonka kolmiosaisessa "Chronologia" -teoksessa legenda tässä muodossaan esiintyi ensimmäisen kerran. Kuitenkin saman tapaisia tarinoita Danneborgin synnystä on jo varhaisemmilta ajoilta. 1520-luvulla Christiern Pedersen kirjoitti Tanskan kuningas Valdemar II Sejrin retkestä Viroon vuonna 1208, jolloin saman tapaan taivaasta laskeutui punainen, valkoraitainen lippu. Samaten 1520-luvulla elänyt Peter Olai siteeraa latinan kielistä tuntematonta lähdettä, jonka mukaan Valdemar II:n aikana Felin nimisessä paikassa Liivinmaalla vuonna 1208 taistelleet tanskalaiset rukoilivat tappiolle kääntyneessä taistelussa Jumalalta apua, mikä johtikin valkoristisen lipun putoamiseen taivaasta. Tämän lisäksi he kuulivat äänen joka kertoi heidän saavuttavan voiton, kuten sitten tapahtuikin.[2]
Muut versiot [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Jan Oskar Engene: Danish Mourning Flag (until 1743) Flags of the World. Viitattu 20.11.2007. (englanniksi)
- ↑ Seppo Zetterberg: Viron Historia, s. 67. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 9517465203.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Tanskan valtion verkkosivujen selitys Dannebrogista (englanniksi)
| Valtiot: Alankomaat | Albania | Andorra | Belgia | Bosnia ja Hertsegovina | Bulgaria | Espanja | Islanti | Irlanti | Italia | Itävalta | Kroatia | Kreikka | Kypros | Latvia | Liechtenstein | Liettua | Luxemburg | Makedonia | Malta | Moldova | Monaco | Montenegro | Norja | Portugali | Puola | Ranska | Romania | Ruotsi | Saksa | San Marino | Serbia | Slovakia | Slovenia | Suomi | Sveitsi | Tanska | Tšekki | Ukraina | Unkari | Yhdistynyt kuningaskunta | Valko-Venäjä | Vatikaanivaltio | Venäjä | Viro | |
| Muita lippuja: Ahvenanmaa | Euroopan lippu | Färsaaret | Gibraltar | Guernsey | Jersey | Kosovo | Mansaari |