Kielin rauha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kielin rauha solmittiin 14. tammikuuta 1814 Tanskan ja Ruotsin välillä. Rauhansopimuksessa Norja jäi Ruotsin etupiiriin ja Tanskalle luvattiin hyvitykseksi Ruotsilta Pommerin alue.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 1807 Iso-Britannia halusi varmistaa siihen asti kuusi vuotta puolueettomana olleen Tanskan laivaston omalle puolelleen ja hyökkäsi Tanskaan. Britit piirittivät Kööpenhaminan ja takavarikoivat lähes koko Tanskan laivaston itselleen. Seurauksena Tanska liittyi Napoleonin puolelle ja julisti sodan Ruotsille 1808. Sota raunioitti Tanskan talouden ja vuonna 1813 valtio meni konkurssiin.[1] Britannia eristi Norjan ja Tanskan laivastoylivoimallaan. Saarto merkitsi Tanskassa ja Norjassa talouskriisejä ja pulaa, Norjassa koettiin suoranainen nälänhätä.[2] Vuonna 1813 Napoleon koki tappiot Venäjällä ja Leipzigissa ja joulukuussa kruununprinssi Kaarle Juhana hyökkäsi mannermaalta käsin Tanskaan.[3] Diplomaattinen paine Kööpenhaminassa kasvoi ja Tanskan kuningas Fredrik VI antautui ylivoiman edessä 6. tammikuuta 1814.[4] Talvella 1813–1814 Skagerrakiin oli muodostunut myös valtava jäämassa joka eristi Norjan entistä pahemmin emämaastaan[4].

Rauhansopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahdeksan päivää myöhemmin, 14. tammikuuta, solmittiin rauhansopimukset Tanskan ja Ruotsin, Tanskan ja Englannin sekä vähän myöhemmin myös Tanskan ja Preussin sekä Tanskan ja Venäjän välillä.[4]

Itse rauhansopimuksessa Tanska luovutti Norjan Ruotsin etupiiriin ja liittyi Napoleonin vastaiseen liittokuntaan[4]. Hyvitykseksi Tanskan piti saada Ruotsin Pommeri. Sopimus solmittiin 14. tammikuuta ja ratifioitiin 31. tammikuuta Tukholmassa ja 7. helmikuuta Kööpenhaminassa.[5] Sopimus merkitsi Norjan irtautumista Tanskasta 434 vuoden yhteiselon jälkeen. Sopimuksessa todettiin myös, että Norja liittyisi itsenäisenä valtiona unioniin Ruotsin kanssa. Sitä ennen maa oli ollut Tanskan osa.[4] Sopimus myös erotti Islannin, Färsaaret ja Grönlannin Norjasta.

Rauhansopimuksen jälkeiset tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

8. helmikuuta 1814 Ruotsin kuningas Kaarle XIII julisti norjalaisille, että he muodostaisivat itsenäisen valtakunnan, jossa olisi vapaa mielipiteenmuodostus, kansallinen edustus sekä verotusoikeus. Historioitsijat pitävät julistuksen arkkitehtina kruununprinssi Kaarle Juhanaa. Frederik VI nimitti Tanskan kruununprinssi Kristian Frederikin Norjan valtionhoitajaksi ja tämä teki parhaansa edistääkseen norjalaista vastarintaa estääkseen Ruotsin yliotteen ja saadakseen mahdollisesti Norjan tulevaisuudessa takaisin Tanskan yhteyteen. Frederik VI myös käynnisti mittavat toimet kuljettaakseen viljaa nälänhädän kourissa olevaan Norjaan.[4]

Rauhansopimus ei koskaan toteutunut suunnitellusti. Preussi miehitti Pommerin ja Norja julistautui ensin itsenäiseksi Kristian Frederikin johdolla, sekä määritteli itselleen oman perustuslain Eidsvollin kansalliskokouksessa. Lyhyen kesäsodan jälkeen Norjan oli kuitenkin taivuttava Ruotsi-Norja-personaaliunioniin Ruotsin kanssa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Claus Christiansen: 1801-1807 www.milhist.dk. 2007. Viitattu 28. tammikuuta 2008. (englanniksi)
  2. Eivind Sætre: Pohjoismainen yhteistyö 21. kesäkuuta 2007. Nordiska ministerrådet. Viitattu 28. tammikuuta 2008.
  3. KOTIMAINEN HALLINTOLAITOS LAAJENEE EUROOPAN SELJETESSÄ 1809 kansakuntaa rakentamaan. Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 28. tammikuuta 2008.
  4. a b c d e f 1814 - et skjebneår Norge - det offisielle nettstedet i Island. Norjan Islannin-suurlähetystö. Viitattu 24. tammikuuta 2008. (norjaksi)
  5. Freds - Fördrag 1814. Tukholma: Kogl. Tryckeriet. Viitattu 28. tammikuuta 2008. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]