Blogi
Wikipedia
Blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit ovat helposti löydettävissä (yleensä sivun yläreunassa), ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttumattomina uusista teksteistä huolimatta. Blogissa on mahdollista julkaista sisältöä tekstin lisäksi myös kuvien, videokuvan tai äänen muodossa. Tiedon esityksessä blogeille tunnusomaista muihin www-sivuihin verrattuna on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus. Muita tunnusomaisia piirteitä blogeille on kommentointimahdollisuus ja RSS- tai Atom-syötteet, joiden avulla voidaan helposti ohjelmallisesti seurata ja levittää blogin sisältöä.
Mikään yksittäinen piirre ei ole vaadittu tai tee blogista blogia, mutta mitä useampi niistä toteutuu sen "blogimaisempi" se on.
Sana blogi on laina englannin kielestä, jossa se on typistymä sanasta weblog. Blogi alkaa olla vakiintunut nimitys tällaisille sivustoille; muita käytössä olevia nimiä ovat weblogi, loki, verkkopäiväkirja ja nettipäiväkirja, vaikkakin kaksi viimeistä sopivat paremmin nimeksi vain sille blogien alalajille, jossa kirjoittaja kirjoittaa päivittäin omasta elämästään.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yleistä
Uusin kirjoitus on blogissa ensimmäisenä esillä, mutta myös vanhat kirjoitukset ja niiden saamat kommentit ovat luettavissa. Blogin tyylilajille on tunnusomaista ajankohtaisuus, spontaanius ja henkilökohtaisuus.
Kaikki blogit eivät ole yleispäiväkirjoja, vaan keskittyvät johonkin aiheeseen. Jotkut kirjoittavat myös useita blogeja yhtä aikaa. Yhdessä voidaan esitellä esimerkiksi kirjoittajan tekemiä käsitöitä, toisessa pohditaan parisuhteen kipupisteitä.
Blogia on sanottu myös aivan uudeksi mediaksi. Bloggarit seuraavat ja kommentoivat usein muiden kirjoittamia blogeja ja voivat viitata niihin omassa blogissaan. Tätä blogien ja niiden kirjoittajien muodostamaa yhteisöä kutsutaan myös blogistaniksi tai blogosfääriksi (eng. Blogosphere).
Suomessa julkisuuden henkilöiden, etenkin poliitikkojen, verkkojulkaisuja nimitetään usein verkkopäiväkirjoiksi, ja niissä julkaistu nousee usein puheenaiheeksi myös lehdissä ja televisiossa. Yhdysvalloissa politiikassa hyvin merkittäviksi osoittautuneiden blogien tapainen saattaa olla Suomessa pääministeri Matti Vanhasen verkkopäiväkirja, kun taas Erkki Tuomioja on pysytellyt perinteisessä kotisivustossa, jota päivitetään ahkerasti.
Suomen blogosfäärissä ovat alkaneet 2006–2007 näkyä myös verkkokirjoittajat, jotka ovat jo saaneet nimeä kirjailijoina tai tutkijoina. Kansanedustaja Jyrki J. J. Kasvi (Kasvi), valtiotieteen tohtori Jari Sedergren (Sedis) ja kehityspäällikkö Kari Haakana (Kari Haakana) ovat blogeja tilastoivien ohjelmien mukaan luetuimpia ja vakiintuneimpia yleisiä aiheita käsitteleviä kirjoittajia. Tunnettuja ajankohtaisia aiheita käsitteleviä, myös blogia fooruminaan käyttäviä kirjoittajia ovat lisäksi esim. professori Jukka Kemppinen ja poliitikot Osmo Soininvaara ja Erkki Tuomioja.
Vaikka blogi muotona ei vaadi minkään tietyn työkalun tai palvelun käyttöä, suurta osaa blogeista ylläpidetään blogipalvelun tai itse asennetun ohjelmiston kautta.
Blogit taipuvat myös yritysten työkaluiksi. Blogia voi kirjoittaa julkisesti asiakkaille ja sidosryhmille tai julkaista vain yrityksen työntekijöiden luettavaksi intranetissä. Molemmista löytyy jo Suomesta esimerkkejä: yrityksen sisäisessä intranetissä blogia kirjoittavat Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen ja Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.
Julkisessa yritysbloggaamisessa F-Secure on edelläkävijä Suomessa. Sen blogi News from the Lab kertoo tietoturva-alan kuulumisia. Suomessa blogeihin ovat voimakkaimmin tarttuneet viestintäyritykset, kuten sanomalehdet ja televisiokanavat.
Yritysblogissa on kyse persoonallisista kirjeistä asiakkaille, henkilökunnalle ja sidosryhmille – tai kenelle tahansa alasta kiinnostuneelle.
Käsitykset blogien merkityksestä ja tulevaisuudesta hajoavat. Ilmiö on kasvanut hyvin nopeasti niin että aktiivisia blogeja on useita kymmeniä miljoonia. Tämä on nähty merkkinä median kentän mullistumisesta. Toisaalta on puhuttu myös muoti-ilmiöstä, joka menee ohi. Ehkä asiaa on kuitenkin tarkasteltava rinnan sanoma- ja aikakauslehtien nyt (2007)tapahtuneen verkkoon siirtymisen kanssa. Aikaisempina vuosina tavallisten näytteiden sijasta netissä on nyt hyvin kattavasti perinteisiä graafisia julkaisuja, ja myös yleisradioyritykset ovat alkaneet panostaa myös blogeihin. Tätä kehitystä on luultavasti vauhdittanut RSS, jota käyttäen kymmenien tai satojen verkko-osoitteiden seuraaminen on käytännössä mahdollista ja jopa yksinkertaista.
Yhdysvaltain työministeriön tilastojen mukaan maassa oli 2009 jo 452 000 päätoimista bloggaajaa. Sadallatuhannella lukijalla saa mukavat ansiot. Kaikkiaan Yhdysvalloissa oli bloggaajia tuolloin 20 miljoonaa, joten ammattilaisten osuus oli pari prosenttia.[1]
[muokkaa] Blogityyppejä
Linkkiblogi (linkblog) on historiallisesti varhaisin blogimuoto. Linkkiblogin yksittäinen merkintä koostuu lähinnä kirjoittajan huomioilla varustetusta linkistä.
Valokuvablogi (photoblog) on blogi, jonka sisältönä ovat valokuvat ja niihin liittyvät kommentit.
Videoblogi (video blog, vlog) on blogi, jonka sisältönä on videokuvaa. Esimerkiksi YouTube mahdollistaa videoblogin pitämisen joko käyttäjän itsensä tai muiden lähettämien videoiden pohjalta.
Sarjakuvablogi on päiväkirja sarjakuvamuodossa.[2] Blogin ja verkkosarjakuvan risteytykseen ei kirjoitella, vaan sanottava ilmaistaan sarjakuvamuodossa. Tyyli on usein nopeaa ja ilmeikästä, toisinaan viimeistellympää.[3] Aiheet dokumentoivat enimmäkseen tekijän elämää ja välittävät tuntemuksia.[4] Suomalaisia sarjakuvablogeja on esimerkiksi Milla Paloniemellä ja Ville Rannalla.
Mikroblogi on blogi, jonka merkinnät ovat lyhyitä, tavallisesti 140 merkin mittaisia. Niitä käytetään yleensä tilannetietojen ilmoittamiseen; käyttäjä voi kertoa lyhyesti mitä tekee tai ajattelee. Sivustoille tunnusomaista on myös mahdollisuus seurata omalta sivultaan haluamiensa käyttäjien päivityksiä. Mikroblogit on yleensä suunniteltu niin, että niitä voidaan päivittää pikaviestiohjelmilla, sähköpostitse ja tekstiviestien kautta, jolloin käyttäjä voi päivittää tilannetietoja missä vain. Twitter on kansainvälisesti käyttäjämäärältään selvästi suurin mikroblogipalvelu, jonka pääkilpailijoina voidaan mainita Plurk ja Jaiku. Eräitä muita mikroblogisivustoja ovat yritysmaailmaan keskittyvä Yammer ja vapaata Laconica-ohjelmistoa käyttävä Identi.ca. Alunperin suomalaisen, mutta nykyään Googlen omistuksessa olevan Jaikun lisäksi suomalaisia mikroblogipalveluita ovat Miggi ja Qaiku. Myös monet muut sivustot, jotka eivät varsinaisesti ole mikroblogipalveluja (kuten MySpace ja Facebook) sisältävät myös mikroblogien tyyppisiä ominaisuuksia. Maaliskuussa 2009 Facebook muutti etusivun käyttöliittymäänsä huomattavasti mikroblogisivustoja enemmän muistuttavaksi.
Blogikirja ovat kirjamuotoon toimitettuja blogisisältöjä. Tunnettuja blogikirjoja on muun muassa Turcker Maxin känniblogiin perustuva I Hope They Serve Beer in Hell ja toisen Irakin sodan jälkeisestä elämästä kertova Baghdad Burning. Suomessa kirjoiksi päätyneitä blogeja ovat ainakin Selibaattipäiväkirjat ja Hollannin muistikirja sekä Tuomas Kilven alusta lähtien kirjaksi tähdännyt blogikirja-projekti, jonka tulos julkaistiin Blogit ja blogaaminen -tietokirjana.
[muokkaa] Blogipalveluita ja ohjelmistoja
Suomalaisia:
- Aamulehti Blogit
- Blogit.fi
- Kauppalehti Blogit
- Kuvablogi.com
- Omasana.fi
- Uusi Suomi Blogit
- Vuodatus.net
Ulkomaisia:
[muokkaa] Bloggaamisen oheispalveluja
Suomalaisia:
Ulkomaisia:
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Kline, David; Burstein, Dan. Blog!: How the Newest Media Revolution is Changing Politics, Business, and Culture, Squibnocket Partners, L.L.C., 2005. ISBN 1-59315-141-1.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Taloussanomat: Bloggari tienaa sata tonnia Taloussanomat.fi. 22.4.2009. Viitattu 23.4.2009.
- ↑ Eeva Kauppinen: Sarjisblogissa elämä saa hohtoa Kaleva. 27.5.2007. Kaleva Kustannus Oy. Viitattu 20.9.2007.
- ↑ Otto Sinisalo. Milla Paloniemi ja niin xxxx:n tunteellinen siili. Sarjainfo n:o 135 2/2007, s. 5.
- ↑ Reetta Laitinen. Sarjakuvabloggaajat esittäytyvät. Kvaak.fi 07.02.2007
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Blogilista.fi — luettelo suomalaisista julkisista blogeista
- Blogispotti.fi Blogijuttuja keräävä kotimainen yhteisöpalvelu.
- Mikä on weblog? – Janne Jääskeläisen määritelmä vuodelta 2002
- Blogikirja – Tietokirjailija Tuomas Kilven bloggaamista käsittelevä blogi.
- Kuukausiliitteestä, päivää! – Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen blogeja käsittelevä artikkeli ja blogi.
- Blogihaku.com — Hakukone suomalaisista blogeista
- WordPress tutuksi — Ohjeet WordPressin käyttöön.

