Tukholman verilöyly

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tukholman verilöyly. Kaksi näkymää Padt-Bruggen kaiverruksesta vuodelta 1676; perustuu Kort Steinkampin ja Hans Krusen puukaiverruksiin (Antwerpen 1524).

Tukholman verilöylyssä 7.–10. marraskuuta 1520 osa Ruotsin ylimmästä rälssistä mestattiin tanskalaisen unionikuningas Kristian II:n kruunajaisten jälkeen pidettyjen kruunajaisvaltiopäivien yhteydessä.[1][2] Kristianin tarkoituksena oli pelotella ruotsalaisia, jotta hän saisi heidät tottelemaan. Muodollisena syynä kuninkaan vastustajien tuomitsemiselle toimi syyte kerettiläisyydestä. Sten Sture kannattajineen tuomittiin syyllisinä; noin sata Sture-puolueen kannattajaa teloitettiin muutaman päivän kuluessa. Verilöyly ei lujittanut Kristianin asemaa, vaan sitä seurasi lopulta Kustaa Vaasan nousu unionivaltaa vastaan ja siten Ruotsin irtaantuminen 1523 Kalmarin unionista.

Arkkipiispa Gustav Trolle esitti 7. marraskuuta 1520 Kristianille valituskirjelmän Sten Sture nuoremman kannattajia vastaan.[3] Sten Sture haavoittui Åsundan jäällä Kristianin joukkoja vastaan käydyssä taistelussa ja kuoli matkalla Tukholmaan.[4] 3. helmikuuta 1520.[5] Valituskirjelmä kohdistui muun muassa Sture-vainaan leskeä Kristina Gyllenstiernaa ja Tukholman kaupunkia vastaan. Sture-vainaan kannattajat leimattiin kerettiläisiksi. Sekä omasta puolestaan että kirkonmiesten puolesta toiminut arkkipiispa vaati oikeudenloukkausten korvaamista ja syyllisten rankaisemista.[3]

Arkkipiispa Trollen johtama 14-jäseninen kerettiläistuomioistuin sai nähtäväkseen vuodelta 1517 peräisin olleen valtiopäiväpäätöksen, jolla Trolle oli erotettu ja Stäketin linna Lundissa määrätty revittäväksi raunioksi. Tuomioistuin ratkaisi jutun 8. marraskuuta ja langetti tuomion, jossa Sture-vainaa ja hänen kannattajansa tuomittiin ilmeisestä kerettiläisyydestä.[3][1] Samana päivänä alkoivat mestaukset tuomion nojalla, vaikka kuningas oli kaksi kuukautta aiemmin julistanut yleisen armahduksen. Keskeisiä tuomituksi tulleita olivat valtiopäiväpäätöksen allekirjoittajat kirkonvastaisina salaliittolaisina. Verilöylyssä teloitettiin muun muassa[3][1]

Mestauksia jatkettiin 9. marraskuuta, jolloin myös monia tuomittujen palvelijoita teloitettiin. Surmansa sai kaikkiaan 80–100 ihmistä. Mestattujen ruumiit ja Sten Sturen haudasta kaivettu ruumis poltettiin roviolla. Sitä pidettiin ainoana mahdollisena hautaustapana kerettiläisille. Verituomiot ulotettiin myöhemmin muuallekin. Suomessa niistä huolehti Hemming Gadh.[1]

Tukholman verilöyly on ollut historiantutkimukselle ongelmallinen niin Tanskassa ja Ruotsissa kuin Suomessakin. Tutkimuksissa on sivuttu lähdekritiikin lisäksi erilaisia oikeushistoriallisia näkökohtia ja syyllisyyskysymyksiä. Vastuuta on sälytetty niin kuningas Kristian II:lle ja hänen neuvonantajalleen Didrik Slagheckille kuin arkkipiispa Trollellekin.[1] Eräs näkemys on, että kuningas ja hänen neuvonantajansa käyttivät hyväkseen arkkipiispan valitusta, joka mahdollisti vapautumisen poliittisille vastustajille luvatusta armahduksesta. Unionikuningas halusi lopullisesti nujertaa Sture-puolueen vastarinnan. Hän onnistui siinä hetkeksi, mutta petollinen menettely lisäsi Kustaa Vaasan kannatusta ruotsalaisten keskuudessa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  2. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana Kristian II.
  3. a b c d e Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  4. Uusi tietosanakirja, hakusana Sture Sten.
  5. Nordisk familjebok, Nordisk familjeboks förlag, hakusana Sture Sten Svantesson.